Supernaiivi Kajaanissa

2008

Anna Krogeruksen dramatisoima Erlend Loen menestysromaanin kantaesitys on arvostelijoiden mukaan supersymppis, hyvän tuulen teatteria.

supernaiivi3.jpg















Kuva: Irja Samoil / kuvassa Eero Rannio

Päähenkilö täyttää 25 vuotta ja löytää itsensä keskeltä syvää henkilökohtaista kriisiä. Elämä ei voi jatkua ennallaan, mutta miten löytää avaimet muutokseen? Ongelmaa ei tee yhtään helpommaksi se, että kaikki on päällisin puolin niin hyvin.

Nuorukainen ei kuitenkaan jää toimettomaksi vaan alkaa ratkoa ongelmiaan. Tarinan edetessä hän löytää yllättäviä reittejä ulos ahdistuneista ajatusrakennelmistaan, ja tekee sinnikkäästi matkaa kohti toisia ihmisiä ja yksinkertaisia ilonaiheita. Hän alkaa nähdä asiat uusin silmin, eikä oivalluksilta voi välttyä myöskään katsoja.

Esitys ei putoa masennuksen mustaan aukkoon, koska muistaa ja muistuttaa olevansa teatteria. Anna Krogeruksen ekonomisen ja oivaltavan Loe-dramatisoinnin yksi huippuja on australialaisen professorin Paul Daviesin marssittaminen ajatuskerrostumista estradille. Tällainen irrottelu ja leikki tekee esitykselle hyvää.

Supernaiivi ei ole missään nimessä tosikko kirja tai esitys vaan selviämistarina samaan tapaan kuin Forrest Gump.

Supernaiivin kaltaisia toivoa antavia ja yksilön omiin mahdollisuuksiin ja voimiin uskoa valavia esityksiä tarvitaan nyt Kainuussa ja koko Suomessa.

Eeva Kauppinen, Kaleva 24.9.2008

Suomalaisia näytelmiämme Moskovassa

2008

Moskovan New Drama festivaalilla on esitetty Mika Myllyahon Paniikki, Juha Jokelan Fundamentalisti ja Anna Krogeruksen Rakkaudesta minuun.

Moskovan New Drama Festivalilla oli 26.9. suomalaisen nykydraaman päivä. Ohjelmaan kuului kaksi lukudraamaa, suomalaista nykyteatteria käsittelevä keskustelu ja Pietarin Belyi Teatrin Paniikin (ohjaaja Aleksandr Bargman) vierailuesitys.

Esitys herätti erityistä huomiota mediassa, se pääsi jo etukäteen Festivaalin kiinnostavimpien tapahtumien joukkoon.
Esityksen kuvat: http://community.livejournal.com/newdrama_fest/287... Kultura-tv-kanavan uutisjuttu: http://www.tvkultura.ru/video.html?id=87810&doc_ty...

Lukudraamana esitettiin Rakkaudesta minuun (ohjaaja Joel Lehtonen) ja Fundamentalisti (ohjaaja Timur Salihov). Valokuvia: http://community.livejournal.com/newdrama_fest/281...

Lisäksi kolme moskovalaista teatterikriitikkoa on kirjoittanut laajasti Kristian Smedsin Tuntemattomasta sotilaasta: http://www.kommersant.ru/doc.aspx?DocsID=852144 http://www.openspace.ru/theatre/projects/139/detai... http://www.vz.ru/columns/2008/8/27/198044.html

Jumala on kauneus

2008

Paavo Rintalan romaani Kristian Smedsin sovittamana ja ohjaamana jälleen näyttämöllä.

jok.jpg
















Kuvassa Tarja Heinula

Näytelmä kuvaa pohjalaista taiteilijaa Vilho Lampea (1898–1936), jonka lyhyt elämä tuhoutui Euroopan suurissa mullistuksissa.
Se esitettiin ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten Lume-teatterissa Takomon tuotantona. Suomen uusintaensi-ilta oli 19.9. Suomen Kansallisteatterissa.

Smedsin uustulkinta on edellistä itseironisempi, kirjoittaa Kirsikka Moring Helsingin Sanomissa:

Tulkinta on tutkielma ajan petollisuudesta ja kyvyttömyydestä nähdä ja tukea sitä uutta, joka haluaa valoon.

Paljon tilaaa ja tunnetta on annettu uudessa tulkinnassa näyttleijän ja viisimiehisen orkesterin dialogille.  Musiikki on orgaaninen osa tapahtumia. Se kommentoi, vie ja lyö.

Esitys on edellistä kepeämpi, mutta yhä samalla grosteskin msuta. Se iskee silmää, mutta heti jo lentääkin hengen nyrkki.



Poltto on syksyn teatteritapaus

2008

Wajdi Mouawadin näytelmä kysyy, miten katkaista vihan ja koston kierre.

Suomen Kansallisteatterin Omapohjan uutuus kertoo verisestä sisällissodasta nimeämättömässä Lähi-idän maassa. Näytelmän kirjoittaja Wajdi Mouawad syntyi Libanonissa 1968. Pikkupoikana hän joutui todistamaan, miten kristityt poliisit tappoivat bussilastillisen ihmisiä.

Poltto ei kuitenkaan tapahdu ainoastaan Libanonissa: se kuvaa yhtä tarkasti Ruandaa, Somaliaa, Sudania ja Kosovoa. Kaikkia niitä maankolkkia, joissa silmitön väkivalta ja koston kierre ovat nielaisseet kokonaisia perheitä, sukuja ja kyliä.

Teemoistaan huolimatta Poltto on ällistyttävän optimistinen näytelmä. Kauhuista vastoin kaikkia odotuksia nouseva rajaton anteeksianto on melkein profeetallista. Niinpä näytelmä onkin syvästi uskonnollinen, mutta se ei taida mainita kertaakaan sanaa usko tai uskonto.

Mouawadin teksti on runollisen herkkää, piirre, jonka suomentaja Reita Lounatvuori on tavoittanut erinomaisesti.

Kansallisteatterin työryhmästä aistii, että porukka on jo varhain tiennyt työskentelevänsä ainutlaatuisen tekstin parissa.

Polton päähenkilöä Nawalia on yleensä esittänyt kolme eri-ikäistä näyttelijää. Kansallisteatterin versioon riittää Terhi Panula, joka tekee mestarillista työtä. Hänen intensiivisyytensä ja inhimillisyytensä purkavat Nawalin suunnattomat kärsimykset katsojan ymmärrettäviksi.

Näytelmän loppukuvaa pala kurkussa katsellessa voi kysyä itseltään, kuka hahmoista herättää eniten myötätuntoa? Sisarusten tulevaisuus on kaikesta kamaluudestaan huolimatta selkeämpi kuin aiemmin. Viiltävässä totuudessa eläminen on usvassa elämistä parempi vaihtoehto.
 
Toni Lehtinen (Turun Sanomat)

Ajankohtainen Rock 'n' Roll

2008

Helsingin Kaupunginteatterin uutuus, Tom Stoppardin näytelmä Rock 'n' Roll, alkaa neuvostopanssarien vyöryessä Prahaan 1968.

rock6.jpg
















Kuvassa Kari Heiskanen, Vuokko Hovatta ja Heidi Herala

Tom Stoppardin näytelmä peilaa Euroopan lähihistoriaa viihteellisellä otteella ja keskiössä ovat ihmissuhteet ja yksilöiden kohtalot. Nyt sopii ottaa ohjelmistoon näytelmä, joka saa käyttövoimansa rockista ja tasan 40 vuoden takaa, Euroopan hullusta vuodesta 1968.

Esitys on viihdyttävä ja hauska. Rentola pitää hyppäyksin vuodesta toiseen etenevän baletin sujuvasti kasassa. Koko ensemble näyttelee taidolla. Henkilöistä luodaan tarkoilla fyysisillä eleillä tyyppejä, mutta hahmot ovat monta kerrosta pelkkiä kliseitä kiinnostavampia.

Santeri Kinnusen esittämä Jan vanhenee, tyytyy ja passivoituu Prahassa. Kari Heiskanen luo uskottavan ja kiehtovan kuvan viimeisestä kommunismista, joka säilyttää skarppiutensa, ei katkeroidu ja löytää rakkautta vielä vanhoilla päivilläänkin.

Heidi Herala on esityksen ehdoton dynamo ja tähti. Hän tekee suoruudessaan riemastuttavaa ja koskettavaa työtä kahdessa roolissaan ensin Maxin syöpää sairastavana, terävänä runouden tutkijana ja myöhemmin heidän tyttärenään Esmenä, joka on jäänyt syrjään omasta elämästään. Viimein Esmellekin tarjoutuu uusi alku.


Eeva Kemppi (Turun Sanomat)

Rezan hauska tragedia

2008

Yasmina Rezan Vihan jumalan kantaesitys Villensaunassa.

3. marraskuuta klo 17.30 Aspirant Dunantin leikkipuistossa verbaalisen välikohtauksen seurauksena Ferdinand Reille, 11 v., löi poikaamme Bruno Houlliéta kasvoihin keppi aseenaan. Teon seurauksena havaitaan turvonneen ylähuulen lisäksi murtuma molemmissa etuhampaissa sekä oikeassa etuhampaassa hermon paljastuminen.


Kaksi entuudestaan tuntematonta pariskuntaa tapaa laatiakseen selvityksen lastensa tappelusta. Sovinnainen aikuisten keskustelu kahvin ja omenapiirakan äärellä kääntyy groteskin koomiseksi illaksi, jonka kuluessa sivistyneen julkisivun takaa alkaa paljastua ihmisen raadollisuus. 

Pariskuntien välille kehkeytyy konflikti, joka laajenee sukupuolten, ideologioiden ja elämänkatsomusten sodaksi. Tässä sodassa liittoumat muuttuvat nopeasti ja yllättäen, kun jokainen vaihtaa jatkuvasti puolta omien mielihalujensa mukaan.

Uusi nokkela näyttämötarina keski-ikäisyydestä ja -luokkaisuudesta, parisuhteesta ja perhe-elämästä osoittautuu alkunsa jälkeen väitteeksi paljon isommasta aiheesta...

Hauskuus nousee siitä, että näytelmän hahmot ovat liioittelustaan huolimatta niin tuttuja, tämän ajan ja perhearjen arkkityyppejä. Peilsitä katsovat evoluution valitut.
Suna Vuori (HS)

Lämmin komediauutuus Ranskasta

2008

Gérald Sibleyrasin Tuulta päin (Le Vent des peupliers) Suomen kantaesityksenä Suomen Kansallisteatterissa.

Tuulta päin kertoo Marcelista, Gustavesta ja Fernandista, jotka veteraanien hoitokodin terassilla muistelevat mennyttä ja haaveilevat pakenemisesta joko Indokiinaan, poppelikukkulalle tai edes piknikille. Näytelmä on myös kuvaus ihmisen oikeudesta olla loppuun saakka sellainen kuin on.

Kiittävissä arvosteluissa sanotaan:
Näytelmä on hauska, kaunis ja hengittävä. - - Parasta on, että näytelmä tarjoaa loistoroolit kolmelle kokeneelle ja karismaattiselle näyttelijälle.
(Kirsikka Moring, HS)
Tuulta päin vaatii karismaattiset näyttelijät, Kansallisteatterissa heitä on - - Tuulta päin on hittituote. - - Näytelmän lavastus on tyylikkään yksinkertainen, äänimailma muotoilee erinomaisesti tarinaa. - - Tuulta päin on hieno, ajatteluttava, herkkä esitys.
(Arja-Anneli Tuominen, Kansan Uutiset)

Fundamentalisti Riian Uuteen Teatteriin

2008

Juha Jokelan juuri palkittu näytelmä kiinnostaa kansainvälisesti. Nyt se saa ensi-iltansa Latviassa maan tunnetuimmassa teatterissa syyskuun alussa.

Mikko Roihalle valtionpalkinto

2008

Tämänvuotinen valtion näyttämötaiteen valtionpalkinto on myönnetty ohjaaja Mikko Roihalle.

Palkinto ojennettiin Tampereen Teatterikesän yhteydessä viime lauantaina.

Valtion näyttämötaidetoimikunta perustelee palkintoa seuraavasti:

Ohjaaja Mikko Roiha on uransa alusta alkaen esittäytynyt tinkimättömän omaperäisenä teatterin tekijänä, oman tiensä kulkijana. Omaperäisyys ei ole Roihalle kuitenkaan eristäytymistä tai itsetarkoituksellista omituisuutta. Hänen teatterikäsityksensä perustuu vankasti meitä ympäröivän maailman ja yhteiskunnan näkemiseen – varsinkin suomalaiskansallisen todellisuuden tarkasteluun – ja sen tulkitsemiseen teatterin keinoin.

Roihalle erityisen läheisiä ovat toisaalta kotimaiset näytelmät, varsinkin klassikot, ja toisaalta lastennäytelmät. Roiha peilaa nykymenoa tuoreiden klassikkotulkintojen lävitse tavalla, joka sekä kunnioittaa niiden itseisarvoa että heijastaa niissä nykyaikaa. Wuolijoen Niskavuori-näytelmien perhekuvauksen melodraamaan on Roihan lukemana tullut uutta mehevyyttä ja ironian monisärmäisyyttä. Minna Canthin Anna-Liisa ja Papin perhe, Jotunin Tohvelisankarin rouva ja Kiven Seitsemän veljestä ovat Roihan käsissä muuntuneet häkellyttävän moderneiksi teoksiksi. Käsittely on ollut ronskia, mutta alkuperäisen näytelmän ydintä ei ole hukattu.

Taiteellisia ja taloudellisia riskejä pelkäämättä Roiha on avannut teatterin ovet vaikeasti tavoitettavalle varhaisnuorten ikäluokalle ja luonut esityksiä, joilla on kosketuspintaa sen ikäisten kokemuksiin. Kaiken perustana on Roihan taiteilijanvakaumus, joka spekuloimatta asettuu heikomman tai joukosta syrjään jääneen ihmisen puolelle.

Mikko Roiha on vaikuttanut myös maantieteellisesti laajalti suomalaisessa teatterikentässä. Ohjaajanuransa aikana hän on ennättänyt työskennellä ainakin 15 ammattiteatterissa. Työt ovat poikkeuksetta olleet kauden huippuja. Niiden merkitys ei ole vain upeissa katsojakokemuksissa. Mikko Roihalla on taito saada näyttelijät irti maneereista ja laajentamaan oleellisesti ilmaisuskaalaansa.

Mikko Roiha tunnetaan myös teatterikollektiivin kunnioittajana - samanaikaisesti vastuullisena työnjohtajana sekä tasapuolisena, kuuntelevana ja kommunikoivana työparina. Teatterissa, eri taiteilijoista koostuvassa kollektiivisessa työyhteisössä, tämä on arvokas ominaisuu
s.

Mikko Roihan dramatisointeja ja sovituksia on saatavissa meiltä.

Fundamentalistille näytelmäpalkinto

2008

Juha Jokelalle ojennettiin Tampereen Teatterikesässä pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto.

Pohjoismainen raati perusteli Fundamentalistin valintaa seuraavasti:

Riemastuttava, älykäs, lohdullinen näytelmä uskosta, ihmisistä uskon varassa, erilaisten uskonkäsitysten törmäyskurssista. Näytelmässä ihmisen tarve uskoa johonkin suurempaan törmää ihmisen omaan pienuuteen. Näytelmä auttaa tajuamaan, että fundamentalismi on paljon enemmän kuin ahdasmieliset miehet turbaaneissaan; teksti saa lukijan myötäelämään fundamentalistista ajatuskulkua tuomitsemisen sijaan. Lisäksi se pakottaa lukijan pohtimaan omaa suhdettaan aineettomaan. Kaiken kaikkiaan harvinaisen syvälle ihmisyyden peruskysymyksiin sukeltava teksti.

Näytelmä on yksinkertaisessa dramaturgisessa asettelussaan nerokas. Näytelmän kieli kuvaa hienosti roolihenkilöiden opittujen ajatus- ja käyttäytymismallien alla piilevää epävarmuutta.

Näytelmästä nähtiin Teatterkesässä Färsaarelaisen Tvazz-teatterin kiitetty toteutus.

Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto myönnetään joka toinen vuosi Pohjoismaisen teatterikokouksen yhteydessä. Edellisellä kerralla 2006 palkinnon sai Kari Hotakainen näytelmästään
Punahukka.

Sidor