Helsingin Kaupunginteatterin erilainen, vaikuttava uutuusmusikaali saa katsojien silmät kostumaan.
Musikaali on kuuden hengen läpisävelletty perhedraama. Tätä New Yorkin kriitikot ja yleisön valloittanutta musikaalia on sanottu musikaalin tulevaisuudeksi. Myös suomalainen kantaesitys saa kiitokset:

Vaihteleva ja dramaattinen musiikki tarjoaa näyttelijöille vaativiakin sooloja, duettoja ja moniäänisiä numeroita. Hyvin treenatut soolot ja stemmat soivat energisinä ja puhtaina.

Teksti ei juuri yksinkertaista tai alleviivaa, ja loppuratkaisu välttää sekä siirapin että synkkyyden. Juha Juntun hämmentynyt, rakastava Dan ja Jonna Järnefeltin hauras ja rohkea Diana taistelevat rehellisinä, vakavissaan. Silmät kostuvat katsomossa, kun tavoitetaan jotakin totuudellista.
Sitä ilman ei arkipäivässä voi elää.
Soila Lehtonen (Aamulehti)

Uutuusmusikaali irrottaa kyyneleet myös suomalaisyleisöstä. (...) Esityksen loppuminuuteilla joka toinen katsoja ensi-iltayleisössä itki ja loput arvatenkin olivat herkistyneessä tilassa. Lauri Meri (Helsingin Sanomat)

Komeaa virettä. Rokista potkunsa hakeva musiikki on voimakasta ja haastavaakin, mutta näyttelijät suoriutuvat suvereenisti.
Eeva Kemppi (Turun Sanomat)

Johanna Freundlichin tulkinta Angels in Americasta saa kriitikon haltioitumaan.

Suna Vuori kirjoittaa Helsingin Sanomissa:

Entiseen videovuokraamoon rakennetussa teatteritilassa esitetään Tony Kushnerin näytelmää Angels in America (1991), jota voi pitää jonkinasteisena ilmestyksenä jo itsessään; niin älykäs, taidokas ja monitahoinen Kushnerin teksti on, sekä pisteliäästä kriittisyydestään ja pessimistisistä äänenpainoistaan huolimatta ihmeen kaunis ja lohdullinen.

Näytelmä puhuu vuolaasti ja runollisesti, usein erilaisin lahoamisen metaforin ajasta ja Amerikasta, sulatusuunista jossa mikään ei sula. Kuitenkin sen aidosti vavisuttavien elementtien lomassa läikehtii aitoa lempeä, huumoria ja lämmintä ironiaa, ja synkät siinä missä valoisatkin teemat tuntuvat yhtä lailla ajattomilta kuin länsimaisessa perspektiivissä universaaleiltakin. Angels in America on ehdottomasti Johanna Freundlichin paras ohjaus, ehjä, tiheä ja taitavasti rytmitetty. Ohjaaja on tehnyt mielestäni viisaan ratkaisun jättäessään tekstin kutakuinkin koskemattomaksi, sitä mahdollisista houkutuksista huolimatta päivittämättä tai paikantamatta. Tekstin yhteydet tämänpäiväisiin ilmiöihin oivaltaa jokainen katsoja itsekin, jos haluaa.

Suna Vuori, Helsingin Sanomat

Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön uutuus on sekä viihdyttävä että vakava näytelmä Yhdysvaltain historian suurimmasta konkurssista.
Nuoren brittikirjailijan Lucy Prebblen kolmas näytelmä on tarkka kuvaus jättiyhtiön noususta ja tuhosta.

Enronin tarina on jo itsessään sen verran dramaattinen, että sen tuominen näyttämölle ei vaadi kikkailuja. ... Kaupunginteatterin esityksessäkään turhaa itsekorostusta ei ole, vaan katsojan huomio kiinnittyy itse tarinaan – siihen, mitä tapahtui todella. Tämän mahdollistaa ohjauksen ja muun toteutuksen ammattitaitoisuus.

Näytelmä antaa runsaasti ajattelemisen aihetta talouden ja yhteiskunnan peruskysymyksistä. Se on kuin oppitunti siitä, miten talouselämän joukkosuggestiot syntyvät, paisuvat ja puhkeavat. Eikä tällä oppitunnilla helposti pääse ikävystymään.
Elias Krohn (KU)

Brittiläisen nuoren polven näytelmäkirjailijan Lucy Prebblenin Enron on tärkeä näytelmä. Hienoa, että Helsingin kaupunginteatteri on ottanut sen tuoreeltaan ohjelmistoonsa, ja vieläpä suurelle näyttämölle, jossa ei olla totuttu näkemään tuhokapitalismista kertovia, opettavaisia, kriittisiä ja provokatiivisia esityksiä.

Esitys näyttää texasilaisen Enron energiayhtiön nousun ja tuhon 1990-luvun päätä huimaavasta kasvusta 2000-luvun totaaliseen romahdukseen ja oikeudenkäyntiin saakka sekoittaen tiukkaan faktaan fiktiota, karnevalismia ja absurdia huumoria.
Eeva Kemppi (TS)

Kristian Smedsin tulkinta Paul Austerin romaanista on teatterisyksyn huipentuma.

Vaikka vertigosta (lat. 'huimaus') puhutaankin, Kristian Smedsiä ei tunnu huimaavan. Mr Vertigon ohjaaja kutsuu katsojansa pyörivälle näyttämölle ja uhmakkaaseen pyörteeseen, jossa tyylit sekoittuvat ja yllätykset seuraavat toistaan. Matto vedetään katsojan jalkojen alta niin monta kertaa, että lopulta on melkein mahdoton tietää, mihin uskoa.

Juuri kun on nautiskellen uppoamaisillaan illuusioon, se särjetään. Vasta kun on ehtimäisillään ihailla eteensä loihdittua kuvaa, tapahtuu jotain joka tärvelee sen. Katsojaan ei kosketa, mutta hänen ajatuksensa kiskotaan pois teatterin perinteisiltä mukavuusalueilta.

Suna Vuori, Helsingin Sanomat

Näytelmä kertoo ihmisten unelmista, tarpeesta saada kokea ihmeitä ja päästä nousemaan arjen yläpuolelle johonkin toiseen todellisuuteen. Kiitos taikuri-Smedsille ja koko työryhmälle, että Mr Vertigossa niin todellakin käy.

Matka lentämisen ihmemaailmaan vertautuu matkaksi teatterin taikapiiriin, jota avataan katsojille jonkin verran perimmäistä salaisuutta kuitenkin varjellen. Kun pyörönäyttämölle sijoitettu katsomo lähtee ensimmäisen kerran liikkeelle näytelmän alussa, tuntuu kuin itsekin nousisi liitoon tai kuin katsoisi tapahtumia karusellista. Kohtaukset on sijoitettu seinustoille paikkoihin, jotka yleensä jäävät yleisöltä piiloon, ja koko teatterissa olon kokemus muuttuu erityiseksi.

 Muutaman kerran avataan näkymä suureen katsomoon, ja myös silloin on luvassa aina jotain ihmeellistä.

Teatterillisuus esittäytyy Mr Vertigossa kaikilla tasoilla, se on hyvin itsestään ja perinteestään tietoista teatteria. Näyttämöllä nähdään muun muassa kuvia Kansallisteatterin vanhoista näyttelijöistä ja vanhojen näytelmien julisteita. Näyttelijät pudottautuvat välillä rooleistaan ikään kuin omaksi itsekseen. Esityksen grand old lady, intiaaniäiti Sioux’ta esittävä Tea Ista heittelee väliin Tshehovia ja hänen hyperbolinen kertomuksensa Sioux’n menneisyydestä päättyy yllättäen Himangalle Suomi-filmin kuvauksiin. Monologi kokonaisuudessaan on mahtavaa mielikuvituksen juhlaa.

Irmeli Haapanen, Turun Sanomat

Ari-Pekka Lahden Sydänmaa (Hjärtlandet), "voimakas, rikas perhedraama" on tulossa Dramateniin.

Näytelmä esitetään lukudraamana ensin Dramatenissa marraskuun alussa. Sen jälkeen Hjärtlandet lähtee kiertueelle eri puolille Ruotsia.

Tämä monta eri sukupolvea yhdistävä näytelmä odottaa lisää toteuttajiaan myös Suomessa.

Kemin kaupunginteatterissa on nähtävissä koskettava tulkinta Lars Norénin surututkielmasta.

"Kimmo Hirvenmäki on nuori ohjaaja-näyttelijä, joka on osoittanut taitonsa. Hirvenmäki on päässyt Hiljaisen musiikin äärellä pohdiskelemaan vakavassa sävyssä ihmisen elämän peruskysymyksiä. Hän on osanottajineen antanut myös alkuperäistekstille ja -tunnelmalle tilaa.

Murheen olemusta tarkastellaan sekä kuoleman että edelleen jatkuvan elämän kautta. Näyttelijät lataavat hiljaisuuden keskelle merkitseviä katseita ja vihjailevia eleitä. Hiljaisuuden täyttää salaperäinen ilmeiden ja eleiden kieli. Ohjaaja tuo Norènin niukan dialogin rinnalle runsaan salaisten merkitysten kielen.

Hiljaista musiikkia on surun näytelmä, mutta kuten kaikkeen ihmisen elämässä, siihenkin kuuluu tahtomaton huumorin häivähdys. Hirvenmäen ohjauksessa huumorin kare näkyy hienostuneen empaattisesti ohipuhumisen väärinymmäryksinä.

Kemin kaupunginteatteri on ottanut pienelle näyttämölle aiheen, joka on universaali, mutta painostava ja vaikea. Hiljaisen musiikin valinta ei ole tapahtunut katsojalukujen kartuttamiseksi. Näytelmä on kuitenkin tapaus, jonka soisi mahdollisimman monen näkevän. Siinä uskotaan ihmisen oikeuteen kokea tunteita ja vapauteen hiljentyä, pysähtyä käymään kokemuksensa läpi."

Kari Lunnas, Pohjolan Sanomat

Saara Turusen näytelmä esitettiin lukudraamana Feria de Libro Teatral -festivaalilla Meksikossa lokakuun alussa.
Teksti myös julkaistiin espanjaksi meksikolaisen Paso de Gato -teatterilehden julkaisusarjassa.

Jo kuudelle kielelle käännetty Puputyttö on kerännyt kiitosta sekä Suomessa että ulkomailla. Sitä on ennen Meksikoa esitetty Helsingissä, Tampereella, Barcelonassa ja Budapestissa

"Pasi Lampelan kirjoittama ja ohjaama Päätepysäkki on lähes kaikilta osiltaan mestarillinen draama, tekstinä ja esityksenä."

Näin kirjoittaa J.T. Laakso näytelmän kantaesityksestä Teatteri Jurkassa 30.9. ja jatkaa:

Jussi (Janne Hyytiäinen) on miettinyt puolitoista vuotta eroa. tilaisuus tulee arjen keskellä, lasten odottaessa autossa harrastuksiin kuljetusta, Ilonalle (Liisa Mustonen) aihe tulee täytenä yllätyksenä. Yleisö katsoo ihmissuhteen repeytymistä hyvin läheltä, aivan kuin osallisena. tuntuu tultulta, omilta tai kavereiden kokemuksilta.
(Keskisuomalainen)

Huoneteatteri Jurkan syksyssä nähdään tiukkaa yhden asian draamaa avioerosta. ... Pasi Lampela tiivistää entisestään näkökulmaansa kohti yksilöä. Päätepysäkki on riisuttu äärimmilleen niin aiheiltaan, toteutukseltaan ja visuaaliselta ilmeeltään. Nyt kuvataan keskiluokkaisen elämäntavan ajautumista henkilökohtaiseen kriisiin.

Konkurssijuristi Jussi ja eritysopettaja Ilona ovat ajautunet avioliitossaan pimeyteen. Jussin kunnianhimoja ja omaa tahtoa varjostaa vahva isä, jonka leppoisuuden ja vilpittömänkin auttamishalun taakse kätkeytyy hämäriäkin pyrkimyksiä.
Näkökulma on vahvasti Jussin ja fokuksessa on nelikymppisen miehen kysymys miten tähän on tultu ja miten täältä pääsee pois.

  ... dialogissa on Lampelalle tuttuun tyyliin herkulliset oivalluksensa ja täsmäosumansa. Arkinen ja katkonainen puhe huvittaa ja kauhistuttaa.
Eeva Kemppi (Turun Sanomat)

Henrik Timosen ohjauksessa Kouvolan teatterissa draama ja musiikki toimivat saumattomana kokonaisuutena.

Kouvolan sanomien Tiina Aho kiittää:

Takuulla arvostelija Aho ei ole ainoa, jonka pääkopassa kajahteli Rebecca-musikaalin tunnussävelmä vielä sunnuntaiaamunakin. Lauantaina Kouvolan teatterissa ensi-iltansa saaneen teoksen dramaattinen ja koskettava musiikki tuli Kouvolassa oivasti tulkituksi. Kun juonessakin riittää kiehtovia ulottuvuuksia, Rebeccan menestystarinalle on helppo povata jatkoa. Aiemmin muun muassa Keski-Euroopan näyttämöillä ja Helsingin kaupunginteatterissa valloittanut musikaali kerää epäilemättä yleisöä myös Kouvolan teatteriin.

Kouvolan teatteri esittää yllättävien käänteiden melodraaman vasta toisena teatterina Suomessa — eikä kalpene helsinkiläisten rinnalla. Kouvolan Rebecca on huomattavasti pienemmällä orkesterilla ja näyttämölläkin runsas kokemus. Kapellimestari Antti Nykänen ja muu työryhmä takaavat viihdyttävän musikaalielämyksen.

Kati Solehmainen on helmi aran nuorikon roolissa. Hän on niin ulkoisesti kuin ääneltäänkin kuulas ja herkän kaunis, mutta vahvistuu kertomuksen edetessä teräkseksi. Solehmainen muodostaa jännitteisen vastaparin Tytti Vänskän näyttelemälle taloudenhoitajalle.

Tytti Vänskä on roolissaan mykistävä ja moniulotteinen. Hänen mustiin verhottu jääveistoksensa ei ainoastaan kavahduta, vaan myös kiehtoo. Rouva Danversille on varattu lähes läpisävelletyn musikaalin veretseisauttavimmat laulunumerot, muun muassa teoksen tunnussävelmä. Etenkin se saa Vänskän tulkitsemana muistettavan käsittelyn.

Satu Taalikainen ja Veli-Matti Karén tekevät musikaalissa varsin herkulliset ja kärjistetyllä komiikalla maustetut sivuroolit, melodraaman keskellä tuiki tarpeelliset.

Philip Ridley on jälleen innoittanut Mikko Roihaa ohjaamaan "tiukan, rankan, tajunnan räjäyttävän esityksen". 
Näin kirjoitti Sinikka Viirret näytelmän ennakkoesityksestä Kainuun Runoviikolla ja jatkaa: Mikko Roihan ohjaus näyttää, mitä poliittinen teatteri voi tämän päivän yhteiskunnassa olla.

Korjaamon Helsingin ensi-illan jälkeen Suna Vuori suitsuttaa:

Vahva teksti ja tinkimätön ohjaus, pitkä harjoitusperiodi sekä erinomaisesti rooleihinsa sopivien näyttelijöiden intensiivinen työskentely ovat synnyttäneet esityksen, joka poraa itsensä suoraan katsojan sieluun.
...  kyse on eräästä äidistä ja eräästä pojasta ja heidät hetkeksi yhteen saattavasta menetyksestä. Suru on aluksi piilossa monen kuoren ja kovettuman ja silkan kauhun alla, mutta kun se lopulta pääsee pintaan, kauhua seuraavat kyyneleet sekä harvinaisen koskettava katharsis.

Totuus vapauttaa ja esitys puhdistaa siitäkin huolimatta, että loppu jättää näytelmän henkilöiden jatkon avoimeksi. Muutos on mahdollinen, vaikka tässä tapauksessa se käy ankarimman mahdollisen kivun ja luopumisen kautta.

Mitään muuta ei ratkaista kuin uskallus tietää ja oikeus surra - mutta se onkin paljon, Vincent Riverin maailmassa kenties kaikki.

Esitykset jatkuvat Korjaamolla ja Vincent River nähdään myös Turussa, Tampreella ja Lahdessa.