Gérald Sibleyrasin Tuulta päin (Le Vent des peupliers) Suomen kantaesityksenä Suomen Kansallisteatterissa.

Tuulta päin kertoo Marcelista, Gustavesta ja Fernandista, jotka veteraanien hoitokodin terassilla muistelevat mennyttä ja haaveilevat pakenemisesta joko Indokiinaan, poppelikukkulalle tai edes piknikille. Näytelmä on myös kuvaus ihmisen oikeudesta olla loppuun saakka sellainen kuin on.

Kiittävissä arvosteluissa sanotaan:
Näytelmä on hauska, kaunis ja hengittävä. - - Parasta on, että näytelmä tarjoaa loistoroolit kolmelle kokeneelle ja karismaattiselle näyttelijälle.
(Kirsikka Moring, HS)
Tuulta päin vaatii karismaattiset näyttelijät, Kansallisteatterissa heitä on - - Tuulta päin on hittituote. - - Näytelmän lavastus on tyylikkään yksinkertainen, äänimailma muotoilee erinomaisesti tarinaa. - - Tuulta päin on hieno, ajatteluttava, herkkä esitys.
(Arja-Anneli Tuominen, Kansan Uutiset)

Juha Jokelan juuri palkittu näytelmä kiinnostaa kansainvälisesti. Nyt se saa ensi-iltansa Latviassa maan tunnetuimmassa teatterissa syyskuun alussa.

Tämänvuotinen valtion näyttämötaiteen valtionpalkinto on myönnetty ohjaaja Mikko Roihalle.

Palkinto ojennettiin Tampereen Teatterikesän yhteydessä viime lauantaina.

Valtion näyttämötaidetoimikunta perustelee palkintoa seuraavasti:

Ohjaaja Mikko Roiha on uransa alusta alkaen esittäytynyt tinkimättömän omaperäisenä teatterin tekijänä, oman tiensä kulkijana. Omaperäisyys ei ole Roihalle kuitenkaan eristäytymistä tai itsetarkoituksellista omituisuutta. Hänen teatterikäsityksensä perustuu vankasti meitä ympäröivän maailman ja yhteiskunnan näkemiseen – varsinkin suomalaiskansallisen todellisuuden tarkasteluun – ja sen tulkitsemiseen teatterin keinoin.

Roihalle erityisen läheisiä ovat toisaalta kotimaiset näytelmät, varsinkin klassikot, ja toisaalta lastennäytelmät. Roiha peilaa nykymenoa tuoreiden klassikkotulkintojen lävitse tavalla, joka sekä kunnioittaa niiden itseisarvoa että heijastaa niissä nykyaikaa. Wuolijoen Niskavuori-näytelmien perhekuvauksen melodraamaan on Roihan lukemana tullut uutta mehevyyttä ja ironian monisärmäisyyttä. Minna Canthin Anna-Liisa ja Papin perhe, Jotunin Tohvelisankarin rouva ja Kiven Seitsemän veljestä ovat Roihan käsissä muuntuneet häkellyttävän moderneiksi teoksiksi. Käsittely on ollut ronskia, mutta alkuperäisen näytelmän ydintä ei ole hukattu.

Taiteellisia ja taloudellisia riskejä pelkäämättä Roiha on avannut teatterin ovet vaikeasti tavoitettavalle varhaisnuorten ikäluokalle ja luonut esityksiä, joilla on kosketuspintaa sen ikäisten kokemuksiin. Kaiken perustana on Roihan taiteilijanvakaumus, joka spekuloimatta asettuu heikomman tai joukosta syrjään jääneen ihmisen puolelle.

Mikko Roiha on vaikuttanut myös maantieteellisesti laajalti suomalaisessa teatterikentässä. Ohjaajanuransa aikana hän on ennättänyt työskennellä ainakin 15 ammattiteatterissa. Työt ovat poikkeuksetta olleet kauden huippuja. Niiden merkitys ei ole vain upeissa katsojakokemuksissa. Mikko Roihalla on taito saada näyttelijät irti maneereista ja laajentamaan oleellisesti ilmaisuskaalaansa.

Mikko Roiha tunnetaan myös teatterikollektiivin kunnioittajana - samanaikaisesti vastuullisena työnjohtajana sekä tasapuolisena, kuuntelevana ja kommunikoivana työparina. Teatterissa, eri taiteilijoista koostuvassa kollektiivisessa työyhteisössä, tämä on arvokas ominaisuus.

Mikko Roihan dramatisointeja ja sovituksia on saatavissa meiltä.

Juha Jokelalle ojennettiin Tampereen Teatterikesässä pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto.

Pohjoismainen raati perusteli Fundamentalistin valintaa seuraavasti:

Riemastuttava, älykäs, lohdullinen näytelmä uskosta, ihmisistä uskon varassa, erilaisten uskonkäsitysten törmäyskurssista. Näytelmässä ihmisen tarve uskoa johonkin suurempaan törmää ihmisen omaan pienuuteen. Näytelmä auttaa tajuamaan, että fundamentalismi on paljon enemmän kuin ahdasmieliset miehet turbaaneissaan; teksti saa lukijan myötäelämään fundamentalistista ajatuskulkua tuomitsemisen sijaan. Lisäksi se pakottaa lukijan pohtimaan omaa suhdettaan aineettomaan. Kaiken kaikkiaan harvinaisen syvälle ihmisyyden peruskysymyksiin sukeltava teksti.

Näytelmä on yksinkertaisessa dramaturgisessa asettelussaan nerokas. Näytelmän kieli kuvaa hienosti roolihenkilöiden opittujen ajatus- ja käyttäytymismallien alla piilevää epävarmuutta.

Näytelmästä nähtiin Teatterkesässä Färsaarelaisen Tvazz-teatterin kiitetty toteutus.

Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto myönnetään joka toinen vuosi Pohjoismaisen teatterikokouksen yhteydessä. Edellisellä kerralla 2006 palkinnon sai Kari Hotakainen näytelmästään
Punahukka.

Toivotamme oikein virkistävää kesää kaikille yhteistyökumppaneillemme.  Kirjasto avautuu kesätauon jälkeen 14.8.

Skavabölen pojat oli 1990-luvun teatteritapaus. se ja muut Raivion näytelmät odottavat uutta tulemistaan teatterilavoillemme.

Huokausten laakso on itsenäinen jatko-osa Skavabölen poijille. Siinä poikien itsenäistymistarina ulottuu 60-luvulta 80-luvulle.

Näytelmäkirjailija, ohjaaja, näyttelijä Antti Raivio oli perustamassa Q-teatteria ja toimi sen taiteellisena johtajana 1990-luvun alussa. Raivion muita näytelmiä ovat mm. Pirun kaunis tyttö ja Kilon paloina kotiin.
 

Elisa Salon nuortennäytelmää kiitetään erityisesti Ahaa Teatterin saaman lastenteatteripalkinnon perusteluissa.

Ote Lastenteatteripalkinnon 2008 perusteluista:

"Ahaa Teatteri olisi voinut saada palkinnon pelkästä pitkäaikaisesta olemassaolostaan, mutta sen lisäksi esitysten teemat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Näytäntökaudella 2007-2008 on Ahaa Teatterin ohjelmistossa ollut Iiris Kerosuon Pumpulin lapset (ohjaus Iiris Kerosuo), Elisa Salon Räjähdysvaara (ohjaus Tommi Kainulainen), Samuli Mäkisalon Aika outo aika (ohjaus Saana Lavaste) sekä Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi (ohjaus ja koreografia Seppo Välinen).

Ahaa Teatteri uskaltaa puuttua vaikeisiinkin nuorten ongelmiin antaen kuitenkin toivon kipinän. Erityiskiitoksen saa supersuosittu Räjähdysvaara-produktio, joka pureutuu aidosti nuorten asioihin (masennus, syömishäiriöt, nettiunelmointi, nuorten suhde vanhempiin) hauskalla ja koskettavalla tavalla.

Ahaa Teatteri elää ajassa."

Laura Ruohosen Kuningatar K ja Yksinen esitetään lukuteatterina Pariisissa kesäkuussa, samoin kuin Juha Jokelan
Mobile Horror.

Mobile Horror, Iso paha susi ja Yksinen esitetään ensi näytäntökaudella Rostockissa.

Volkstheater Rostockin kausi 2008/9 esittelee runsaasti suomalaista draamaa ja teatteria, kiitos puheteatteriosaston uuden johtajan Anu Saaren.

Juha Jokelan Mobile Horror on saanut Saksassa kantaesityksen vuonna 2004 Wiesbadenissa. Sen sijaan niin Katja Krohnin Iso paha susi on saksalainen kantaesitys kuin myös Laura Ruohosen Yksinen.
 

Onnittelemme kirjailijaamme Juha Hurmetta palkinnosta. 

Taiteen valtionpalkinnot on myönnetty tänä vuonna myös elokuvaohjaaja Jörn Donnerille sekä Kokkolan Oopperayhdistykselle.

Juha Hurme saa kehuja siitä, että hän on pelkäämättömällä tavalla tarttunut suomalaisiin klassikkoteksteihin ja saanut tinkimättömillä tulkinnoillaan teatterille uutta yleisöä ja kirjallisuudelle uusia lukijoita. Palkintoperusteluiden mukaan Hurmeella on taito kaivaa esityksiinsä teosten peruskysymyksiä ja tavalla, joka avaa klassikon aikalaisnäytelmäksi. Hurme on kirjoittanut yli kymmenen näytelmää, joista yhdessä Ari Wahlstenin kanssa kirjoitettu Nelostie valittiin vuoden näytelmäksi 2007.