Liz Lochheadin Todellinen löytö ilahduttaa brittikomedioista tutun nokkelan sanailun ja läpimän huumorin ystäviä. 

Tarinan Susan on viisikymppinen, työtön ja vastaeronnut nainen. Susanin mies on vaihtanut hänet melkein puolta nuorempaan. Nyt uusioperheeseen on tulossa vauva. Kotona Susania odottavat muistihäiriöinen isä ja kiukutteleva teini-ikäinen tytär. Susan auttaa käytettyjen tavaroiden puodissa ja etsii rakkautta ja kadonnutta itsetuntoaan.

Tämän "keski-iän Tuhkimo-farssin" pohjoismaisen kantaesityksen on TTT:n Kellariteatteriin ohjannut Tuomas Parkkinen ja suomentanut Aino Piirola.

Tuomas Parkkinen hallitsee kevyen koukut. Niitä tässä jutussa on mukavasti joka kolmas minuutti. Tämä farssi soi kuin sävelradio, hyvä biisi toisensa jälkeen.
Anne Välinoro, Aamulehti 23.1.2010

Kriitikot ja katsojat valloittanut pohjoismainen kantaesitys koskettavasta ihmissuhdedraamasta TTT:ssä.

Hellyyden ehdoilla (Terms of Endearment) on kertomus äidin ja tyttären läheisestä, mutta paikoin myös kipeästä suhteesta. Tytärtään Emmaa varmaotteisesti opastava Aurora suree katoavaa nuoruuttaan. Emman sairastuttua vakavasti äiti ja tytär tarvitsevat toisiaan enemmän kuin koskaan. Näytelmän on ohjannut Anssi Valtonen ja suomentanut Reita Lounatvuori.

Tässä näytelmässä on yksi kauneimmista loppukuvista, mitä ohjaaja voi näyttämölle pisteeksi kirjoittaa. Kun Minna Hokkasen Aurora, juuri ainoan tyttärensä menettänyt äiti katsoo selin katsomoon huikeana aukeavaa tähtitaivasta, elämän suhteellisuus ja suoruus lävähtävät kaikkien silmille.

Tämä on ihmissuhdenäytelmä, jossa tunteita pitää osata tulkita ja näyttää ilman, että niistä tulee sketsejä. Dan Gordonin tekstissä on toisaalta sellaista huumorin syvyyttä ja astronautti Garrettin kautta roisia miehistä ulottuvuutta sitoutumisen pelkoineen, että näyttelijöille syntyy kunnon kaaria.

Hokkasen Aurora-äiti vapautuu mallimamma-kuosistaan kunnolla vasta astronautin rutistuksen jälkeen. Aurora on kirjoitettu alkupuolella parodiaksi eikä siitä oikein voi muuta vääntää. Loppua kohti, kärsimyksen ajaessa unelmien yli, kurkkua alkaa kuristaa. Äidin tyhjä katse kuolevan tyttären sanellessa kirjettä lapsilleen on kyyneliin saakka tosi.

Anne Välinoro, AL 29.1.2010

"Elisa Salon Räjähdysvaara on oivallinen ohjelmistovalinta Kuopion kaupunginteatteriin."

Savon Sanomien kiriitikko Sami Vainio jatkaa Olli-Matti Oinosen ohjaaman esityksen arviointia:

"Uskottava dialogi tarjoaa paljon pohdittavaa, mutta nuorten oman kokemuksen kautta, hyvää tarkoittavia valmiita vastauksia karttaen."

"Räjähdysvaara loihtii koukuttavan nettimaailman oivaltavasti teatterin keinoin. Siirtymä arkitodellisuudesta Puutarhaan on dramaattinen: tyhjille tauluille heijastuu Matrixin koodikieltä ja virtuaali-avatarit liikkuvat mukaillen videopelien nykivää estetiikkaa. Repliikeistä häviävät ääkköset, tilalle tulevat "lol"-huudahdukset ja pantomiimihymiöt."

"Netti ei ole päivittelevien kolumnistien hahmoton mörkö vaan luonnollinen osa elämää. Räjähdysvaara on raikas tuulahdus juuri siksi, ettei teksti lankea liikaan tiedostavuuteen, kulttuurikritiikin houkutukseen. Avointa tulkintaa tukevat myös Erkki Saaraisen liikkuvat, enimmäkseen puhtaan valkeat lavasteseinät.Toivottavasti nuoret ja vaikkapa koululaisryhmät löytävät Räjähdysvaaran. Siinä kaupunginteatteri toteuttaa julkisen palvelun tehtäväänsä täysimääräisesti. Kasassa ovat pienen hitin ainekset."

Turun kaupunginteatterin ja Tehdas Teatterin yhteistyö kantaa hyvää hedelmää.

"Jaakko Kuusen ohjaamassa esityksessä vakavat teemat yhtyvät jännitteisesti makaaberiin huumoriin. Esitys valottaa kaikissa ihmisissä olevaa varjopuolta, jonka yksi oudoimmista piirteistä on halu katsella toisen ihmisen onnettomuutta. Ja aina löytyy joku, joka on valmis hyötymään toisen kurjuudesta. Sotaturistit pakottaa ajattelemaan, että me media-ajan ihmiset emme loppujen lopuksi ole kovin kaukana katastrofialueelle konkreettisesti matkaavista turisteista. Viime päivinä olemme median välityksellä voineet töllistellä Haitin maanjäristyksen jäljiltä katastrofaalisissa oloissa elävien ihmisten elämää."

"Tehdasteatterin ja Turun kaupunginteatterin toteuttama Sotaturistit on ajatuksia herättävä ja nykypäivään hanakasti kiinnittyvä draama. Mustassa huumorissaan esitys on myös hauska."

Annina Karhu, Turun Sanomat

Karhulan Työväennäyttämöllä nähdään hieno tulkinta Gérald Sibleyrasin kolmen miehen näytelmästä.

Anna-Maija Herlevi kirjoittaa 15. tammikuuta ensi-iltansa saaneesta esityksestä Kymen Sanomissa:

Kun kolmen miehen ja koiran kvartetti kohtaa toisensa päivästä toiseen hoitokodin takapihalla, miehet kohtaavat myös ensimmäisen maailmansodan - ”sen meidän sodan” - itse kuhunkin jättämät jäljet. Niitä jälkiä, ruumiin vammoja ja mielen traumoja, ei kukaan voi peittää saati kaunistella. Ei tarvitsekaan. Voi tehdä kuten Sibleyras: pistää hirtehishuumoria ranskalaisen espritin ja teräväkielisyyden sekaan, kunnes naurattaa.

Arimo Haltsosen ohjauksessa esityksestä kasvaa siivu elävää elämää, jossa kohtauksesta toiseen kantautuvaan yleisön naurunpyrskähtelyyn tulee myötätunnon kyynelistä oma erityinen syvyytensä. Tekstiä ei ole puhkottu ja pilkottu ja valjastettu yhteen uomaan, vaan ohjaus sallii esityksen jatkumisen katsojan mielessä; kukin meistä voi miettiä itse näytelmän loppuun.

Jari Lipon, Ari Koposen ja Vesa Vanhalan saumattomasti yhteen pelaava trio tekee ilmeikästä, ehjää työtä hairahtumatta liioitteluun tai alleviivaamiseen, vaikka ottaakin kaiken huvin irti Sibleyrasin avokätisesti tekstiin kylvämistä komediallisista repliikeistä. Totta tosiaan, nämä veikkoset ylittävät sillan kepeästi kuin kolme teinityttöä! Silti ylimmäksi nousee tinkimätön väkivallan ja sodan vastaisuus, jota jokainen kohtaus tihkuu.

Ehkäpä tämä produktio on erityinen sillä tavalla, että Tuulta päin on paitsi teatteria miehistä miehille (ja tällä en tarkoita, etteivätkö naiset nauttisi esityksestä!), mutta varsinkin ikämiehille. Kenties sen monisyinen huumori avautuu sitä uhkeampana, mitä enemmän katsojalla on ikää tai ainakin elämänkokemusta. Tämä näytelmä ei ole pelkästään hauska, hyvin tehty ja toteutettu ja sanomaltaan tärkeä. Se on myös viisas. 

Kari Hotakaisen teksti Miko Jaakkolan ja Rauno Ahosen tulkitsemana riemastuttaa ja vavahduttaa jälleen.

Buster Keaton sai kantaesityksensä Teatteri Takomossa Helsingissä 2006. Nyt esitys on nähtävissä Helsingin kaupunginteatterissa vielä helmikuun ajan. Pitäkää kiirettä!

”Kaikkea mitä en sano, voidaan käyttää minua vastaan, koska hiljaisuus on veitsi.”

Buster Keaton on mykän komedian mestari ja varaosamyyjä Vantaalta. Hän piiloutuu mustan pukunsa taakse. Hän ei tule elämääsi kuin kauhakuormaaja, vaan luiskahtaa postiluukusta kuin mainoslehtinen. Hänen tavallisuudestaan saa kiinni, mutta siihen ei juutu. Tänä iltana hän kertoo ajatuksiaan elämästä, elokuvasta ja rakkaudesta. Ääneen pääsevät myös Keatonin perhe, lapsuudenkodin talonmies, sekä Charlie Chaplin ja Mike Tyson.

Kari Hotakaisen romaanin näyttämösovitus on syvämietteisen hilpeä ja melankolisen kevyt syväluotaus miehenä olemiseen. Hotakaisen aforistiset mietteet saavat rinnalleen musiikkisäestyksen, joka omalla huomaamattomalla tavallaan kommentoi ja täydentää Busterin maailmaa.

”Alakulo on ilotalon kivijalka. Ei muuta. Tervetuloa.”

Peppi voi saapua suomalaisten lasten riemuksi uudistuneena.

Liisa Ryömä on tunnetulla taidollaan tehnyt Pepistä entistä hauskemman version. Jäämme innolla odottamaan tämän uuden suomennoksen näyttämötoteutuksia.