Juha Hurmeen dramatisointi Arto Salmisen Paskateoria -romaanista(2001) osoittaa, että Salmisen satiiri on totta tässä ajassa Suomessa.
Paskateoriassa suomitaan ostamisen ja myymisen laeilla toimivaa maailmaa iltapäivälehdistön kontekstissa. Olisi niitä tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita, mutta lööpeissä on aina ihmissuhdemelodraamaa. Oudolla tavalla kaikki ovat aina viimeisenkin turhan julkkiksen elämänkäänteistä tietoisia, vaikka eivät niitä muka seuraakaan.. Hurme on yhdessä Otava Ensemblen kanssa tehnyt Salmisen terävästä satiirista vaikuttavaa teatteria.

"Juha Hurme onnistuu dramatisoinnissaan niin, että Salmisen tekstin väkevä sisältö ja hersyvä, paikoin inhorealistinen tyyli nousevat pintaan voimakkaimmalla mahdollisella tavalla.[..]

Vaikka Paskateorian maailmankuva on synkkä, taustalla kaikuu pysähtymätön musta nauru. Välillä komedia nousee raikkaasti pintaan kuten Kivisen tulkitessa epätoivoista, julkisuudenkipeää formulakuski Tony Kaakkoa tai Westergårdin reuhtoessa sielunsa kaupallisuudelle myyneenä uutispäällikkönä.

Kun Kivisen Olen suomalainen -tulkinta katkeaa juuri ennen suomalainen-sanaa kynttilän sammuessa, näytelmän monitulkintaisesta sanomasta jää kaikumaan sen musta ydin." Mikko I. Elo, Satakunnan kansa, 21.11.2011.

Esityksen on tehnyt Otava Ensemble, ja he lähtevät Paskateorian kanssa kiertueelle ympäri Suomea. Nyt näytöksiä on Porissa. Lisätietoja ryhmän kotisivuilta.

Nimensä mukaisesti merkityksistä pakahduttavan tiheä Jussi Moilan näytelmä Veitset leikkaa ilman-Pohjoinen tragedia neljässä henkilössä kerää kehuja.
Teatteri Nirvana esittää Moilan kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Valtimoteatterissa. Antiikin tragediasta muotoaan ja ilmaisuaan lainaavan teoksen keskiossä on perhe. Tavallinen itäsuomalainen perhe, jonka tavallinen elämä saa nyt lähes myyttiset mittasuhteet. Jokaisella sukupolvella on oma sisäinen haavansa ja muistonsa, jotka pyrkivät vuosien takaa pintaan. Kaikki he etsivät ja yrittävät antaa rakkautta ja miettivät viimeiseen asti, mitä se lopulta on. Taiturimainen teksti osuu suoraan maaliinsa, katsojan sydämeen, joka lämpimällä naurulla ja herkistyneillä hetkillä houkutellaan avoimeksi.

"Veitset leikkaa ilman on ennen muuta koko ajan sen hahmottamista, miten oman suvun ja perheen tarinan oikein voisi kertoa.

Taiturimaisella kielellään sykähdyttävä, eteerinen ja herkkä esitys kiteytyy koko ajan kysymykseen siitä, mistä tragedia syntyy. Yksilöstä vai yhteisöstä? Ja voiko sen kertoa omin sanoin? [..]

Ja miten herkkiä ja tarkkoja roolitöitä, lähikuvien ja hentojen, liki huomaamattomien nyanssien taitoa esiintyjillä on. Rentoudesta ja rosoisuudesta pilkahtelee taitavaa näyttelijäntyötä ja kykyä herkistyä kielen vivahteille, etenkin musikaaliselle murteelle.

Pohjoinen umpijää puhkaistaan niin monta kertaa, että katsojat ja esiintyjät ovat esityksen lopussa yhtä suurta tunnetta. Veitset leikkaa ilman. " Maria Säkö, Helsingin Sanomat, 12.12.2011.

Näytelmä saatavilla Näytelmäkulman kotisivuilta.

Katja Krohnin näytelmä PIKKUJÄTTILÄINEN sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa 2.12.
Näytelmän kehyksenä on ilmastonmuutoksen ja nykyisen kulutuskäyttäytymisen synnyttämä elämäntapamme tuhoutumisen uhka. Elämä ei kuitenkaan pysähdy siksi aikaa kun keskitymme pelastamaan maailmaa. Aivan lähellä on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiota ja läheisyyttä. Onko itsekästä keskittyä perheeseen? Onko itsekästä keskittyä uraan, jossa siinä voi tehdä läpimurron kaikkien ihmisten hyväksi? Mitä jos oma työ valjastetaankin aivan toisten tarkoitusten toteuttajaksi?

Näiden kysymysten keskellä on Krohnin keskushahmo, kunnianhimoinen geenitutkija Kristiina Suxén. Hän siirtyy yliopistotutkijasta liike-elämän palvelukseen. Uusi  työ on ulkomailla, eikä se ole työn ainoa haaste.
Perheen jäsenet kaipaavat äitiä ja puolisoa, Kristiina itse uutta lasta. Mikä on nyt kaikkein tärkeintä?

Idealistinen Suxén on ristiriitojensa keskellä inhimillinen, ja näytelmä tarjoaa hyvin koskettavia ja samaistuttavia hetkiä. Upeaa on, kuinka suurten ja ratkaisemattomilta tuntuvien tilanteiden keskellä myös nauretaan.

"Pienet ja suuret aiheet vaihtavat paikkaa ja olemusta niin nopeassa tahdissa, ettei määritteillä lopulta ole katsojan kannalta mitään erityistä merkitystä. Kaikki on samaa inhimilliseen kokemuspiiriin kuuluvaa todellisuutta, mistä yhtälailla avautuu ihmiskunnan koomisuus ja traagisuus.
[..]
Pikkujättiläisen tärkein henkilöiden välinen jännite syntyy Suxénin ja hänen teini-ikäisen Karo-poikansa välille. Dubielin ja Karoa esittävän Samuli Niittymäen yhteinen vire toimi ja näytelmän loppu on pakahduttava.

Vastakohta on koko ajan lähellä myös pelkistetyssä loppukohtauksessa. Siirappisuudelta kuitenkin vältytään, koska Krohn sitoo näytelmän läpi kulkevat lukuisat langat yhteen niin vastaansanomattomalla selkeydellä.

Kuka saattaa enää puhua pienistä tai suurista asioista?" Lauri Meri, Helsingin Sanomat, 4.12.2011 

Lisätietoja esityksestä Kansallisteatterin sivuilla.

Näyttämötaiteen valtionpalkinto myönnettiin Ari-Pekka Lahdelle.
Näytelmäkirjailija-ohjaaja Lahti on toiminut viime vuodet Kokkolan kaupunginteatterin johtajana yhdessä serkkunsa Jarkko Lahden kanssa.

Raati perusteli valintaansa näin:

"Kokkolan kaupunginteatterin johtaja, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Ari-Pekka Lahti, 36, on itsenäinen ja itsepäinen teatteriajattelija, oman sukupolvensa kirkas tulkki.

Hän on Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2005 nähdystä läpimurrostaan Sydänmaa-balladista alkaen kaivautunut pinta-ajattelun alle, syviin kansallisiin juuriin. Lahti ei myöskään dramaatikkona ole kaihtanut aiheita, joissa suomalaisuus on trauma; hauras ja rujo elämä pysyy kasassa kilpajuoksun hikisen ponnistuksen turvin. Ja jollei sekään auta, jäljelle jää herätysusko.

Teatteritaide ei merkitse Ari-Pekka Lahdelle vain ammattia, ansaintaa, lipputuloja tai katsojalukuja, vaan ennen kaikkea vastuuta maailman ja ihmisen tilasta. Linjauksillaan Lahti on tehnyt Kokkolan kaupunginteatterista yhden Suomen ja Pohjoismaiden kiinnostavimmista uuden taiteen syntysijoista. Lahti näkeekin maailman kokonaisvaltaisesti ja kantaa huolta siitä, mihin olemme ihmiskuntana menossa. Pohjoisen pallonpuoliskon ympäristökatastrofit ja niistä selviytyminen ovat muutaman jäätyneen säikeen varassa. Lahden teatterin manifestit nousevat ikiaikaisista myyteistä, pohjoisten vaeltajakansojen viisaudesta ja nöyrästä suhteesta ympäröivään luontoon. "


Palkinto on suurudeltaan 15 000 euroa, ja sen luovutti opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Jarmo Lindén keskiviikkona 30.11. Helsingissä.Näyttämötaiteen valtionpalkinto myönnetään kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai suorituksesta tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta taiteellisesta työstä.

Mika Myllyahon kirjoittama näytelmä PANIIKKI – miehiä hermoromahduksen
partaalla – saa ranskankielisen kantaesityksensä Saint George
-teatterissa Pariisissa 13.1.2012. PANIIKIN ohjaa belgialainen Jean-Claude Idée, joka on tehnyt pitkän
uran Brysselissä ja Pariisissa. Rooleissa nähdään Anthony Delon (Joni),
Eric Delcourt (Max) ja Thomas Joussier (Leo), joka oli ehdolla
arvostetun Molière –palkinnon saajaksi vuonna 2002.

PANIIKKI kanta-esitettiin Mika Myllyahon ohjauksena ja Tommi Korpelan,
Petteri Summasen sekä Jani Volasen tähdittämänä Ryhmäteatterissa vuonna
2005.

Helsingin Sanomat kirjoittaa Mikko Roihan Villisorsa -sovituksen häikäisevän.

Roiha on itse suomentanut ja sovittanut Ibsenin klassikkonäytelmän nyky-Suomeen. Näytelmä kertoo totuuden  ja elämänvalheen yhteentörmäyttämisestä. Mitä jos elämänvalhe on se, mille perheen onni perustuu? Onko haave-elämä revittävä alas, onko totuus aina parempi?

"Merkittävintä Roihan tulkinnassa on omaleimainen hyväntahtoisuus. Tulkinnan perimmäinen valoisuus on merkillinen asia – unohtumattomalla tavalla...Esityksen teho perustuu siihen yksinkertaiseen yhtälöön, että Roiha on kyennyt poimimaan nykypäivästä esiin olennaisia asioita ja käsittelee niitä sortumatta vihapuheeseen.

Tämä tekee Villisorsasta sekä yhteiskunnallisesti että eettisesti puhuttelevan teoksen." Lauri Meri, Helsingin Sanomat, 18.11.2011

Esitys menee parhaillaan Lahden kaupunginteatterissa, mutta keväällä se siirtyy Tampereen Työväen Teatteriin  ja ensi syksynä se nähdään Helsingissä  Aleksanterin teatterissa.

Lisätietoja Lahden kaupunginteatterin sivuilta.

Yltiösuosittujen Risto-räppääjän sekä Heinähatun ja Vilttitossun ja monien muiden hersyvien hahmojen luojat palkittiin ansiokkaasta työstä lastenkulttuurin parissa.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki luovutti lastenkulttuurin valtionpalkinnon lukuisia lastenkirjoja kirjoittaneille sisaruksille. Palkinnon sai myös ohjaaja Mari Rantasila, joka on ohjannut Nopoloiden kirjoista elokuvia.

Lastenkulttuurin valtionpalkinnot myöntää Taiteen keskustoimikunta.

Uutisjuttu aiheesta YLE:n sivuilla.

Anna Krogeruksen uusin näytelmä Paha lapsi puolustaa viattomuutta. Lasten ja nuorten pahoinvoinnista puhutaan, mutta mitä tehdään? Mitä emme halua lapsissamme kohdata?

Kajaanin kaupunginteatterissa kantaesityksensä saanut Paha lapsi kertoo pojasta nimeltä Eetu. Onnellinen lapsuus rikkoutuu vanhempien riitelyyn, ja eräänä päivänä äiti on lähtenyt. Eetu sulkeutuu yksinäisyyteen ja suhtautuu epäilevästi ihmisiin. Isä rakastuu uudelleen, mutta  taloon saapuva äitipuoli ei osaa kohdata omaa riittämättömyyden tunnettaan, jonka lukittu poika herättää. Perheen yleisellä hyvällä selitetyt teot tuntuvat ajavan Eetua perheestä pois.

"Rankka tarina. Tarkasti tulkittu. Helpolla se ei päästä, mutta palkitsee lopulta katsojansa. Jos teatteriin haluaa mennä tyhjentämään päänsä, silloin ei kannata valita Anna Krogeruksen uutta näytelmää Paha lapsi. Jos taas kuuluu niihin katsojiin, jotka tulevat teatteriin muistamaan, eivät unohtamaan, tätä esitystä voi suositella lämpimästi... Anna Krogerus ei kirjoita ohuita ihmisiä. Myös Pahassa lapsessa hän porautuu syvälle henkilöihinsä, syihin ja seurauksiin. Moralisoimatta hän osoittaa, miten hyvä tarkoitus voi kääntyä pahaksi teoksi...

Eero-Tapio Vuoren tyylitelty ohjaus ei aliarvioi katsojaa. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu katsojan päässä.Näyttelijäntyössä huomio kiinnittyy esiintyjien tarkkaan liikekieleen. Sanattomat viestit, eleet ja äänenpainot kertovat sen, minkä kuvaamiseen tarvittaisiin tuhoton määrä repliikkejä. Näyttelijöiden työskentelystä huokuu voimakas läsnäolo. Sitä tukevat muut näyttämölliset ratkaisut. Kaikki ovat koko ajan näyttämöllä. Lattiaan vedetyt teipit osoittavat maailmojen rajat. " Sinikka Viirret, Kainuun Sanomat, 7.11.2011

Lisätietoja esityksestä Kajaanin kaupunginteatterin sivuilla.

"Lillanissa osataan tehdä komediaa, jota miehetkin on helppo saada katsomaan " kirjoittaa Lauri Meri Helsingin Sanomissa.

" [Sampo Sarkola ja  Pekka Strang ] vastaavat jälleen näytelmän päärooleista ja tekevät sen taas kerran huikean riemastuttavasti. Tällä kertaa on erityisen hienoa, miten kaveriaan auttavaa huithapelia esittävä Sarkola antaa tilaa ja rakentaa hyviä "maalintekopaikkoja" murtunutta miestä näyttelevälle Strangille.

Pekka Strangin kehonkieli on tässä näytelmässä jotain aivan uskomatonta. Mies on kuin yhdistelmä kerjäävää spanielia ja päänsä hiekkaan hautaavaa strutsia." Lauri Meri, Helsingin Sanomat, 10.11.2011

Neil Simonin klassikkokomedia Omaka par (Odd couple, suom. Eripurainen pari) kertoo pokeriporukasta, joka kokoontuu aina perjantaisin eronneen Oscarin sotkuiseen asuntoon. Yhtenä iltana täsmällisyydestään tunnettua Felixiä ei näy eikä kuulu. Selviää, että Felixin vaimo on heittäanyt hänet pihalle ja Felix hautoo onnettomana itsemurhaa. Oscar päättää auttaa ystäväänsä majoittamalla tämän. Oscar on huoleton boheemi, Felix siivoushullu...

Lillaniin esityksen on ohjannut Pentti Kotkaniemi.
Ruotsinnoksen on tehnyt Torsten Ehrenmark.

Lisätietoja esityksestä teatterin sivuilta.

Tosin tässä tapauksessa sekä uutuus ja Shakespeare voisivat olla lainausmerkeissä.. Alkuperäisteos kun on vuodelta 1606 ja Shakespeare ei ole kirjoittanut näytelmää yksin. Siparin käännös taas on aivan uunituore ja ajankohtaisuuskin taattu näin talousmyllerryksen aikana. Timon Ateenalainen pilkkaa yhteiskuntaa, jossa raha on ihmisarvon mitta.

Vähemmän tunnettu Timon Ateenalainen  on tunnistettu Shakespearen ja 16 vuotta nuoremman nousevan tähden Thomas Middletonin yhteistyöksi. Kullan turmelevasta vaikutuksesta ihmismieleen ei ole kirjoitettu näin rajusti ja kärkevästi ennen eikä jälkeen.

Kyseinen näytelmä oli nuoren Karl Marxin lempi-Shakespeare, eikä ihme, sillä Timon on tarina siitä, miten vauraasta suurlahjoittajasta tulee keppikerjäläinen, erakko ja ihmisvihaaja.  Osansa saavat niin loismaiset pintaliitäjät, lepsut senaattorit kuin systeemille antautuneet taiteilijat. Timonin aukollista rakennetta on kautta vuosisatojen pidetty Timonin virheenä. Mutta juuri niiden ansiosta näytelmä tarjoaa yllättävän modernin lukukokemuksen. Sen vimmaiset kohtaukset tuntuvat enemmän teesien naulaamiselta kuin draamalta. Lukijan mielen perukoilla vilahtelevat niin Brecht kuin Beckett.

"Kauppa on jumalasi, ja jumalasi tuhoaa sinut"

Timon odottaa suomalaista kantaesitystään.