Ruohonen, LauraSotaturistit

Kirjoitusvuosi: 2008
Naisia: 3, miehiä: 9

Krimin sota on käynnissä, ja englantilaisten sotalaivojen lisäksi Suomen rannikolle suuntaa ruotsalainen S/S Linköping. Sen matkustajat ovat maksaneet hyvät rahat päästäkseen seuraamaan sodankäyntiä aitiopaikoilta. Alusvaatetehtailija Nisse on vakuuttunut, että sodassa näkee ihmisluonnon puhtaimmillaan, ja herra Svensson kerää sotamuistoja myytäväksi. Svenssonin tytär Inge on lopen tympääntynyt, kunnes törmää brittisotilas Joniin. Sotakirjeenvaihtaja Allen yrittää epätoivoisesti välittää sodan todellisen kuvan lukijoilleen, ja amiraali Charlie haluaa eläkkeelle, mutta ei pääse vaikka on menettänyt jalan ja käden.

Laura Ruohosen uusin näytelmä sai heti kantaesityksestään lähtien ylistävän vastaanoton, ja se palkittiin vuoden 2008 parhaana kotimaisena näytelmänä. Palkintolautakunnan mukaan ”Sotaturistit on näytelmäkirjallisuudessa hyppy uudenlaiseen historian, nykyajan ja mielikuvituksen maailmaan, jonka kiihko herättää älyn ja aistit.”

Ruohosen musta komedia näyttää, kuinka sota raadollistaa nekin jotka eivät siihen ota itse osaa. Jokainen on vuorollaan hyväksikäyttäjä ja hyväksikäytetty, joskus yhtä aikaa. Näytelmä pohtii, mikä tappamisessa ja hävityksessä on niin kiehtovaa ettemme saa siitä tarpeeksemme, vaan haluamme nähdä sitä yhä uudestaan.

Kantaesitys Suomen Kansallisteatterissa 26.11.2008

Näytelmä on käännetty ruotsiksi, ranskaksi ja viroksi.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy ladataksesi näytelmän