Krogerus, AnnaParhaissakin perheissä

Kirjoitusvuosi: 2010

Henkilömäärä päärooleja lukuunottamatta kaksoisroolein.

Näytelmä sai harvinaisen kaksoiskantaesityksen yht'aikaa niin Turun kuin myös Kajaanin kaupunginteattereissa 9.4.2010. Turun kantesityksen on ohjannut Irene Aho, Kajaanin Miko Jaakkola.
Laatutyötä, todetaan kummastakin tuotannosta.

Turvattomuus on hallinnan menettämisen pelkoa. Kokemus turvattomuudesta asuu ihmisen sisällä, vaikka uhka olisi ulkoinen. Sukupolvien traumat periytyvät. Ne vain muuntuvat siirtyessään. Tästä on kysymys Anna Krogeruksen uudessa, kaksoiskantaesityksen Kajaanissa ja Turussa saaneessa näytelmässä Parhaissakin perheissä. Se on laatutyötä – niin tekstinä kuin Kajaanin kaupunginteatterin tulkintana.
Kerroksellinen näytelmä ja esitys eivät tyhjene yhdellä lukemisella tai katsomisella. Esitys ei selitä, se näyttää. Katsojan se pitää tarkkaavaisena, koska repliikeissä ja kohtauksissa on paljon piiloviestejä ja sanattomia merkityksiä, jotka kukin voi purkaa omien kokemustensa ja maailmankuvansa kautta.

Sinikka Viirret (Kainuun Sanomat)

Anna Krogeruksen uutuusnäytelmä on napakkaa aikalaisdiagnoosia yhden fiktiivisen mutta sangen todentuntuisen perheen näkökulmasta. Näytelmä vastaa kysymyksiin, keitä me olemme ja mistä on kyse ajassa, jota parhaillaan elämme. On erittäin tervetullutta... että myös maakunnissa tuotetaan uutta, laadukasta suomalaista draamaa; sellaista Parhaissakin perheissä kiistatta on. Annina Karhu (Turun Sanomat)

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy ladataksesi näytelmän