Krohn, KatjaIso Paha Susi

Naisia: 3, miehiä: 4

Iso paha susi tulee ahneuksissaan syöneeksi vaimonsa. Tilanne on pulmallinen, sillä yksinhuoltajaksi joutuneen suden pitäisi hankkia Ruuperi-pojalle syötävää, ja itselläkin alkaa nälkä vaivata. Susi jahtaa kilejä ja porsaita, mutta ne ovat kaikki hieman liian älykkäitä jäädäkseen kiinni. Samaan aikaan Ruuperilla on vaikeaa, kun äiti on kadonnut ja porsaat kiusaavat koulussa. Valoa elämään tuo luokkatoveri Punahilkka, mutta orastava romanssi on vaarassa, kun isä-susi päättää tehdä tytöstä aterian…

Iso paha susi on vauhdikas ja riemastuttava koko perheen näytelmä, jossa tutut sadut saavat uuden, yllättävän hahmon. Tutut asetelmat kääntyvät päälaelleen, kun porsaat ahdistavat sutta tai Punahilkka naamioituu isoäidiksi. Villissä loppukohtauksessa Punahilkka-sadun kuuluisin kohta väännetään mahdollisimman monelle mutkalle, eikä ole enää varmaa syökö susi mummon vai päinvastoin. Riemukkaat oivallukset ilahduttavat kaikenikäisiä katsojia. Hulluttelun keskellä näytelmä kertoo isoistakin asioista, kuten yksinäisyydestä, kiusaamisesta ja rakkaudesta.

”Sudella on suden luonto ja minä olen susi. Tämmöisiä me ollaan. Tunteiltamme aina kirpaisevan kuumia tai hyytävän kylmiä, muttei koskaan tiskiveden haaleita.”

Näytelmä on käännetty ruotsiksi, saksaksi, viroksi ja venäjäksi.

 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy ladataksesi näytelmän