Ylistystä kanadalaisnäytelmälle

17.09.2018

Kansallisteatterin tuotanto Jennifer Tremblayn monologinäytelmästä Lista on saanut ensi-iltansa Irene Ahon ohjaamana Omapohja-näyttämöllä. Innostuneen vastaanoton saanut esitys kerää kiitosta niin vahvan tekstinsä kuin Pirjo Määtän vaikuttavan roolityönkin asnsiosta:


"Määttä tekee loistavan roolin. Reita Lounatvuoren suomennos kulkee kuin luonnostaan. Teksti toimii ja hengittää."

"Määttä luo näyttämölle uskottavasti neuroottisen naisen, jonka tunteet ovat monisyiset ja jatkuvassa liikkeessä, mutta aina kontrollissa. Yksiselitteinen nainen ei ole: sen Määttä välittää täydesti. Vaivattoman tuntuisesti puheesta piirtyvät esiin myös näytelmän muut henkilöt.

Tremblay on onnistunut vangitsemaan monitasoiseen tekstiinsä sen turhautumisen, jota elämässä on helppo tuntea."

Sanna Kangasniemi, Helsingin Sanomat