Jokelalle palkinto Saksassa
2014
Juha Jokelan näytelmä Patriarkka on saanut Heidelberger
Stückemarkt -näytelmäfestivaalin yleisöpalkinnon.
Saksan merkittävimpiin teatteritapahtumiin kuuluvan Stückemarktin teemamaana oli tänä vuonna Suomi, ja Patriarkasta pidettiin sen yhteydessä innostuneen vastaanoton saanut lukuteatteriesitys. Näytelmä sisältyy myös festivaalin yhteydessä julkaistuun suomalaisten näytelmien antologiaan Eisbilder.
Vuonna 2012 kantaesitetty Patriarkka palaa Suomen Kansallisteatterin ohjelmistoon syyskuussa. Jokelan Esitystalous 2 puolestaan päätti juuri menestyksekkään esityskautensa Espoon kaupunginteatterissa.
Maaninkavaara naurattaa ja koskettaa
2014
Miika Nousiaisen suosittu romaani on nyt saatavilla myös hilpeänä näyttämösovituksena.
Pentti Kotkaniemen dramatisointi on ilahduttanut ja liikuttanut katsojia Kuopion kaupunginteatterissa koko talven. Suomalaisen urheiluhulluuden ytimiin menevä näytelmä on myös tarkka kuvaus vanhempien ja lasten suhteesta.
"Näytelmän teksti on sujuvaa ja nasevaa, ja sen huomiot elämästä ja nyky-yhteiskunnasta oivaltavia."
Savon Sanomat
Karkkipäivä Porissa
2014
Markus Nummen romaani saa uuden näyttämösovituksen.
Snoopi Sirén on dramatisoinut Karkkipäivän jännittäväksi ja koskettavaksi näytelmäksi aikuisista ja lapsista, sekä hyvinvointivaltion kääntöpuolesta. Porin Teatterissa 5.4. ensi-iltaan tullut esitys on saanut kiitosta lämmöstään ja toiveikkuudestaan:
"Näytelmän keinovalikoima karun tarinansa ja tärkeän viestinsä
välittämiseen on ulkoisesti vaikuttava. Lavan jakaminen pieniin
tiloihin, jyrkät rajat valon ja pimeyden välillä, projisoidut kuvat ja
esitystä jatkuvana virtana taustoittava äänimaisema luovat yhtenäisen
tunnelman, joka säteilee kätkettyä uhkaa. Roolihahmoista
vavahduttavimmaksi kasvaa Maarit Lehtosen Paula."
Satakunnan Kansa 7.4.2014
"Viimeistelty ja hallittu kokonaisuus pitää
katsojan pihdeissään loppuun saakka. Karkkipäivässä videoprojisoinnit
ovat lähikuvien ohella myös kiinteä osa lavastusta ja nivoutuvat
olennaiseksi osaksi esitystä tarjoten katsojalle huikean,
puolielokuvallisen elämyksen. Maarit Lehtonen tekee huikan roolin
Paulana, erokriisin keskellä elävänä naisena... Karkkipäivässä Porin
Teatteri on rohkeasti ottanut ohjelmistoonsa juuri sellaista teatteria,
joka vastaa tämän päivän teatterin tarpeeseen uudistua ja houkutella
katsomoon muitakin kuin viihdehötön ystäviä."
Länsi-Suomi 9.4.2014
Ihmemaa löytyy Vaasasta
2014
Musikaaliversio L. Frank Baumin klassikosta säväyttää.
Vaasan kaupunginteatterissa 15.3. ensi-iltansa saanut Ihmemaa Oz pohjautuu paitsi maineikkaaseen lastenkirjaan, myös siitä vuonna 1939 tehtyyn, yhtä lailla klassikoksi nousseeseen elokuvaan. Harold Arlenin unohtumattomat laulut siivittävät Vaasan produktiota, joka on valloittanut niin katsojat kuin kriitikotkin:
"Ihmemaa Oz Vaasan kaupunginteatterissa on mahtava musikaalinen ilotulitus." Pohjalainen 17.3.
"Ihmemaa Oz on musikaali suuren maailman tyyliin." Ilkka 17.3.
"Katsomoon tohtii muuten aivan hyvin mennä myös ilman lapsia, vauhdikas musikaali on mitä parhain illanvietto aikuisseurueellekin." Pohjalainen 17.3.
Dashwoodin sisarukset hurmaavat
2014
Jane Austenin rakastettu Järki ja tunteet nähdään viimeinkin Suomessa näyttämöllä.
Jon Joryn sovitus sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa 20.2 Laura Jäntin ohjaamana. Austenin naseva dialogi, tarkka ihmiskuvaus ja herkkä romantiikka valloittavat myös teatterissa:
"Laura Jäntti raikasti Jane Austenin klassikon onnistuneesti"
Ilkka Kuosmanen, Etelä-Suomen Sanomat
”Helsingin Kaupunginteatterin Austen on suloista viihdettä”
Soila Lehtonen, Aamulehti
"Kuin raikas keväinen tuulenhenkäys ja virkistävä vuoristopuro Sara
Melleri kirmasi Marianne Dashwoodina paikalle ja olin välittömästi
myyty."
Tarja Kilpeläinen, Hämeen Kaiku
Komedia rakkaudesta ja kuolemasta
2014
Kari Heiskasen hirtehisen hauska näytelmä pureutuu keski-iän kriisiin.
Ryhmäteatterissa 30.1. ensi-iltansa saanut Sormet hunajapurkissa kertoo romahduksen kokeneesta näyttelijästä ja tämän ex-naisystävästä, jotka virittävät suhdettaan uudelleen, mutta sotkeutuvat valheiden ja syytösten verkkoon. Niin Heiskasen teksti kuin Juha Kukkosen ja Sanna-Kaisa Palon roolisuorituksetkin ovat saaneet kiitosta:
"Heiskasen teksti on hauska, täynnä käänteitä, mutta myös humaani ja
viisas. Sama tendenssi näkyy ohjauksessa. Palo ja Kukkonen saavat
remeltää, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Intiimi kontakti ja
tekstin painava sanoma saavat lopussa hienosti tilaa."
Martti Mäkelä, Skenet.fi
"Joskus perusasiat riittävät pitkälle. Ryhmäteatterin Sormet hunajapurkissa on juuri sellainen esitys, josta puuttuu kaikki turha ja jossa näyttelijäntyö kantaa."
"Kari Heiskasen
komediateksti porautuu armottomasti ja mustaa huumoria pursuten yhden
ihmissuhteen ryteikköön ja ottaa tiukan niskalenkin nykypäivän ihmisen
kuolemanpelosta."
Maria Säkö, HS
Auringon poika lähtee kiertämään
2014
Ari-Pekka Lahden uutuusnäytelmä kuvaa Nils-Aslak Valkeapään elämää ja taidetta.
6.2. Kansallisteatterin Omapohjassa ensi-iltansa saanut Áillohaš - Auringon poika kertoo Valkeapään monitasoisesta suhteesta Lappiin, luontoon, taiteeseen ja kansaansa. Runollinen näytelmä näyttää kuinka Valkeapää etsi jatkuvasti omaa tietään oman kulttuurinsa ja valtaväestön ristipaineessa. Esitys on nähtävissä Omapohjassa 1.3. asti, jonka jälkeen se lähtee Pohjois-Suomen, -Norjan ja -Ruotsin kiertueelle.
"Lahden, Hanna Brotheruksen ja Tuomas Rounakarin
yhteistyöstä hioutuneessa muotokielessä eri taiteenlajien ja ihmisen
aistien samankaltaisuus, niiden yhteinen juuri, tuleekin esiin."
Maria Säkö, HS
"Näytelmä pysähtyy muutamiin Valkeapään elämän virstanpylväisiin, mutta ei
jää rypemään missään. Se hypähtelee kiveltä kivelle ilman painolastia."
Ilona Kangas, TS
Duras'n väkevä Vastarinta
2014
Teatteri Jurkassa on kevään aikana nähtävillä vaikuttava kolmen naisen näytelmä.
Mikko Roihan Marguerite Duras'n teksteistä sovittama ja ohjaama Vastarinta sai tammikuussa ensi-iltansa Saksassa ja siirtyy syksyllä Joensuun Kaupunginteatteriin. Se pureutuu naisten kohtaloihin sodan, pelon ja väkivallan keskellä ankarasti ja tinkimättömästi.
"Vastarinta on painava kannanotto, jopa raskas. Näytelmä ei
kuitenkaan jää pelkästään piehtaroimaan menneessä vaan pyrkii
vaikuttamaan konkreettisesti myös nykyhetkessä."
Ilona Kangas, Turun Sanomat
Kolmen ensi-illan putki TTT:llä
2014
Tampereen Työväen Teatterissa nähdään tänä keväänä niin komediaa kuin draamaakin.
Snoopi Sirénin ohjaus Tuomas Kyrön Kerjäläisestä ja jäniksestä kuljettaa romanialaismiestä vauhdikkaasti halki nykypäivän Suomen. David Seidlerin Kuninkaan puhe pureutuu Euroopan historiaan yksilöiden henkilökohtaisen kamppailun kautta, ja Tommi Auvisen ohjaama Näillä palkoilla ei makseta jatkaa TTT:n ja Auvisen perheen monikymmenvuotista Dario Fo -perinnettä.
"Juha-Matti Koskela istui hienosti Vatanescun rooliin, johon hän toi
siihen sopivaa sydämellisyyttä ja lämpöä. Loistavasti suoriutuivat kyllä
naisetkin, myös hyvin miehisistä rooleistaan."
Satu Hakala, Keskustori.fi
"Katsojan silmää ohjataan tärkeimpään, keskustelujen dynamiikkaan ja
nöyryytetyn ihmisen, niin kuninkaan kuin Lionelinkin taktiikkaan siitä,
miten palauttaisi oman elämänvoimansa. Esitys lunastaa juuri siinä
paikkansa, ihmisen lähiluvussa."
Anne Välinoro, Aamulehti
"TTT:n esityksessä on loistavaa näyttelijäntyötä, napakka ohjaus ja ennen
muuta Rytmi. Katsomossa on hyvä istua ja antaa repliikkien napsahtaa
kohdalleen, kuin vesi kuumille kiuaskiville. Lämpö leviää kehoon ja
mieli antautuu nauttimaan hyvästä tekstistä ja ohjaaja Tommi Auvisen kirkkaasta näkemyksestä."
Maarit Saarelainen, Aamulehti
Kaikkeuden enkelit teatterilavalla
2014
Suosittu islantilaisromaani päätyy näyttämölle Kajaanissa.
Kajaanin ja Joensuun kaupunginteattereiden yhteistuotantona tehty Kaikkeuden enkelit sai ensi-iltansa 16.1. Skitsofreniaan sairastuneen Paulin tarina on sovitettu monologiksi, jonka esittää Perttu Hallikainen.
"Näyttelijä Perttu Hallikaisen käsittelyssä Paul, Reykjavikin
savuava viikinki, tuo itsensä niin liki, että jakautuneen mielen
logiikkaan sujahtaa mukaan huomaamattaan, itsekin yllättyen. Tarinaa
seuraa myötätunnolla, sen hiljaisesta ja ajoittain mustasta huumorista
huvittuen."
"Lavalta säteilee lämpöä, ja tulkinnassa on outoa kauneutta, samaa kuin Einar Már Guðmundssonin tekstissä, jonka Aino Kivi on ilmeisen onnistuneesti dramatisoinut."
Sinikka Viirret, Kainuun Sanomat
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- …
- seuraava ›
- viimeinen »