Hinriikka Lindqvististä Näytelmäkulman uusi toimitusjohtaja

25.05.2020

Kuvaaja Juha Lehtonen

 

Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy:n hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi filosofian maisteri, toiminnanjohtaja Hinriikka Lindqvistin. Hän aloittaa tehtävässään elokuussa.

Hinriikka Lindqvist on työskennellyt useissa keskeisissä tehtävissä Suomen teatterikentällä, ja hänellä on vahva kokemus työstä suomalaisen näytelmäkirjallisuuden edistämiseksi. Lindqvist on tällä hetkellä Ruska Ensemblen toiminnanjohtaja. Lisäksi hän työskentelee näytelmäkirjailijoiden Teksti-yhteisössä sekä tuottajana Työväen Näyttämöiden liitossa, jossa hän jatkaa osa-aikaisesti kevääseen 2021 saakka. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa freelance-toimittajana ja koordinoinut lukuisia kansainvälisiä ja kansallisia ryhmiä, hankkeita ja tapahtumia, kuten Kotimaisen näytelmän festivaalia, Kuriton Companya ja Art Goes Kapakka -tapahtumaa.

Lindqvist on toiminut myös monissa luottamustehtävissä, kuten Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton TeMen hallituksen varapuheenjohtajana ja Teatterialan ammattilaiset TAM:n hallituksessa.

”Pyrin Näytelmäkulmassa toimimaan sekä kirjoittajien että teattereiden palveluksessa, sekä Suomessa että kansainvälisesti, jotta teksteille löytyisi uusia, yllättäviäkin areenoita ja jotta teatterit saisivat entistäkin monipuolisempaa ja kiinnostavampaa ohjelmistoa.”, sanoo Hinriikka Lindqvist.

Näytelmäkulman pitkäaikainen toimitusjohtaja, dramaturgi Hanna Jääskinen siirtyy työskentelemään freelancerina.

 

Lisätietoa:

Hanna Jääskinen, puh. +358 50 589 7576, hanna.jaaskinen@dramacorner.fi

Hinriikka Lindqvist, puh. +358 40 570 6570