Disco Pigs Suomen kantaesityksenä

2007

Nuorten soisi virtaavan katsomaan Enda Walshin näytelmää Akseli Ensemblen toteuttamana.  disco_pigs_242-img_5160.png
















Kuvassa Kaisa El Ramly ja Eero Milonoff. Kuva Laura Malmivaara.

Akseli Ensemble esittää näyelmää Hurjaruuthin tilassa Kaapelilla.
Taitavasta suomennoksesta vastaa Aleksi Milonoff.

Kahden 17-vuotiaan katkeamattomaan puheeseen sisältyvät erilaiset tasot ja tyylit, tyhjät fraasit ja omalakiset ilmaukset tuovat hyvin esiin sen sisäisen myllerryksen, josta purskahtaa ilmoille milloin hallitsematonta vihaa, milloin vereslihaisen herkkiä rakkaudentunnustuksia.

El Ramlyssa on lepattavaa haavoittuvuutta ja Milonoffissa räjähtävää arvaamattomuutta, mikä tekee heistä erinomaisia, vahvasti läsnäolevia tulkkeja näille päältä koville mutta pinnan alta hauraille, yhtä aikaa hauskoille ja surullisille hahmoille.
Suna Vuori (Helsingin Sanomat)

Fundamentalisti Färsaarilla

2007

Juha Jokelan näytelmä on saanut Tvazz-teatteriryhmän toteuttamana ylistävät arvostelut.
fundamentalistplakat.jpg

Arvostelussa todetaan, että Fundamentalisti on erittäin hyvinkirjoitettu psykologinen draama  uskosta, oikeassaolemisesta ja ihmisten keskinäisestä vastuusta. Tvazzissa nähdään ajatuksiaherättävä toteutus. Näytelmä asettaa taitavasti kysymyksen siitä, kuka on fundamentalisti. Mutta kyse on paljosta muustakin kuin uskonnosta. Kyseessä on myös hienosti kirjoitettu näytelmä ihmisistä ja ihmisluonnosta. Uskosta käytävään keskusteluun kietoutuu myös todellisen rakkauden etsintä ja yritys löytää ja voittaa toisen ihmisen luottamus.  

"Älkää menettäkö tätä ainutlaatuista elämystä" hehkuttaa paikallinen lehti arvostelun lopuksi.
(Mikkjal Helmsdal, Sosialurin)

 

Lukkosulaa ja lumpeenkukkia

2007

Hapankomedia Skytölän veljesten kytkykaupasta on Heli Laaksosen esikoisnäytelmä. 

Kyseessä on tamperelaisten teatterien yhteistuotanto ja Mansen uusin jäynä turkulaisille.

Vitsikäs ja surumielinen, hauska ja liikuttava kulkevat ripirinnan tässä kutkuttavassa näytelmässä,  jonka lounaissuomalainen kieli on hupaisan lyhyttä ja sukkelaa. Komediaa tähdittää ainutlaatuinen näyttelijäryhmä, kun estradin valtaavat sisko ja sen veli ja ”sisko ja sen veli” eli Eila Roine, Esko Roine, Tuija Ernamo (TT) ja Ilmari Saarelainen (TTT).

Hel Laaksonen kertoi lehdistötilaisuudessa näytelmästään:

Hyvinki erisialuse velipoja alottava uure elämä ja perustava sekatavarakaupa iha omast pääst. Petter o vaihtelevaine ko säämiäs, Simo taas tykkä et varma huano on ain paremp ko epävarma hyvä. Kyljyslaaris o myynnis betoniporssai, porakone o samal hyllyl kiiltokuvien kans. Ja asiakkaiki lappa, niin taik kaks ainaki: suursyrämine Sepe-täti iha naapurtalost ja matalakasvune Maria, TV:st tuttu typy.

Ko hyvä aikomus ja huano tulos yhristyvä. Ko aurinkonkeltanen kuu ja ukkospilvesinise uikkari kuivuva narul viäretyste. Ko järje valo, kiäle ilo ja syrämen palo hehkuva. Ko tule see päiv, et kaik pahantahtosuus ja katkeruus o mailmast karonnu. Ni mitä jää? Lukkosula kuitenki ja lumppenkukkassi.

Huam! Täsä näytelmäs ei juara viina eikä olla ilkitemulkite. Kukka ei myäskä kettä lyä - vaik syyt olis ja miäl tekis.

Nyt jännitämme sitä, miten sujuu Tampereella turun murre.

Anna Krogeruksen päivänpolttava uutuus

2007

Kuin ensimmäistä päivää on tragikomedia hoivatyön arjesta vanhusten hoitokodissa, täynnä mustaa huumoria.
Näytelmän päähenkilö, Ritva, on viisikymppinen perushoitaja, joka puurtaa kutsumusammatissa, jatkuvien säästötoimien paineessa, ilman vakituista työsopimusta. Ritvan työtoverit ovat toisia pätkätyöläisiä, sivareita ja työllistettyjä, onpa joukossa yksi maahanmuuttajakin. Näytelmä kertoo siitä, miten tämän päivän työelämä, erityisesti kurjistuvalla hoitoalalla, imee vastuuntuntoisesta ja kiltistä ihmisestä kaiken irti, ja pahimmassa tapauksessa heittää tämän sitten menemään, nuoren ja koulutetun tykinruuan tieltä.

RITVA: Kakskytviis vuotta mä oon tehny tätä työtä. Että jos tän viikon vielä jaksaa ni sitte, jos kesään vielä jaksaa ni sitte. Mikä se on se sitte? Entä jos sitä ei ole olemassakaan? Jos ei koskaan tulekaan mitään toisenlaista, aina vain tätä samaa. Päivät vierii ohi ku junan vaunut, ja minä en pääse kyytiin.

Anna Krogerus kysyy näytelmässään, miksi elämme todellisuudessa, jossa sekä nuoret että vanhat tuntuvat musertuvan heille asetettujen vaatimusten alle? Ennen teimme työtä saadaksemme leivän pöytään. Nykyään ruokaa on enemmän kuin koskaan, mutta syödä emme ehdi, koska meidän on lakkaamatta tehtävä työtä, ajateltava työtä, puhuttava työstä… Miksi työelämästä on muodostunut sotatila, jossa selvitäkseen, on kyettävä karjumaan "ei!" joka suuntaan? Ja mille meidän loppujen lopuksi tulisi sanoa ei? Juoksemme kaikki samassa oravanpyörässä, mutta missä on sen moottori?

TAIMI (Lepolan asukas, 95v.) Miks ei asioita saa sanoa niinkun ne on? Nuoruuski päättyy nykyään viiskymppisenä, ja sen jälkeen tulee sitte keski-ikä, ja sitte joku ihmeen kolmas ikä ja sitte vielä neljäs. Eikö ihminen tosissaan saa olla vanha ennen ku se makaa taju kankaalla jossain kroonikko-osastolla? Sielläkö se vanhuus ja viisaus tänä päivänä punnitaan? Eikä se ite asiaa mikskään muuta, vaikka sanoittais olevamme laskuvarjojääkäreitä koko porukka. Vanhoja ollaan ja kohta kuollaan.

Kirjailija väittää meille länsimaiselle nykyihmiselle olevan tunnusomaista eläminen jatkuvan riittämättömyyden tunteen vallassa. Peruskokemuksemme on, ettei meillä ole oikeutta olla olemassa. Vielä. Ensin on oltava vähän hoikempi, tehokkaampi ja täydellisempi. Emme me tietenkään myönnä haluavamme olla ikuisia voittajia, mutta jokainen meistä kiitää mieluummin avoautossa aurinkolasit päässä pitkin kuumaa asvalttia, kuin kököttää laitoksen vessassa pääsemättä pöntöltä ylös ilman vieraan ihmisen apua. Vai mitä? Sitä mikä on joskus edessä, emme halua ajatella vielä. Siis sairaus ja kuolema piiloon, ja eikun baanalle!

MARA (sivari, 20 v.) Tiäks – ei tää villi nuoruuskaan mitään ihan herkkua oo. Sitä on tavallaan samassa tilanteessa, ku elämän alkumetreillä, sillon ku muutaman miljoonan siittiökamun kans kroolattiin mutsin munatorvessa. No, sillon mä voitin – mut montako kertaa pitää voittaa, et saa oikeesti luvan olla olemassa tässä yhteiskunnassa?

Kuin ensimmäistä päivää on Anna Krogeruksen ja ohjaaja Irene Ahon neljäs yhteinen teos. Kantaesitys on Kajaanin Kaupunginteatterissa 8.12.07.

Nelostielle Draama 07 -palkinto

2007

Ari Wahlstenin ja Juha Hurmeen pari vuotta sitten Q-teatterissa kantaesitetty näytelmä valittiin viiden finalistin joukosta. Raati perustelee päätöstään seuraavasti:

Ari Wahlstenin ja Juha Hurmeen Nelostie räväyttää karnevalistisen näkökulman lähihistoriaamme eikä tyydy edes siihen. Näytelmä viidestä miehestä uurastamassa 35 vuotta tietä halki Suomen avaa lisäksi profeetallisen näyn kohti tulevaisuuden rapistuvaa Suomea. Nelostie käsittelee isot globaalit asiat letkeästi tosikkomaisuuden välttäen eivätkä sen puskahuumori ja rosoisuus nouse pääasioiksi.

Helsinkiläisessä Q-teatterissa kantaesitetty Nelostie on näytelmä, jolla on kapasiteettia toimia koko Suomen isoilla näyttämöillä laajoille katsojakunnille. Se mahdollistaa monenlaiset rohkeankin ohjaajan tulkinnat. Nelostie on kaivattu suomalainen nykynäytelmä houkuttelemaan katsomoihin myös hyödyntämätön voimavara eli nelikymppiset miehet.

Kuljettaessaan toisin kerrottua Suomen historiaa luontevasti mukanaan Nelostie tempaa joukkoonsa niin eri presidentit, viinat kuin urheilukilpailutkin. Vuosikymmenten vieriessä näytelmä irtoaa hienosti realismista ja yllättää puun takaa aina, kun katsoja luulee tietävänsä, missä mennään. Raati haluaa valinnallaan myös rohkaista tekemään enemmän sellaista teatteria, joka uskaltaa tarttua isoihin asioihin.

Valinnan tehneeseen raatiin kuuluivat ohjaaja Anu Saari puheenjohtajana sekä jäseninä dramaturgi Annikki Ellonen, kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola sekä toimitusjohtaja Matti A. Holopainen.

Hyvän mielen musikaali

2007

Åbo Svenska Teater on ensimmäisenä Pohjolassa tuonut lavalle Andrew Lloyd Webberin musikaalin Tell Me on a Sunday.
tellme11web.jpg
















Kuvassa Marika Westerling. Kuva Robert Seger.

"Åbo svenska teaterin Webber-musikaali Tell Me on a Sunday on mielettömän hyvä, oikeastaan kaikin puolin. Sinkkunaisen mieskaipuuseen perustuva tarina on sinänsä suoraviivaisen yksinkertainen ja kehysmuodossaan arvattavakin, mutta Marika Westerlingin ilmeikkään roolisuorituksen myötä tarinasta muodostuu tärkeä ja koskettavakin.

Vaikka monologimusikaali on läpisävelletty, siitä ei muodostu raskasta, vaan jännite pysyy alusta loppuun. Tunteet ja tunnelmat vaihtuvat tilanteesta toiseen, mutta pohjalla tarina virtaa tasaisesti eteenpäin eikä siitä niin muodoin pääse muodostumaan tilkkutäkkiä."
Atte Tenkanen (Turun Sanomat)

Tuomo Aitta uusi kirjailijamme

2007

Viime talvena  Pidän sinusta huolta täytti katsomot KOM-teatterissa.
Näytelmä on yht'aikaa farssimaisen hauska ja täynnä vakavaa asiaa läheisriippuvuudesta ja aidosta välittämisen tarpeesta.

Tuomo Aitalla on myös kaksi erinomaisesti kesäteattereille sopivaa näytelmää, Tehdas ja Aatteen ja ilon vuodet. Kaikkien kolmen näytelmän esittelyt löytyvät 'Näytelmät ja kirjailijat' -osasta kotisivultamme ja ne ovat myös ladattavissa alan ammattilaisille.

Loppuun asti lystikkäät

2007

Juha Lehtolan hieno komedia nyt TTT:ssä Tiina Lymin ohjaamana.
lysti5.jpg
Lundiahyllyä pystyttämässä Lotta (Kaisa Mattila) ja Jani (Aku Hirviniemi). Kuva Petri Kovalainen.

"Näytelmä on liioittelematta viime vuosien hienoimpia suomalaisia komedioita. Nauru ja itku lomittuvat siinä kiinteästi toisiinsa, ja jokainen katsoja löytää siitä jotain tunnistettavaa ja oivallettavaa.

Lehtola näyttää, kuinka vaikeaa meidän on olla kaikkein läheisimpien ihmistemme kanssa, ja kuinka he joskus tuntevat meidät kaikkein huonoimmin.

Lehtola ottaa arkisen tilanteen, vie sen äärimmäisyyksiinsä ja tuo siihen lähes surrealistisen vivahteen. Hänen kielensä on oudon kiehtovaa ja tyyliteltyä dialogia, jossa arkipuheen kätketyt vivahteet ja näkymättömät pelit nostetaan kirkkaasti esille pintermäisesti, mutta paljon hauskemmin."
Jussi Suvanto (Aamulehti)

Pasi Lampelan Geneve

2007

Helsingin Kaupunginteatterin kotimainen uutuus tarttuu 1990-luvun suureen lamaan ja sen seurauksiin.
geneve_hs.jpg
Merja Larivaara ja Carl-Kristian Rundman aviopari Rotkona,  taustalla ex-liikekumppani Jaakko Halme (Pekka Laiho). Kuva Charlotte Estman-Wennström

Näytelmä sijoittuu liikemies Henrik Rotkon hulppeaan villaan nykypäivän Genevessä, jossa hän asuu vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Mutta makean elämän loistokkaat kulissit alkavat kohta rapistua, kun ovelle ilmaantuu haamu menneisyydestä – Henrikin oppi-isä, maailmakuulu finanssinero Jaakko Halme.
Taustalla heijastuu viidentoista vuoden takainen Helsinki, suuren laman aika ja mitä silloin oikein tuli tehtyä.

Kirjailija ja teatteriohjaaja Pasi Lampelalla on suuri missio kuvata nykypäivän suomalaista todellisuutta. Helsingin kaupunginteatterin studio Elsassa esitettävä ja Lampelan itsensä ohjaama uutuusnäytelmä Geneve on silmää hivelevän tyylikäs ja muotopuhdas, mutta ei onneksi kuitenkaan rikkeettömän kaavamainen kamarinäytelmä

Geneve laajentaa Lampelan Suomi-kuvaa niihin ihmisiin, jotka 1990-luvun alun pankkikriisin aikana lähtivät rahoineen tai rahoitta pois maasta. Lampela kirjoittaa teos teokselta yhä taloudellisemmin ja näyttämöllisemmin. … Geneve on vahvasti myös ihmissuhdenäytelmä.
Lauri Meri (HS)

Kauan odotettu Kallion kimallus

2007

Ilpo Tiihosen ja Jukka Linkolan 90-luvun alun rakastettu Kallion kimallus on jälleen nähtävissä, nyt Linnanmäen Peacockissa.
kk7_72dpi.jpg
Kallion kimalluksessa näyttelevät Miia Nuutila, Mika Nuojua, Eija Ahvo, Taneli Mäkelä ja Maria Ylipää. Kuva Marek Sabogal.

Ritva Holmberg on ohjannut myös tämän kotiseutunäytelmän päivitetyn version Uudessa Iloisessa Teatterissa. Näytelmän loppu on nimittäin muokattu uudestaan. Linjoilla asuvan suutari Grönbergin, hänen saunottajavaimonsa Esterin, heidän sodankäyneen poikansa Veikon, miniänsä Hilkan ja Ruotsiin muuttavan pojantyttärensä Marjukan tarinaa on jatkettu tähän päivään asti.

Ilpo Tiihosen riimittelemät ja Jukka Linkolan säveltämät 26 laulua ovat sykähdyttäviä.
Lauri Meri (Helsingin Sanomat).   

Sidor