Veijo Meren opetuslapsia riittää näytelmäkirjailijoissamme. Nuorempi veli todistaa, ettei turhaan:

Näin toteaa Maria Säkö arvostelussaan Helsingin Sanomissa ja jatkaa:
armottomat dialogit ja koko ajan paikkaansa puheellaan hahmottavat henkilöt eivät tarvitse tukea mistään, repliikeissä on kaikki, silti sisäkkäisiä minikertomuksia rakentuu sinne tänne. Siinäpä esimerkkiä.

Meren näytelmää ei pariinkymmeneen vuoteen ole esitetty teattereissamme. Sen kantaesitys oli 1970 Suomen Kansallisteatterissa. Nyt näytelmän on samaan teatteriin ohjannut Arto Af Hällström.

Laura Ruohosen uusin teos Maria Stuart saa maailman kantaesityksensä 8.12. Euroopan kulttuuripääkaupungissa Linzissä.

Näytelmä on snyntynyt Schillerin klassikon pohjalta. Sen on Ruohosen tekstin pohjalta ohjannut ja sovittanut viime vuosina laajalti mainetta saanut nuori ohjaaja Aida Karic. Lisätietoja ks.
http://www.linz09.at/en/projekt-2106461/maria_stuart.html

Ohjaaja Inese Micule on palkittu Riian uuteen teatteriin ohjaamastaan Juha Jokelan Fundamentalistista.

Tunnustus myönnettiin hienoimmasta debyytistä Latvian teatterissa kaudella 2008/9. Palkintoa vastaanottaessaan Inese Micule sanoi, että suuri kiitos kuuluu tämän hienon näytelmän kirjoittajalle Juha Jokelalle. Näytelmä on ollut myös yleisömenestys.

Mika Myllyahon näytelmä jatkaa Eurooppan valloitustaan. Unkarin Kansallisteatterin jälkeen seuraava ensi-ilta on ollut Dailes Teatrisissa Riiassa.

Molemmissa maissa yleisö on ottanut näytelmän innostuneena vastaan.

Irlantilaisen Enda Walshin kajahtaneen hauskan ja traagisen näytelmän Suomen kantaesitys Eero-näyttämöllä.

Kaksi vanhempaa sisarta, Breda ja Clara, ovat neljä vuosikymmentä sitten ihastuneet samaan tanssipaikkojen laulajatähteen, ja tältä saatujen rakkaudenlupausten pettäessä he sulkeutuivat pysyvästi taloonsa. Vuosikymmenten häpeä ja elämätön elämä, naisten neljän seinän sisään pakkautunut intohimo, raivo ja riemu purkautuvat merkilliseen rituaaliin, jossa tarunhohtoinen matka Sähköiseen tanssisaliin käydään läpi uudestaan ja uudestaan. Tuo matka täyttymyksen odotuksesta kirvelevään tappioon osoittaa heille aina ja ikuisesti sen lohduttoman tosiasian, että vastasyntyneen olisi parempi pysyä kohdussa kuin tulla osaksi tätä juorujen, ihmisyyttä kutistavien sanojen myrkyttämää maailmaa.

Tämän onnettoman lumouksen murtava surullisen hahmon ritari on näytelmässä kestoahdistunut kalakauppias Patsy, yksinäinen ja hervoton mies, joka kaikkien hämmästykseksi avaa nuorimmalle sisarelle Adalle oven maailmaan jossa kaikki tuntuu hetken aikaa mahdolliselta.

Näytelmän oivaltava suomennos on Sami Parkkisen.

Tuomo Aitta ohjaa Walshin tekstiä tinkimättömällä otteella. Kerronnan tempo on verkkainen mutta ei laahaa. On miellyttävää katsoa näytelmää, joka noudattaa näin tarkasti itse luomaansa kielioppia. Vuotavien putkien ja tukkeutuvien viemärien talosta tulee Aitan ohjauksessa yksi lisänäyttelijä, jonka oikkuihin pitää reagoida nopeammin kuin ihmisten huoliin ja murheisiin. Teksti herättää kysymyksen siitä, missä määrin me kaikki olemme rooliemme vankeja. On jotenkin turvallistakin mieltää itsensä oman kohtalonsa uhriksi. Roolista poistuminen on riski, sillä ulko-oven takana yksilö joutuu maailman karsinoimaksi.
Sähköisen tanssisalin näyttelijäntyö on parasta A-luokkaa, äärimmilleen viritettyä läsnäoloa.
Ilkka Kuosmanen (ESS)

Rovaniemen teatterin erilainen, karnevalistinen sotakuvaus Leiri maailman laidalla saa loistavat arvostelut. 


Lauri Siparin dramatisoima teos pohjautuu Seppo Saraspään romaaniin. Se kertoo merkillisen, veijarimaisen tapahtumasarjan toisen maailmansodan jaloissa pohjoisella vankileirillä. Leirin sattumukset nostavat esiin inhimilliset selviytymiskeinot äärioloissa. Hersyvän, pisteliäänkin huumorin kautta ne saavat katsojan pohtimaan toveruutta sekä sodan syitä ja seurauksia.

Taava Hakala saa Saraspään traagisen huumorin elämään yllättävällä tavalla. Meno yltyy chaplinmaiseksi iloitteluksi.
Kari Lunnas (Pohjolan Sanomat)

Kaiken kaikkiaan tämä oli hieno esitys.... ihmisen pienuus erämaan keskellä oli ihan konkreettisesti läsnä lavalla... Näytelmä oli kokonaisuudessaan parhaimpien veijaritarinoiden veroinen, älyn ja nokkeluuden voitto.
Titi Honkanen (Uusi Rovaniemi)

Susi sisällä näytelmän kantaesitystä TTT:ssä siivittävät "mahtavat näyttellijät ja napakka dialogi".


Kuvassa Tuula (Kaisa Mattila). Kuva Andreas Janett

Vesa on täydellinen aviomies. Hän laskuvarjohyppyyttää vaimoaan Tuulaa synttäreillä, ostaa kukkia ja kalliita astioita, ei juo, ei lyö, puhuu ja pussaa. On hyvä isä kahdelle lapselle, oikea luottojätkä ja insinööri. Mutta.

Jossain sunnuntaisten Porvoon asuntonäyttöjen, Ikean, insinööritoimiston ja perhetapaamisten välillä Vesa ehtii suutelemaan vierasta naista Mannerheimintielle. Oliko tämä ihan ensimmäinen kerta? Mikä miestä vaivaa? Ja miten siitä vaivasta selviytyvät vaimo ja lapset? Onko tyhjyys täytettävissä?

Susi sisällä on yllätyksellinen komedia tämän päivän ihmissudesta. Perheellisestä sellaisesta.

...Hauskan näytelmän Lymi on kirjoittanut. Hän osaa tehdä terävää, näyttelijöiden suuhun sopivaa tekstiä, joka vilisee värikkäitä kielikuvia ja tiivistää repliikin sisällön tarkaksi sivallukseksi.
Lymi ei vatvo motiiveja, vaan on kiinnostuneempi seurauksista kuin syistä. Hänen räiskähtelevä, ryöpsähdyksinä etenevä dramaturgiansa heijastaa osuvasti henkilöiden sisäistä myllerrystä.
Jussi Suvanto (Aamulehti)

Parhaillaan Saksassa meneillään olevassa Nordwind-festivaalissa esitellään pohjoismaista teatteria.

Viime viikonloppuna peräti kaksi iltaa oli omistettu Kristian Smedsin tuotannolle. Sitä esiteltiin niin teatteriesityksinä kuin filmi- ja videotallenteina. Esityksenä nähtiin mm. Sad Songs from the Hearth of Europe.

Mika Myllyahon Kaaoksesta nähtiin otteita työpajan pohjalta yhdeksän näyttelijättären voimin. Paniikki esitettiin lukudraamana.
 

 

Arto Paasilinnan romaanin riehakkaan sovituksen Jyväskylän kaupunginteatterissa on kirjoittanut ja ohjannut Anssi Valtonen ja säveltänyt Pauli Hanhiniemi.


Jyväskylän kaupunginteatterin kantaesitys on saanut modernin kansanmusikaalin muodon ja tyylilajin. Tulkinta on kaikkinensa kiehtovan naiivistinen ja sadunomainen.

Ohjaaja Anssi Valtosen dramatisoima ja Pauli Hanhiniemen säveltämä näytelmä luottaa sekä tarinan vahvaan visuaalisuuteen että musiikkiteatterin tunnelmalliseen lumoon ja selkeään kerronnallisuuteen. Kansanmusikaalissa on tärkeätä elävien ja mieleenjäävien tyyppienja henkilöhahmojen läsnäolo vähän niinkuin Suomi-filmissä aikoinaan. Ja niitä Jyväskylän esityksestä löytyy roppakaupalla.
Hannu Waarala (Uutispäivä Demari)

Jyväskylän kaupunginteatterin toteutus on melkein kuin morsiamen hääpuku. Se sisältää jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Vanhaa on teksti, tarina, joka seurasi hullun myllärin ja tomeran kerhoneuvojan haurasta rakkautta. Uutta oli riehakas sovitus: näyttämö loisti niin lavastuksen kuin puvustuksenkin osalta, ja osansa värikylläisyyteen toivat vinhasti asujaan vaihtavat taitavat tanssijat.

Ulkoisen loiston jätti kuitenkin varjoonsa esitykseen tilaustyönä sävelletty musiikki. Pauli Hanhiniemen sävellykset, Jyrki Heikkilän nerokas sovitustyö ja huippuammattilaisista koostuva orkesteri ottivat yleisönsä. Musiikista muodostui esityksen punainen lanka, joka kantoi alusta loppuun. Se hengitti samassa tahdissa tarinan kanssa, se ilmensi tunnelmia kipeänkauniista painostavaan ja toiveikkaasta tuomitsevaan.
Maija-Liisa Westman (KSML)

Harmonia on monikerroksinen päätös Mika Myllyahon trilogialle, jonka aikaisemmat osat ovat Paniikki (2005) ja Kaaos (2008).

Kuvassa avopari, ohjaaja Olavi (Kari Heiskanen) ja lavastaja Saara (Tiina Lymi). Kuva:Tanja Ahola

Mika Myllyaho on käsitellyt näytelmäsarjassaan peruskysymyksiä: Miten pitäisi elää? Miten käsitellä omia pelkojaan? Mistä nousee henkilökohtaiset aggression tunteet? Samalla näytelmät ovat käsitelleet ystävyyttä ja rakkautta.

Harmonia on rankka komedia työstä ja sen merkityksestä ihmiselle. Työ on usein arvo, joka määrittää ihmistä. Minkä arvoinen on ihminen joka ei tee mitään? Onko hän tarpeeton? Harmonia kertoo myös työuupumuksesta, sekä siitä hinnasta jonka ihminen joutuu maksamaan, jos työ ajaa oman terveyden ohitse.

Ryhmäteatterin kantaesityksestä 10.9.2009 kirjoittaa Lauri Meri Helsingin Sanomissa:

Näytelmällä on erittäin selkeä rakenne, suorastaan klassisen tasapainoinen. ... Se tarjoaa selkeän juonirakenteen, mutta myös vahvan ja monitulkintaisen vertauskuvan, josta Myllyaho ottaa irti kaiken mahdollisen.

Myllyahon huippuunsa viety muodon hallinta ja teemojen monitasoisuus innostaa tarkastelemaan näytelmää koko hänen teatteriuransa suhteen.

Kari Heiskanen onnistuu kääntämään mittavan ilmaisutehonsa yhdeksi roolihenkilönsä puolustautumiskeinoista ja rakentaa sen taakse yllättävän herkän ja hauraan henkilökuvan.

Tiina Lymi ... ja Juha Kukkonen täydentävät esityksen epäharmonian paradoksaalisen eheäksi kokonaisuudeksi.