Moila, Jussi

Jussi Moilalla (s. 1981) jos kenellä on oma ääni. Tai ehkä oikeammin monta ääntä. Hänen näytelmiensä läpi nimittäin kulkee äänien, identiteettien ja kuvien virta, jota leimaa hätkähdyttävän persoonallinen teatterillinen kosketus. Moila venyttää draamamuotojen rajoja, käyttää luontevasti kuoroja ja runoutta ja pakottaa katsojan ajattelemaan uusiksi niin henkilöhahmon kuin tarinankin käsitteen. Kaiken tämän hän tekee silti herkällä ja helposti lähestyttävällä otteella, joka kurkottaa teatterin alkujuuriin, mutta on ehdottoman nykyaikainen.

Moilan näytelmät tarjoavat ohjaajalle ja näyttelijöille lukuisia tulkintamahdollisuuksia ja avoimia vaihtoehtoja. Ne antavat tilaa teatteriryhmän omalle yhteisölliselle tekemiselle, johon myös katsojan on helppo liittyä mukaan.

Moila on toiminut Teatteri Nirvanan taiteellisena johtajana vuosina 2008-2012 ja Kokkolan Kaupunginteatterin dramaturgina 2012-2015. Veitset leikkaa ilman –näytelmä sai erityiskunniamaininnan FIST-festivaalilla Belgradissa vuonna 2007. Thalia-palkintoraati myönsi Paratiisi-näytelmän kantaesitykselle kunniamaininnan vuonna 2012. Vuonna 2015 Moila palkittiin sekä Koura- että Jussi Kylätasku -palkinnolla.