Ajankohtaista > Arkisto 2012

Irlantilainen selviytymistarina lumoaa Hämeenlinnassa

2012

Frank McCourtin kiitetty ja rakastettu muistelmateos Seitsemännen portaan enkeli saa nyt ylistystä myös Hämeenlinnan Teatterin näyttämöversiona.

Helmikuussa ensi-iltaan tullut näytelmä yhdistää liikuttavaan ja lämminhenkiseen kasvutarinaan paljon aitoa irlantilaista musiikkia, ja on saanut niin kriitikot kuin katsojatkin innostuksen valtaan:

"Erittäin harvoin kuulee niin tavulleen säveliin istuvia sanoituksa kuin AP Sarjannon mestaroimissa lauluissa. Tekstit myös kuljettavat tarinaa ja tyylittelevät erilaisissa tunnetiloissa."

"Esitystä on helppo seurata, mutta se tarjoaa kyllä haasteita syvempäänkin pohdiskeluun. Ennen kaikkea se on nautittavan liikkuvaa ja liikuttavaa teatteria."

Pirjo Puukko, Hämeen Sanomat

"Tämä näytelmä on helmi."

Sirpa Rauhaniemi, Aamulehti

Kuninkaan puhe palaa näyttämöjuurilleen

2012

Oscar-palkittu menestyselokuva on nyt nähtävissä myös huippunäyttelijöiden tähdittämänä teatteriesityksenä.
Kuninkaan puheen valkokangassuosion taustalla on David Siedlerin näytelmä, joka sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa 15.3. Kari Heiskasen ohjaamana. Änkytyksestä kärsivänä prinssinä nähdään Carl-Kristian Rundman ja häntä omintakeisin keinoin auttavana terapeuttina Pertti Sveholm.

Historian käännekohdat ja yksityiset ihmiskohtalot yhdistyvät taidokkaasti laadukkaassa brittidraamassa. Sodan ja vallanperimyskriisin kulisseissa näytellään tarina ystävyydestä ja niin sisäisten kuin ulkoistenkin esteiden ylittämisestä.

Kokkolan Lokki on ikuinen ja nykyaikainen

2012

Anton Tsehovin kestävä klassikko on siirretty nykypäivän Suomeen uudessa sovituksessa.
Ari-Pekka Lahti on kirjoittanut ja ohjannut 18.2. ensi-iltansa saaneen Lokin, jossa pohdinnat taiteesta, rakkaudesta ja elämän suunnasta on tuotu tämän päivän Kokkolaan. Sydänmaa-, Loppukilpailu- ja Kaukana paha maailma -näytelmistä tunnettu Lahti on tehnyt alkutekstiä kunnioittavan, mutta nykyaikaisen sovituksen näytelmästä, jonka monitasoiset henkilöhahmot ja kiihkeät tunteet eivät ole vanhentuneet 117 vuodessakaan.

"Tsehovin Lokki on teatterinjohtaja Ari-Pekka Lahden loistava jäähyväistyö Kokkolassa."
 "Intensiivinen kokemus, joka kestää useammankin katsomiskerran."

 POHJALAINEN,ILKKA P. BYSKATA

"Tämä näytelmä on täynnä älykästä huumoria ja hauskoja välähdyksiä tämän päivän elämästä pienessä Kokkolan kaupungissa ja myös tämänhetkisestä yhteiskuntakeskustelusta Suomen tasavallassa." ÖSTERBOTTENS TIDNING M. BJÖRKLUND

Äkäpussi siirtyy 1960-luvulle

2012

William Shakespearen klassikkokomedia Kuinka äkäpussi kesytetään on saanut uuden ilmeen Lahden Kaupunginteatterissa.
Sami Parkkinen on dramatisoinut tuittupäisen Katharinan ja itsevarman Petruchion räiskyvän rakkaustarinen uudestaan ja siirtänyt sen 1960-luvulle, muodin ja La Dolce Vitan maailmaan. Minna Vainikaisen ohjaama esitys tuo Shakespearen kysymykset tasa-arvosta, avioliitosta ja rakkaudesta lähemmäs nykypäivää tinkimättä lainkaan hänen rempseästä huumoristaan ja säkenöivästä kielestään.

Pääosissa Anna Pitkämäki ja Juha Kukkonen ottavat yhteen tulisesti ja vauhdikkaasti. Musiikista vastaa Zarkus Poussa, joka antaa näytelmälle rytmikkään, italialaisen ja nostalgisen tunnelman.

Kutistettu poika ja Räjähdysvaara –näytelmille käännöspalkinnot Espanjassa

2012

ADE, Espanjan ohjaajayhdistys, on myöntänyt Luisa ”Maurice” Gutiérrez Ruizille palkinnon vuoden 2011 parhaasta teatterialan käännöksestä espanjan kielelle. Palkitut käännökset Anna Krogeruksen Kutistetusta pojasta ja Elisa Salon Räjähdysvaarasta ilmestyivät suomalaisen nuorten ja lasten teatterin antologiassaTeatro finlandés para niños y jóvenes. 

Jessikan tarina sai jatkoa

2012

Leea Klemolan kymmenen vuoden takaisen kulttinäytelmän jatko-osa kerää kiitosta Kuopion kaupunginteatterissa.

Jessikan pentu on itsenäinen jatko-osa Klemolan vuonna 2002 kantaesitetylle näytelmälle Jessika - vapaana syntynyt. Tuolloin teini-ikäinen Jessika on nyt äiti, joka miehensä, äitinsä ja koiransa kanssa yrittää rakentaa pojalleen esitystä perheensä tarinasta. Klemolalle luonteenomaiset yllätyksellisyys, roisius ja koomisen ja traagisen sekoittuminen ovat nytkin voimakkaasti läsnä.

"Leea Klemola tekee näyttämöstä paikan, jossa ei tarvitse pelätä. Kuopion kaupunginteatterissa kantaesitetty Jessikan pentu herättää - se pyyhkii mielestä pois turtumuksen!"

"Esitys tuo huikein rinnastuksin näkyviin sen, miten epätoivoisesti ihminen kieltää eläimen itsessään ja miten monien roolien labyrintissä ihminen päivästä toiseen harhailee."

Maria Säkö, Helsingin Sanomat, 1.2.2012

"Klemolan ohjauksessa Annukka Blombergin paniikkikohtaus on pientä teatterihistoriaa."

Teppo Kulmala, Savon Sanomat, 30.1.2012

"Teos tavoittaa hakemansa - ihmisten välisen yhteyden."

" Leea Klemola leväyttää pelottomasti auki ihmisen intiimejä tuntoja, siksi hän myös koskettaa."

Elisa Nuutinen, Iisalmen Sanomat, 31.1.2012

Viettelyksen vaunu ravisuttaa Tampereella

2012

Tampereen Työväen Teatterin tulkinta Tennessee Williamsin modernista klassikosta saa kiitosta koskettavuudestaan ja raastavuudestaan.
Vuonna 1947 kantaesitetty Viettelyksen vaunu tehoaa edelleen. Pasi Lampelan 31.1. ensi-iltansa saanut ohjaus Tampereen Työväen teatterissa innoitti Aamulehden kriitikon suitsuttamaan niin näytelmää kuin näyttelijöitäkin:

"Pasi Lampela ohjaa kirkkaasti maaliin. Tulkinta ottaa kaiken irti näyttelijöiden kehoista. --- TTT:n Viettelyksen vaunu on hieno tulkinta juuri fyysisyydeksi muuttuvista tunteista. Hyvät näyttelijät pääsevät lumoamaan."

"Kun vasen käsi läpsii yhä vimmatummin mieleen nousevia harhoja taka-alalle, (Merja) Larivaaran roolityö tuo mieleen Marilynin. Kokonaisuutena matka Blanchen matka hajoamiseen vangitsee täydellisesti.
Tommi Raitolehto iskee Stanleynä pitävän puumerkkinsä vanhaan päänäyttämöön. Stanleyn häijyys kukkona tepastelevaa kävelytyyliä ja takaraivon klania  myöten on kauhistuttava. Raitolehto osaa ajoittaa tornadonsa mykistävällä tavalla."

Anne Välinoro, AL, 2.2.2012

Uusia ihmisiä Näytelmäkulmassa

2012

Assistenttina on toiminut vuoden alusta lähtien Essi Syrén ja helmikuun alusta Tua Harnon paikalle tulee Jussi Suvanto.

Jussin tavoittaa puhelinnumerosta 09-25 11 21 63 ja sähköpostitse osoitteella jussi.suvanto@dramacorner.fi

Essin yhteystiedot ovat 09-25 11 21 64 ja essi.syren@dramacorner.fi

Tuan työvapaa kestää vuoden loppuun ja sen aikana hän viimeistelee maisterintutkintonsa Teatterikorkeakoulussa.

Siniset kissat tempaavat mukaan fantasian maailmaan

2012

Aino Kiven ohjaama ja dramatisoima Ainakin miljoona sinistä kissaa on taianomainen lastennäytelmä.
Tarina on Kaarina Helakisan lastenromaanista, joka kertoo 11-vuotiaasta Samuelista, joka keksii   ahdistavaan todellisuuteensa helpottavaksi sinisen kissan. Kissa tuo mukanansa paljon muutakin kun tavan saada ajatukset pois koulukiusaajista. Näytelmä sai ensi-iltansa Kajaanissa 28.1.2012.

"Kuvittele, kuvittele, kuvittele... Kajaanin kaupunginteatterin Ainakin miljoona sinistä kissaa -näytelmä tempaisee jo heti alusta lähtien mukaansa taianomaiseen maailmaansa. Tuo maailma on tuttu Kaarina Helakisan teksteistä. Fantasia kohtaa reaalimaailman.

Ainakin miljoona sinistä kissaa on enemmän kuin kokonaisuuksiensa summa. Näytelmän dramatisoija ja ohjaaja Aino Kivi on luonut lavastaja Milla Martikaisen ja videoiden suunnitteluun, kuvaukseen ja leikkaukseen kolmantena osallistuneen Joonas Mannisen kanssa kokonaisvaltaisen elämystilan.[..]

Tila elää ympärillämme. Tuulenhenki Arielin ääni kuuluu välillä katsomon takaa ja saa kurkkimaan olan yli. Kovaa hakkaava ääni kertoo, että Samuel kokee kiusaajiensa tönimiset murskaavina.

Samuel keskustelee videon avulla punamekkoisen tytön (Claudia Ballini) kanssa ja pitää videopäiväkirjaa. Kissa-aiheiset mainokset pyörivät valkokankaalla. Anne Ballinin dramaattisella kertojanäänellä on suuri merkitys vahvan tunnelman luojana." Pirjo Nenola, Kainuun Sanomat, 29.1.2012

 

Koko arvostelu luettavissa täältä.

Lisätietoja esityksestä luettavissa teatterin sivuilta. 


Varasto-elokuva sai yleisö-Jussin!

2012

Taru Mäkelän ohjaama elokuva Arto Salmisen Varasto-romaanista sai eniten ääniä yleisöltä.
Jussit jaettiin gaalassaan eilen Helsingissä. Eniten palkintoja sai odotetusti Aki Kaurismäen Le Havre.


Kaikki voittajat löytyvät esimerkiksi gaalan televisioineen Nelosen sivuilta.

Sidor