Jessikan tarina sai jatkoa

2012

Leea Klemolan kymmenen vuoden takaisen kulttinäytelmän jatko-osa kerää kiitosta Kuopion kaupunginteatterissa.

Jessikan pentu on itsenäinen jatko-osa Klemolan vuonna 2002 kantaesitetylle näytelmälle Jessika - vapaana syntynyt. Tuolloin teini-ikäinen Jessika on nyt äiti, joka miehensä, äitinsä ja koiransa kanssa yrittää rakentaa pojalleen esitystä perheensä tarinasta. Klemolalle luonteenomaiset yllätyksellisyys, roisius ja koomisen ja traagisen sekoittuminen ovat nytkin voimakkaasti läsnä.

"Leea Klemola tekee näyttämöstä paikan, jossa ei tarvitse pelätä. Kuopion kaupunginteatterissa kantaesitetty Jessikan pentu herättää - se pyyhkii mielestä pois turtumuksen!"

"Esitys tuo huikein rinnastuksin näkyviin sen, miten epätoivoisesti ihminen kieltää eläimen itsessään ja miten monien roolien labyrintissä ihminen päivästä toiseen harhailee."

Maria Säkö, Helsingin Sanomat, 1.2.2012

"Klemolan ohjauksessa Annukka Blombergin paniikkikohtaus on pientä teatterihistoriaa."

Teppo Kulmala, Savon Sanomat, 30.1.2012

"Teos tavoittaa hakemansa - ihmisten välisen yhteyden."

" Leea Klemola leväyttää pelottomasti auki ihmisen intiimejä tuntoja, siksi hän myös koskettaa."

Elisa Nuutinen, Iisalmen Sanomat, 31.1.2012

Viettelyksen vaunu ravisuttaa Tampereella

2012

Tampereen Työväen Teatterin tulkinta Tennessee Williamsin modernista klassikosta saa kiitosta koskettavuudestaan ja raastavuudestaan.
Vuonna 1947 kantaesitetty Viettelyksen vaunu tehoaa edelleen. Pasi Lampelan 31.1. ensi-iltansa saanut ohjaus Tampereen Työväen teatterissa innoitti Aamulehden kriitikon suitsuttamaan niin näytelmää kuin näyttelijöitäkin:

"Pasi Lampela ohjaa kirkkaasti maaliin. Tulkinta ottaa kaiken irti näyttelijöiden kehoista. --- TTT:n Viettelyksen vaunu on hieno tulkinta juuri fyysisyydeksi muuttuvista tunteista. Hyvät näyttelijät pääsevät lumoamaan."

"Kun vasen käsi läpsii yhä vimmatummin mieleen nousevia harhoja taka-alalle, (Merja) Larivaaran roolityö tuo mieleen Marilynin. Kokonaisuutena matka Blanchen matka hajoamiseen vangitsee täydellisesti.
Tommi Raitolehto iskee Stanleynä pitävän puumerkkinsä vanhaan päänäyttämöön. Stanleyn häijyys kukkona tepastelevaa kävelytyyliä ja takaraivon klania  myöten on kauhistuttava. Raitolehto osaa ajoittaa tornadonsa mykistävällä tavalla."

Anne Välinoro, AL, 2.2.2012

Uusia ihmisiä Näytelmäkulmassa

2012

Assistenttina on toiminut vuoden alusta lähtien Essi Syrén ja helmikuun alusta Tua Harnon paikalle tulee Jussi Suvanto.

Jussin tavoittaa puhelinnumerosta 09-25 11 21 63 ja sähköpostitse osoitteella jussi.suvanto@dramacorner.fi

Essin yhteystiedot ovat 09-25 11 21 64 ja essi.syren@dramacorner.fi

Tuan työvapaa kestää vuoden loppuun ja sen aikana hän viimeistelee maisterintutkintonsa Teatterikorkeakoulussa.

Siniset kissat tempaavat mukaan fantasian maailmaan

2012

Aino Kiven ohjaama ja dramatisoima Ainakin miljoona sinistä kissaa on taianomainen lastennäytelmä.
Tarina on Kaarina Helakisan lastenromaanista, joka kertoo 11-vuotiaasta Samuelista, joka keksii   ahdistavaan todellisuuteensa helpottavaksi sinisen kissan. Kissa tuo mukanansa paljon muutakin kun tavan saada ajatukset pois koulukiusaajista. Näytelmä sai ensi-iltansa Kajaanissa 28.1.2012.

"Kuvittele, kuvittele, kuvittele... Kajaanin kaupunginteatterin Ainakin miljoona sinistä kissaa -näytelmä tempaisee jo heti alusta lähtien mukaansa taianomaiseen maailmaansa. Tuo maailma on tuttu Kaarina Helakisan teksteistä. Fantasia kohtaa reaalimaailman.

Ainakin miljoona sinistä kissaa on enemmän kuin kokonaisuuksiensa summa. Näytelmän dramatisoija ja ohjaaja Aino Kivi on luonut lavastaja Milla Martikaisen ja videoiden suunnitteluun, kuvaukseen ja leikkaukseen kolmantena osallistuneen Joonas Mannisen kanssa kokonaisvaltaisen elämystilan.[..]

Tila elää ympärillämme. Tuulenhenki Arielin ääni kuuluu välillä katsomon takaa ja saa kurkkimaan olan yli. Kovaa hakkaava ääni kertoo, että Samuel kokee kiusaajiensa tönimiset murskaavina.

Samuel keskustelee videon avulla punamekkoisen tytön (Claudia Ballini) kanssa ja pitää videopäiväkirjaa. Kissa-aiheiset mainokset pyörivät valkokankaalla. Anne Ballinin dramaattisella kertojanäänellä on suuri merkitys vahvan tunnelman luojana." Pirjo Nenola, Kainuun Sanomat, 29.1.2012

 

Koko arvostelu luettavissa täältä.

Lisätietoja esityksestä luettavissa teatterin sivuilta. 


Varasto-elokuva sai yleisö-Jussin!

2012

Taru Mäkelän ohjaama elokuva Arto Salmisen Varasto-romaanista sai eniten ääniä yleisöltä.
Jussit jaettiin gaalassaan eilen Helsingissä. Eniten palkintoja sai odotetusti Aki Kaurismäen Le Havre.


Kaikki voittajat löytyvät esimerkiksi gaalan televisioineen Nelosen sivuilta.

Lea-palkinto ehdokkaat julkistettu

2012

Viiden finalistin joukossa on Saara Turusen Broken Heart Story.

Muut ehdokkaat ovat Heini Junkkaalan SOITA MINULLE BILLY, Pirkko Saision HOMO!, Anneli Karppisen YÖTARINOITA sekä Susanna Kuparisen EDUSKUNTA.

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on jakanut vuoden parhaan näytelmän palkitsevaa Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien. Palkinnon arvo on 5 000 euroa, ja voittaja julkistetaan maaliskuussa teatterialan valtakunnallisessa Thalia-gaalassa.

Vuoden 2011 Lea-raadin jäsenet ovat muusikko Pauli Hanhiniemi, Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professori Jyrki Nummi ja kirjailija Anja Snellman. 

Lisätietoja Turusen BROKEN HEART STORY -näytelmästä. 

 


Teatterihelmiä vuodelta 2011

2012

Hesarin kulttuuritoimittajat nostivat loppiaisen kunniaksi esiin koskettavimpia teatterielämyksiään viime vuodelta.

Suvi Aholalle jäi mieleen Vincent River.

"Mikko Roihan ohjaama Vincent River tuli kuitenkin samalla tavalla iholle ja jätti jäljen. Eikä tarvittu – ohjauksen lisäksi – muuta kuin Philip Ridleyn hurja teksti sekä mies ja nainen liki tyhjällä lavalla.

Harvoin olen kokenut yhtä vahvaa näyttelemistä. Tiina Weckströmin ja Markus Riutun koko ajan kiihtyvä dialogi tuotti tilan, jossa katsoja tunsi lopulta itsekin osallisuutta homoseksuaalin miehen raakaan surmaan.

Niin humahtivat häpeä ja kärsimys lavalta katsomoon, vimma ja suru perässään."


Suna Vuori kiitti kokonaisuudessaan viime syksyä teatterillisesti rikkaaksi, ja nosti esiin viisi mieleenpainuvinta esitystä :

"Christopf Schlingensiefin moniääninen ja -aineksinen Via Intolleranza II Helsingin Juhlaviikoilla oli stimuloivimpia koskaan näkemiäni esityksiä. Kristian Smedsin 12Karamazovs Von Krahl -teatterissa Tallinnassa sykki räjähtävää energiaa. Andriy Zholdakin Morbror Vanja Klockrike-teatterissa lumosi kauniilla kuvillaan, alatekstillään ja haikealla aistillisuudellaan.

Milja Sarkolan Perheenjäsen Takomossa sekä Saara Turusen Broken Heart Story Q-teatterissa taas edustivat sekä sisällöltään että muodoltaan rikasta ja raikasta teatteriajattelua, lupausta uusista elämyksistä tulevaisuudessa."


Sekä Ridleyn, kuin Smedsin ja Turusenkin tekstit saatavilla Näytelmäkulmasta.



Naurua lopun edellä

2011

Juha Hurmeen dramatisointi Arto Salmisen Paskateoria -romaanista(2001) osoittaa, että Salmisen satiiri on totta tässä ajassa Suomessa.
Paskateoriassa suomitaan ostamisen ja myymisen laeilla toimivaa maailmaa iltapäivälehdistön kontekstissa. Olisi niitä tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita, mutta lööpeissä on aina ihmissuhdemelodraamaa. Oudolla tavalla kaikki ovat aina viimeisenkin turhan julkkiksen elämänkäänteistä tietoisia, vaikka eivät niitä muka seuraakaan.. Hurme on yhdessä Otava Ensemblen kanssa tehnyt Salmisen terävästä satiirista vaikuttavaa teatteria.

"Juha Hurme onnistuu dramatisoinnissaan niin, että Salmisen tekstin väkevä sisältö ja hersyvä, paikoin inhorealistinen tyyli nousevat pintaan voimakkaimmalla mahdollisella tavalla.[..]

Vaikka Paskateorian maailmankuva on synkkä, taustalla kaikuu pysähtymätön musta nauru. Välillä komedia nousee raikkaasti pintaan kuten Kivisen tulkitessa epätoivoista, julkisuudenkipeää formulakuski Tony Kaakkoa tai Westergårdin reuhtoessa sielunsa kaupallisuudelle myyneenä uutispäällikkönä.

Kun Kivisen Olen suomalainen -tulkinta katkeaa juuri ennen suomalainen-sanaa kynttilän sammuessa, näytelmän monitulkintaisesta sanomasta jää kaikumaan sen musta ydin." Mikko I. Elo, Satakunnan kansa, 21.11.2011.

 

Esityksen on tehnyt Otava Ensemble, ja he lähtevät Paskateorian kanssa kiertueelle ympäri Suomea. Nyt näytöksiä on Porissa. Lisätietoja ryhmän kotisivuilta.

 

Veitset leikkaa ilman

2011

Nimensä mukaisesti merkityksistä pakahduttavan tiheä Jussi Moilan näytelmä Veitset leikkaa ilman-Pohjoinen tragedia neljässä henkilössä kerää kehuja.
Teatteri Nirvana esittää Moilan kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Valtimoteatterissa. Antiikin tragediasta muotoaan ja ilmaisuaan lainaavan teoksen keskiossä on perhe. Tavallinen itäsuomalainen perhe, jonka tavallinen elämä saa nyt lähes myyttiset mittasuhteet. Jokaisella sukupolvella on oma sisäinen haavansa ja muistonsa, jotka pyrkivät vuosien takaa pintaan. Kaikki he etsivät ja yrittävät antaa rakkautta ja miettivät viimeiseen asti, mitä se lopulta on. Taiturimainen teksti osuu suoraan maaliinsa, katsojan sydämeen, joka lämpimällä naurulla ja herkistyneillä hetkillä houkutellaan avoimeksi.

"Veitset leikkaa ilman on ennen muuta koko ajan sen hahmottamista, miten oman suvun ja perheen tarinan oikein voisi kertoa.

Taiturimaisella kielellään sykähdyttävä, eteerinen ja herkkä esitys kiteytyy koko ajan kysymykseen siitä, mistä tragedia syntyy. Yksilöstä vai yhteisöstä? Ja voiko sen kertoa omin sanoin? [..]

Ja miten herkkiä ja tarkkoja roolitöitä, lähikuvien ja hentojen, liki huomaamattomien nyanssien taitoa esiintyjillä on. Rentoudesta ja rosoisuudesta pilkahtelee taitavaa näyttelijäntyötä ja kykyä herkistyä kielen vivahteille, etenkin musikaaliselle murteelle.

Pohjoinen umpijää puhkaistaan niin monta kertaa, että katsojat ja esiintyjät ovat esityksen lopussa yhtä suurta tunnetta. Veitset leikkaa ilman. " Maria Säkö, Helsingin Sanomat, 12.12.2011.

Näytelmä saatavilla Näytelmäkulman kotisivuilta.

 

Älykäs ja samaistuttava draama perheestä ja maailmanlopusta

2011

Katja Krohnin näytelmä PIKKUJÄTTILÄINEN sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa 2.12.
Näytelmän kehyksenä on ilmastonmuutoksen ja nykyisen kulutuskäyttäytymisen synnyttämä elämäntapamme tuhoutumisen uhka. Elämä ei kuitenkaan pysähdy siksi aikaa kun keskitymme pelastamaan maailmaa. Aivan lähellä on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiota ja läheisyyttä. Onko itsekästä keskittyä perheeseen? Onko itsekästä keskittyä uraan, jossa siinä voi tehdä läpimurron kaikkien ihmisten hyväksi? Mitä jos oma työ valjastetaankin aivan toisten tarkoitusten toteuttajaksi?

Näiden kysymysten keskellä on Krohnin keskushahmo, kunnianhimoinen geenitutkija Kristiina Suxén. Hän siirtyy yliopistotutkijasta liike-elämän palvelukseen. Uusi  työ on ulkomailla, eikä se ole työn ainoa haaste.
Perheen jäsenet kaipaavat äitiä ja puolisoa, Kristiina itse uutta lasta. Mikä on nyt kaikkein tärkeintä?

Idealistinen Suxén on ristiriitojensa keskellä inhimillinen, ja näytelmä tarjoaa hyvin koskettavia ja samaistuttavia hetkiä. Upeaa on, kuinka suurten ja ratkaisemattomilta tuntuvien tilanteiden keskellä myös nauretaan.

"Pienet ja suuret aiheet vaihtavat paikkaa ja olemusta niin nopeassa tahdissa, ettei määritteillä lopulta ole katsojan kannalta mitään erityistä merkitystä. Kaikki on samaa inhimilliseen kokemuspiiriin kuuluvaa todellisuutta, mistä yhtälailla avautuu ihmiskunnan koomisuus ja traagisuus.
[..]
Pikkujättiläisen tärkein henkilöiden välinen jännite syntyy Suxénin ja hänen teini-ikäisen Karo-poikansa välille. Dubielin ja Karoa esittävän Samuli Niittymäen yhteinen vire toimi ja näytelmän loppu on pakahduttava.

Vastakohta on koko ajan lähellä myös pelkistetyssä loppukohtauksessa. Siirappisuudelta kuitenkin vältytään, koska Krohn sitoo näytelmän läpi kulkevat lukuisat langat yhteen niin vastaansanomattomalla selkeydellä.

Kuka saattaa enää puhua pienistä tai suurista asioista?" Lauri Meri, Helsingin Sanomat, 4.12.2011 


Lisätietoja esityksestä Kansallisteatterin sivuilla.


Sivut