Ajankohtaista > Arkisto 2016
Laadukasta uutta brittidraamaa Raumalla
2016
Laura Waden näytelmä Toisten käsissä on saanut Suomen kantaesityksensä Rauman kaupunginteatterissa Tommi Kainulaisen suomentamana ja ohjaamana. Waden terävä ja tarkkanäköinen nykyihmisen vieraantumisen kuvaus löytää kosketuspinnan myös täkäläisestä yhteiskunnasta:
"Näytelmä suuntaa kriittisen katseen aikaamme, jonka vallitsevia arvoja ovat tehokkuus, oman edun tavoittelu ja voiton maksimointi.
Tyyliltään realistinen draama keskittyy intensiivisesti neljän ihmisen välisiin suhteisiin ja on tarinatasolla helposti vastaanotettava. Tekstiin on kuitenkin sisäänkirjoitettu kannanottoja ja metaforisia tasoja, syvyyksiä, jotka haastavat pohtimaan sitä, millaisessa maailmassa elämme ja mitä elämältä haluamme."
Annina Karhu, Turun Sanomat
Miehen sielunmaisema järisyttää Tampereella
2016
Pasi Lampelan ensi kerran vuonna 2010 nähty Päätepysäkki on saanut komean uuden tulemisen Tampereen Teatterissa. Lampelan itse ohjaama avioerodraama on saanut arvosteluissaan ansaitsemaansa hehkutusta:
"Pasi Lampelan Päätepysäkki on rehellisin suomalaisen miehen kuva sitten Tervon Koljatin."
"Neljä näyttelijää kuumentaa nerokasta tekstiä kuin hitsipillillä alusta loppuun. Mitä tämä julma totuus sitten antaa katsojalle? Yhdellä sanalla: katharsiksen. Mitään muuta ei teatterista tarvitse saadakaan"
Markus Määttänen, Aamulehti
"Erinomainen teksti ja ohjaus, erinomaista teatteria."
Teatterikärpäsen puraisuja -blogi
Rentoa ranskalaiskomediaa Turussa
2016
Clément Michelin uutuuskomedia Kolmen kimppa sai Suomen kantaesityksensä Turun kaupunginteatterissa 22.1. Tilannekomedioista ammentava vauhdikas näytelmä kertoo yrityksestä päättää parisuhde kutsumalla kaveri asumaan ja ajamaan tyttöystävä pois huonolla käytöksellä. Sami Hokkasen ohjaama esitys vetoaa rennolla otteellaan ja vakuuttavilla näyttelijöillään:
"Turun kaupunginteatterin tulkinta käsikirjoituksesta on hillittömän hauska. (---) Laadukkaalle komedialle ja hulvattomille käänteille on aina paikkansa, ja siksi Kolmen kimppaa on helppo suositella toisillekin."
Frida Maria Pessi, Turun Sanomat
Lada kiitää Berliinin yössä
2016
Uusi, nuorille suunnattu energinen näytelmä sai Suomen kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa 20.1. Wolfgang Herrndorfin romaaniin pohjaava Lada kertoo kahden nuoren öisestä matkasta varastetulla autolla. Näytelmä iskee täysillä kiihkeällä tunnelmallaan ja vakuuttavilla näyttelijäsuorituksillaan.
"Ladassa on hyvä tunnelma. Teinisi pitäisi tästä."
Anne Välinoro, Aamulehti
Uusi teatteritalo avautui Lappeenrannassa
2016
Suomi on saanut pitkästä aikaa uuden vartavasten teatterikäyttöön tarkoitetun rakennuksen. Lappeenrannan kaupunginteatterin uusi tila on avattu kauppakeskus IsoKristiinan yhteyteen, avajaisnäytelmänä Brechtin ja Weillin klassinen Kolmen pennin ooppera. Teatterissa nähdään tänä keväänä myös Mika Myllyahon Paniikki (ensi-ilta 11.3.) ja Katja Krohnin Iso paha susi (8.4.)