Turunen, SaaraTavallisuuden aave

Kirjoitusvuosi: 2016
Naisia: 2, miehiä: 3

Tavallisuuden aave on saanut innoituksensa Luis Buñuelin elokuvasta Vapauden aave. Siinä missä Buñuelin elokuva tarkastelee vapautta, pureutuu Tavallisuuden aave nimensä mukaisesti tavallisuuteen.

Hauskojen ja murheellisten kohtaustensa avulla esitys johdattaa katsojan pohtimaan normeja ja erilaisuutta vaivihkaisesti ja osoittelematta, kuvia ja musiikkia apunaan käyttäen.

Tavallisuuden aave on kollaasinomainen kokonaisuus ja soiva kuvasarja. 
Se on tarkkanäköinen kuvaus totuttujen tapojen ja perinteiden merkillisyydestä, mutta myös ylistys elämän kauneudelle ja katoavaisuudelle. 

”Turunen on mestari kaivamaan asioista esiin niiden merkitsevän ytimen. 
Naurattaisi niin maan perusteellisesti. Mutta kun itkettää.”  Sanna Kangasniemi /HS 21.2.2016

”Tavallisuuden aave on surullinen, jopa lamaannuttava. Se on myös hervottoman, hävyttömän hauska.” 
Tuula Viitaniemi /Yle.fi

”Esikuvistaan huolimatta Tavallisuuden aave ei ole pastissi tai snobbaileva esitys. Sen ääni on raikas, älykäs ja omapäinen, häpeämättömän ja kuristavan tunteellinen. 
Siinä myös tehdään tyhjäksi ennakko-oletus, että esityksessä pitäisi olla joko yhteiskunnallinen tai taiteellinen visio. Tavallisuuden aave muodostuu molemmista.
Tavallisuuden aave on kiistatta suomalaisen teatterin merkkipaalu, jokaisella osa-alueella häikäisevän takkanäköinen esitys.”
Maria Säkö / Tanssi&Teatteri+Sirkus 3/2016

 

Näytelmä on käännetty englanniksi, saksaksi, espanjaksi ja liettuaksi.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy ladataksesi näytelmän