Smeds Ensemble on kutsuttu Paavo Rintalan romaaniin pohjautuvalla näytelmällä kesäkuussa Wiesbadeniin.

Kristian Smeds teki romaanista kiitetyn tulkintansa ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 Lume-teatterissa Takomon tuotantona. Hän tarttui teokseen uudelleen vuonna 2008, jolloin näytelmän ensi-ilta oli Virossa Naissaarella.

Näytelmä kuvaa pohjalaista taiteilijaa Vilho Lampea (1898–1936), jonka lyhyt elämä tuhoutui Euroopan suurissa mullistuksissa.

Smedsin nyt Saksassa vieraileva uustulkinta on edellistä itseironisempi, kirjoitti Kirsikka Moring Helsingin Sanomissa:

Tulkinta on tutkielma ajan petollisuudesta ja kyvyttömyydestä nähdä ja tukea sitä uutta, joka haluaa valoon.

Paljon tilaaa ja tunnetta on annettu uudessa tulkinnassa näyttleijän ja viisimiehisen orkesterin dialogille.  Musiikki on orgaaninen osa tapahtumia. Se kommentoi, vie ja lyö.

Esitys on edellistä kepeämpi, mutta yhä samalla grosteskin musta. Se iskee silmää, mutta heti jo lentääkin hengen nyrkki.

Anna Krogeruksen uusin näytelmä Parhaissakin perheissä sai harvinaisen kaksoiskantaesityksen yht'aikaa niin Turussa kuin Kajaanissakin. Laatutyötä, todetaan kummastakin tuotannosta.

Turvattomuus on hallinnan menettämisen pelkoa. Kokemus turvattomuudesta asuu ihmisen sisällä, vaikka uhka olisi ulkoinen. Sukupolvien traumat periytyvät. Ne vain muuntuvat siirtyessään. Tästä on kysymys Anna Krogeruksen uudessa, kaksoiskantaesityksen Kajaanissa ja Turussa saaneessa näytelmässä Parhaissakin perheissä. Se on laatutyötä – niin tekstinä kuin Kajaanin kaupunginteatterin tulkintana. Kerroksellinen näytelmä ja esitys eivät tyhjene yhdellä lukemisella tai katsomisella. Esitys ei selitä, se näyttää. Katsojan se pitää tarkkaavaisena, koska repliikeissä ja kohtauksissa on paljon piiloviestejä ja sanattomia merkityksiä, jotka kukin voi purkaa omien kokemustensa ja maailmankuvansa kautta.
Sinikka Viirret (Kainuun Sanomat)

Anna Krogeruksen uutuusnäytelmä on napakkaa aikalaisdiagnoosia yhden fiktiivisen mutta sangen todentuntuisen perheen näkökulmasta. Näytelmä vastaa kysymyksiin, keitä me olemme ja mistä on kyse ajassa, jota parhaillaan elämme.

On erittäin tervetullutta... että myös maakunnissa tuotetaan uutta, laadukasta suomalaista draamaa; sellaista Parhaissakin perheissä kiistatta on.
Annina Karhu (Turun Sanomat)

Turun kantaesityksen on ohjannut Irene Aho, Kajaanin Miko Jaakkola.

Katja Krohnin hulvaton lastennäytelmä on saanut toisen tuotantonsa Saksassa.

Saksan kantaesitys Der große böse Wolf oli Rostockin teatterissa talvella 2009. Nyt Schleswig-Holsteinin Landestheater on tuonut näyttämölle tämän Suomessa suurmenestyksen saaneen näytelmän. Ensi-ilta oli maaliskuun lopulla. Näytelmän saksannos on Stefan Mosterin.

Saara Turusen esikoisnäytelmä on käännetty jo useille kielille. Nyt siitä on tulossa tuotanto Unkariin.
Näytelmän unkarinnos valmistuu kevään kuluessa ja suomalais-unkarilainen produktio saa ensi-iltansa Sirály-teatterissa 19.5. Unkarilaisen Puputytön ohjauksesta vastaa suomalainen ohjaaja Aleksis Meaney.

Antti Hietala on dramatisoinut Slavenka Drakulićin romaanin Aivan kuin minua ei olisi, joka kuvaa Bosnian sotaa naisvangin näkökulmasta.


















Kuvassa häväisty S (Elena Leeve) ja Kapteeni (Hannu-Pekka Björkman). Kuva Patrik Pesonius.

Q-teatteri teki älykkään tulkinnan vankileirin naisesta, kirjoittaa Maria Säkö (HS):
Antti Hietalan ohjaama ja käsikirjoittama tulkinta avaa kroatialaisen Slavenka Drakulicin Balkanin vankileirin naisten kokemuksia kuvaavaa, vähäeleistä ja mietiskelevää romaania älykkäästi ja hallitusti. Esitys ei huuda tai sokeeraa, vaan tuo lavalle häväistyjen naisten syvästi koskettavaa, sisäistä puhetta. (...) Hienot, henkevät näyttelijät eivät petä: Elena Leeve opettaja S:n roolissa tuntuu näyttelevän selälläänkin. Hän annostelee naisen ajatuksia arkipuheen ylittävällä intensiteetillä. Hannu-Pekka Björkman leväyttää lavalle viisi julmaa hahmoa. Lähes joka kerta säikähtää, kun Björkman astuu lavalle.

Ihailen tapaa, jolla Q-teatterissa raskasta aihetta käsitellään. Meille sohvaperunoille raakuus ja häpäisy täytyykin esittää sivistyneesti. Olemme niin kyllästettyjä kuvilla ja tarinoilla väkivallasta ja raakuudesta, etteivät ne enää ravistele. Paljas, tunnusmerkeistä riisuttu alistaminen sen sijaan on paljon hankalampaa ymmärtää ja käsitellä.
Ilona Kangas (TS)

Jari Juutinen on sovittanut ja ohjannut Lukas Moodyssonin suosikkielokuvan Tillsammans Lappeenrannan kaupunginteatteriin.

Kimpassa tuo suomalaiselle näyttämölle tuulahduksen ruotsalaisesta tavasta lähestyä tärkeitä teemoja, kuten Riina Nokso-Koivisto toteaa Etelä-Saimaassa:

Asioista uskalletaan kertoa kepeästi, hyväntuulisesti ja lämmöllä luottaen siihen, että kaiken kepeyden keskeltä katsoja löytää vakavan ja merkityksellisen sanoman ilman alleviivaamista. Niin onnistuu tekemään myös Juutisen ohjaama näytelmä. Kimpassa-kommuuni on oiva minilaboratorio tarkastella ihmisiä ja ihmisyhteisöjä. Missäpä ihmisen heikkoudet, itsekkyys, vastuuttomuus, laiskuus, hedonismi tai vallanhimo paljastuisivat selkeämmin kuin yhteisössä jossa vannotaan solidaarisuuden ja sosialismin nimeen. Kimpassa tekee hippiajan aatteista ja ihmisistä sellaista lempeää pilaa, jota harvoin nähdään samaa aikakautta käsittelevissä suomalaisnäytelmissä.
Kimpassa on hyvä osoitus siitä, että näytelmä voi olla hauska ja helposti lähestyttävä olematta tyhjänpäiväinen. Se ei räjäytä tajuntaa, mutta saa aikaan hyvän hyrinän ja lämpimän mielen.

Viime talven odotetuin kotimainen uutuus, Juha Jokelan Esitystalous Espoon Kaupunginteatterissa "niittaa katsojan penkkiin." Esitykset jatkuvat loppuunmyytyinä vielä alkusyksyllä.


















Kuva Stefan Bremer

Näin kirjoittaa Soila Lehtonen Aamulehdessä ja jatkaa: harvinaisen nautittavaa teatterillista hurukyytiä halki todellisuuden.
Videotekniikan komeasti tukemassa Espoo-satiirissa törmäävät yritysguru Rami Niittymaa ja demaripoliitikko, lääkäri Jaana Sallinen. Yritysvalmentaja ei usko ihmiseen vaan itseensä, vasemmistopoliitikko uskoo ihmiseen, mutta ei itseensä. Heidän loistokkaan ideologinen hardcore-väittelynsä tuo veden katsojan kielelle: raivoisassa dialogissa aseina ovat Kalkutan köyhät, Puolarmetsän sairaalan potilaat, yksilönvapaus ja hyvinvointivaltio.
Niittymaan firma valmentaa provinssiliikemies OT Toiviosta urbaanisti uskottavaa. Tapiopolis ja tornitalot pystyyn, bisnes kukoistamaan! Toisaalla: SDP:n puoluehallituksessa idealisti-Sallinen yrittää puskea läpi uudistavaa köyhyysohjelmaansa. Siis SDP:n puoluehall....? Kyllä. Puheenjohtaja Matti Arvolan johtama kokous on erittäin kiinnostava.
Haastavaa tekstiä suoltava idealisti-Jaana on Ria Katajan käsissä vaikuttava: älyllisesti salamannopea ja tunnetasolla yltiörehellinen reagointi pohjaavat tarkkaan ajatteluun ja ilmaisuun. Niittymaan hyytävä logiikka ja arroganssi on Tommi Korpelan käsissä muhkean mutta hillityn karismaattista. OT Toiviona Martti Suosalon kuohkeatukkainen raisiolainen moottoriturpa on nokkeluudessaan ja turkulaisaksentissaan ihan vain kuolettavan hauska.

… kun kovan linjan oikeistolainen kannustaa vasemmistopoliitikkoa uudistamaan puolueensa, tässä draamassa se on paitsi älyllisesti uskottavaa, myös älyttömän kiinnostavaa.

Mikko Roihan ohjaama, sovittama ja lavastama Juha tuo Juhani Ahon klassikon nykypäivään.

...kokonaan uudelleen kirjoitettu Juha on ennen muuta ohjaajansa Mikko Roihan teos ja komea jatko vuoden takaiselle, humoristisemmalle klassikkosovitukselle Sulaketta lainaamassa. Molemmat ovat osa Roihan Raja-Suomi-trilogiaa, joka yhdistää onnistuneesti ylevää ja populääriä. Hupaisissa kliseissä väijyy karu totuus, ja katsojalta herahtaa herkästi itku heti naurun jälkeen.
Suna Vuori (HS)

Ensi-ilta oli Helsingissä Korjaamo Teatterissa 13.1.2010. Seuraavaksi esitys nähtiin Turun kaupunginteatterissa. Nyt syksyllä sitä esitetään Seinäjoen kaupunginteatterissa. Kuopiossa Tanssiteatteri Minimin Sotku-kotinäyttämöllä Juha nähdään keväällä 2011. Sotkulla nähdään syksyn 2010 ohjelmistossa Raja-Suomi-trilogian ensimmäinen osa Sulaketta lainaamassa.

Rovaniemen Teatterin kantaesitys sai peräti kaksi palkintoa Thalia-gaalassa.

Taava Hakalan ohjaus palkittiin vuoden 2009 esityksenä Thalia-palkinnolla. "Esitys todistaa, kuinka mieletön generaattori on kollektiivinen näyttämöruumis. Tässä esityksessä jokainen soittaa itseään kuin viimeistä päivää. Tällaista esityskieltä voi syntyä vain leikkimisen yhteisestä himosta.", kuuluvat perustelut. Voittajan valitsi Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) puolesta ja laajemman raadin ehdotuksista Teatterimuseon johtaja Hanna-Leena Helavuori.

Esityksen visuaaliset suunnittelijat – pukusuunnittelija Ina Jakobsson ja lavastaja Sampo Pyhälä – pokkasivat lisäksi Suomen lavastustaiteilijain liiton Illusion-palkinnon erityisen onnistuneesta yhteistyötä. Leiri maailman laidalla perustuu kirjailija Seppo Saraspään samannimiseen romaaniin, jonka on dramatisoinut Lauri Sipari.

Tämän vuoden Runeberg-palkinto on myönnetty Kari Hotakaiselle romaanista Ihmisen osa.

Palkintoraati perustelee:

Kahden sukupolven, eläkkeellä olevien pienyrittäjien ja heidän lastensa kautta romaani kuvaa Suomen ja maailman nopeaa muuttumista. Kuva ei ole lohdullinen mutta ei myöskään toivoton. Ihmisen osa on sujuvalukuinen mutta ajatuksellisesti pitkään ja syvältä askarruttava romaani. Ihmisen osa piirtää yhteiskunnan kehitysvaiheesta kuvan, joka on samanaikaisesti hyytävän terävä ja karmivan hauska. Hotakainen rikastaa romaanitaiteen parhaita traditioita tähän aikaan pureutuvalla analyysilla ja kritiikillä.