Nopola, Sinikka – Kaunismaa, MaijaEila, Rampe ja palvattu onni

Kirjoitusvuosi: 2010
Naisia: 2, miehiä: 2

Koomiseen asuun verhoillussa kahden sukupolven perhedraamassa Eila alistaa reippaasti sekä miestään että tytärtään. Vävyehdokas Pirkka on henkilö, johon Eila sijoittaa kaiken ”hyvän”: Pirkalla on lupaava ura ja miellyttävä käytös. Rampe kalpenee Pirkan rinnalla ja näyttäytyy beesseihin pukeutuvana hiirulaisena.

 Eilaa ei haittaa se, että Pirkka näyttää seurustelevan Likan kanssa vain siksi, että on löytänyt tämän vanhemmista sopivan pariskunnan onnnellisuustutkimukselleen. Eila ja Rampe päätyvät koekaniineina lopulta Etelä-Pohjanmaalle Suomen suurimpaan kyläkauppaan testauttamaan onnellisuuttaan. Matkalla käväistään ihmeparantajan, kaatajan puheilla, sillä Rampen niksuva jalka on Eilan mielestä saatava kuntoon.

Eila uskoo Pirkan tutkimustulokseen, jonka mukaan Rampella ei ole lainkaan ”ydinminää”. Likka herää 37-vuotisesta unestaan äitinsä vallan alla. Myös Rampe huomaa, ettei hän ole ohjaillut itse elämäänsä. Pirkka päätyy leipäjonoon, Eila lähes epätoivoon: eikö häitä tullutkaan.

Mutta ”happy end” häämöttää henkilöiden äkkinäisen ”sisäisen kasvun” myötä. Eila ja Rampe löytävät toisensa uudelleen, Likalla ja Pirkallakin häämöttää onnenhippuja horisontissa.

Näytelmä voidaan esittää myös ilman lauluja.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy ladataksesi näytelmän