Ryhmäteatterin Lokki lentää

2008

Laura Jäntin ohjaama Tsehovin Lokki on traaginen komedia.
Tuotanto on syntynyt Teatteri Turmion, Teatteri Takomon ja Hämeenlinnan Kaupungin Teatterin yhteistyönä. Suomennos on Lauri Siparin.

"Energinen, herkullisen ironinen, visuaalisesti puhdaslinjainen ja musikaalinen tulkinta lähtee lentoon. Katsoja tajuaa harvinaisen hyvin, miksi Tsehov nimitti tragediaansa komediaksi."
(Soila Lehtonen, Aamulehti)

Tracy Lettsille Pulitzer-palkinto

2008

Amerikkalaisen Tracy Lettsin näytelmä August: Osage County on palkittu arvostetulla Pulitzer-palkinnolla.
Chicagolaissyntyisen kirjailijan teoksista on Suomessa nähty Killer Joe useana tuotantona sekä Kalvaja. August: Osage County on parhaillaan suomennettavana ja suomalainen kantaesitys on ensi vuoden alussa.

Rakkaudesta minuun valloittaa

2008

Anna Krogeruksen näytelmä on saanut kiitosta niin Virossa kuin myös Luxemburgissa ja Ranskassa.
Alexandre Andren ranskannos  Par amour propre luettiin viime viikolla viidessä eri teatterissa Luxemburgissa ja Koillis-Ranskassa. Kaikkialla näytelmä sai innostuneen vastaanoton. Yleisö ihastui etenkin Sylvian roolin esittäjään, Luxemburgin Konservatorion oppilaaseen Eugénie Anseliniin.

Viikon lopulla järjestettiin Tallinniassa neljännen kerran Nordic Drama Days, teemana tällä kertaa "Performing a Woman". Tapahtumassa luettiin yksi näytelmä kustakin pohjoismaasta. Suomea edusti Rakkaudesta minuun. Sen on viroksi kääntänyt Ülev Aaloe nimellä Armastusest minu vastu. Virolainen yleisö oli erityisen innostunut juuri tästä suomalaisesta näytelmävalinnasta.

Fundamentalisti Suomen ehdokas

2008

Juha Jokelan näytelmä on Suomen ehdokas tämänvuotisen Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon saajaksi.
Teatterin tiedotuskeskus valitsi ehdokkaan vuosina 2006 ja 2007 kantaesitetyistä näytelmistä.

Raadin mukaan Fundamentalisti virkistävä, älykäs ja lohdullinen näytelmä auttaa tajuamaan, että fundamentalismi on paljon enemmän kuin ahdasmieliset miehet turbaaneissaan. Teksti saa lukijan myötäelämään fundamentalistista ajatuskulkua tuomitsemisen sijaan.

Fundamentalisti sai kantaesityksensä Teatteri Jurkassa vuonna 2006, minkä jälkeen sitä on esitetty jo kuudessa suomalaisessa teatterissa.

Parhaillaan näytelmä on nähtävissä Tampereen Työväen Teatterissa, Seinäjoen Kaupunginteatterissa ja ruotsinkilisenä tuotantona Helsingissä Klockriketeaternissa. Kyseessä on yhteistuotanto Åbo Svenska Teaterin kanssa. Lisäksi näytelmä on esitetty Färsaarilla.


Paniikki yleisömenestys Kööpenhaminassa

2008

Paniikin tanskalainen toteutus Bellevue Teatretissa on saanut katsojat liikkeelle.

Kolmen tanskalaisen tähtinäyttelijän Anders W. Berhelsenin, Nikolaj Kopernikuksen ja Troels Lybyn miehittämä Panik on näkyvästi esillä Kööpenhaminassa. Näiden kolmen tunnetun koomikon pannessa parastaan esitys suorastaan kuohuu komiikkaa, kirjoittaa Gregers Dirckinck-Holmfeld. Hänen mielestään Mika Myllyahon näytelmä kumoaa yhden ennakkoluulon: päinvastoin kuin yleensä luullaan, suomalaiset osaavat olla myös hauskoja.

Toinen arvostelija Jørgen Aagaard toteaa, että tämä on mieskomedia täynnä merkitystä ja mieltä – ja korkeatasoinen.

 

Vahvojen naisten Kaaos

2008

Mika Myllyahon kirjoittama ja ohjaama Kaaos on Paniikin sisarteos.

kaaos7_minna_suuronen__elina_knihtil___j








Kuvassa Minna Suuronen, Elina Knihtilä ja Mari Perankoski. Kuva Yehia Eweis.

"Mahtavaa, naiset! hyvin tehty, Mika Myllyaho!

Ryhmäteatteri on saanut jälleen uuden kassamagneetin ja muutkin teatterit näytelmän, jossa on laaja tarttumapinta tähän aikaan sekä kolme kiinnostavaa roolia vahvoille naisille.

Kaaos on selvästi synkempi ja rankempi ja samalla yhteiskunnallisesti kantaaottavampi kuin Paniikki. Hauskakin se on ... ja naishavainnoissaan hämmästyttävän tarkka, ... pienin liikkein koomisen pintakerroksen alle työntyen."
Suna Vuori (Helsingin Sanomat)

Kohti kylmempää täyttää odotukset

2008

Uutuus vie Kokkolasta tutun yllätyksellisyyden ja siekailemattomuuden kolmanteen potenssiin
ja iskee katsojia pyhän ja härskin sekoituksellaan niin, ettei siitä ole vielä seuravanakaan päivänä toipunut. Heikki Kinnusen Marja-Terttu on hurjassa herkkyydessään vavisuttavinta, mitä Tampereen näyttämöillä on pitkiin aikoihin nähty.
Jussi Suvanto (Aamulehti)

44_329__kohti_kylmemp___5.jpg

















Tampereen Teatterin kantaesityksessä Heikki Kinnunen (Marja-Terttu), Klaus Klemola (Piano Larsson) ja Axel Raahauge. Kuva Harri Hinkka.

Mitään näin pakahduttavan pähkähullua en ole nähnyt naismuistiin - jos koskaan. Nostan kädet. Napajäätiköiden commedia dell'arte ammentaa karnevalismin ytimestä.

Näyttämöllä ryöppyää Klemolan  ehtymätön fantasia. Henkilö- ja koiragalleria on pökerryttävä. Jokainen kohtaus vie uuteen ennakoimattomaan kaaokseen. ... Klemola on nerollisesti taltuttanut näytelmäänsä sekä jäätiköiden mikro- että makrokosmoksen.
Kirsikka Moring (Helsingin Sanomat)




Q-teatterin Peltirumpu

2008

Günter Grassin romaanin pohjoismainen kantaesitys on hieno taidonnäyte.
q_pr_3632_esikatselu.jpg
















Kuvassa Outi Kavén (Oskar) Kuva Patrik Pesonius.


"Tekeepä hyvää nähdä esitys, jossa mikään ei ole sinnepäin vaan prikulleen kohdallaan.
Seppo Parkkisen hieno dramatisointi ja Fiikka Forsmanin  erittäin taitava ohjaus ... vyöryttää riisutulle, mutta rikkaasti käytetylle näyttämölleen kohtauksia ja karaktäärejä toisensa perään. Syke on tiheä, leikkaukset teräviä, repliikit raskaana merkityksistä - ja silti kaikki käy kuin tanssi.

Ihmeellisesti, vaikka suuria elkeitä, Outi Kavén venyy traagisesta pikkupojasta himokkaaksi rakastajaksi. Viaton Oskar ei kai ole koskaan, rakastettava, ovela ja arvaamaton kyllä."

Suna Vuori (Helsingin Sanomat)

Erilainen musikaali

2008

La Cage aux Folles on kevään musikaalitapaus Svenska Teaternin toteuttamana.
Musikaali kertoo yökerhoa pyörittävän mieskaksikon kipeästä tilanteesta, kun toisen miehen poika on menossa naimisiin äärikonservatiivisen poliitikon tyttären kanssa ja vanhemmat pitäisi esitellä toisilleen.

Rohkea pääroolimiehitys ja ... taidokas tanssiryhmä tekevät Svenska Teaternin uudesta musikaalista kevätkauden Tapauksen!

Tulkinnan pohjana ovat yleisinhimilliset kysymykset... Varsinainen tähti on drag-artisti Zazaa esittävä Riko Eklundh... Hän onnistuu poikamaisella innostuksellaan luomaan vastaansanomattoman herkän ja koskettavan henkilöhahmon.
Lauri Meri (Helsingin Sanomat)

La Cage aux Folles är bakom allt yttre prål en humanismens höga visa som naturligtvis if första hand handlar om tolerans, jämnställdhet och mänsklig respekt...
Mats Liljeroos (Hufvudstadsbladet)




Paniikki ranskaksi

2008

Mika Myllyahon Paniikin (Panique) kiertue on saanut erinomaisen vastaanoton Luxemburgissa, Belgiassa ja Koillis-Ranskassa.
Lukuteatteri-kiertueen ensi-illassa Kulturfabrikissa Luxemburgissa katsomo oli täpötäynnä, ennätys lukuesitykselle. Yleisö nauroi ja antoi lämpimät aplodit esitykselle.

Panique näkyi myös paikallisessa mediassa: Le Quotidien- lehdessä oli koko sivun artikkeli lukudraamasarjasta, myös Luxemburgin Televisio näytti otteen harjoituksesta ja haastatteli ohjaajaa ja kiertueen primus motoria Marja-Leena Junkeria. Luxemburgin Radio Socio-Culturel teki pitkän jutun lehdistötilaisuudesta ja Belgian RTBF radio teki haastattelun ensi-illassa.

Sidor