Ajankohtaista > Arkisto 2015
Naiset hämmentävät miehiä Pengerkadulla
2015
Uusi ranskalaiskomedia hurmaa Helsingin kaupunginteatterissa.
Eric Assous'n menestysnäytelmä Ihanat naisemme sai ensi-iltansa Pengerkadun näyttämöllä 5.3. Kolmesta keski-ikäisestä kaveruksesta ja heidän mutkikkaista naissuhteistaan kertova komedia saa Kari Heiskasen ohjauksessa sähäkän, liikuttavan ja hilpeän muodon:
"Jos joku kuvittelee, ettei miehillä ole herkkyyttä ja tunteita, kannattaa mennä katsomaan tämä näytelmä."
"Vauhdikkaan esityksen jälkeen voi vain sanoa: Niin hauskaa ja niin totta!"
Lauri Meri, Helsingin Sanomat
Taivaslaulu Tampereelle ja Ouluun
2015
Pauliina Rauhalan suosikkiromaani nähdään syksyllä kahdessa teatterissa.
2014 ilmestynyt Taivaslaulu saa ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa 29.8. Heidi Räsäsen ohjaamana ja Oulun Kaupunginteatterissa 12.9. Heta Haanperän ohjauksessa. Kiitetyn, nuoren lestadiolaisperheen elämästä kertovan romaanin on näyttämölle sovittanut Seija Holma.
Keski-iän kauhut naurattavat
2015
April de Angelisin Säikky iskee naiseuden ytimeen.
Kokkolan kaupunginteatterissa 21.2 ensi-iltansa saanut komedia kuvaa keski-ikäistä naista työn, avioliiton ja äitiyden ristipaineissa. Näytelmän tarkkanäköinen ihmiskuvaus ja terävä huumori tekivät heti vaikutuksen:
"Ihan hirveän hauska, ja niin totta.
Kokkolan kaupunginteatterissa Suomen kantaesityksensä saanut Säikky on parhaimpia komedioita, mitä olen koskaan teatterissa nähnyt."
"Paljon
riitaa ja paljon huutoa, paljon naurua ja onnellinen loppu, josta
varmasti moni teini-iän kanssa painiva saa kovasti lohtua. Niitä uusia
kriisejä odottaessaan."
Tiina Ruotsala, Keskipohjanmaa
Väkevä monologi Kotkassa
2015
Philip Ridleyn hurja näytelmä saa Suomen kantaesityksensä.
Tumma vaniljaviidakko, vuonna 2013 kirjoitettu monologiteksti, nähtiin Kotkan kaupunginteatterissa 21.2. Hurja ja runollinen tarina hyväksikäytetystä tytöstä ei jätä ketään kylmäksi:
"Jokaisesta unelmasta, lepattavasta ilon pilkahduksesta tempaistaan irti
kaikki synkeyttä keventävä, mikä suinkin voidaan. Vaikka kokonaisuus
koskettaa syvästi, katsojaa ei ala ahdistaa sen enempää esityksen aikana
kuin sen jälkeenkään."
"Ella Mustajärvi tekee vivahteikkaan, jokaista puhuttelevaa kädenliikettä ja äänen paljon ilmaisevaa värähdystä myöten toden roolityön."
Anna-Maija Järvi-Herlevi, Kymen Sanomat
Huikeaa avioliittodraamaa Espoossa
2015
Edward Albeen moderni klassikko vangitsee edelleen.
Kuka pelkää Virginia Woolfia? sai ensi-iltansa Pasi Lampelan ohjauksena Espoon kaupunginteatterissa 11.2. Satu Silvo, Antti Virmavirta, Minka Kuustonen ja Markus Järvenpää pureutuvat Albeen hurjaan tekstiin väkevällä voimalla, joka teki ensi-illassa syvän vaikutuksen.
"Pasi Lampela on ohjannut todella vetävän, käänteissään jopa yllättävän notkean tulkinnan Edward Albeen mestariteoksesta."
Maria Säkö, Helsingin Sanomat
"Tällaisia näytelmiä ei enää kirjoiteta: kolme komitraagista
tuntia syvätarkkaa, pitkäkaarista ihmissielun paloittelua, murhaavan
huvittavaa, älyllistä verbaliikkaa."
Soila Lehtonen, Aamulehti
Sota-ajan tunnelmia laulujen kautta
2015
Teatteri Avoimien Ovien Palava kaupunki koskettaa syvältä.
Sirpa Kähkösen kirjoittama ja Anna-Mari Kähärän säveltämä
musiikkinäytelmä sai kantaesityksensä 10.2. Kähkönen kuvaa näytelmässä
tavallisten ihmisten ja hieman eläintenkin kohtaloita sota-ajan
Helsingissä. Koskettavat tarinat ja Kähärän kauniit laulut menevät
syvälle tunteisiin.
Sotilaspoika säväyttää
2015
Dalton Trumbon romaaniklassikko nousee vavahduttavasti näyttämölle Lappeenrannassa.
Vuonna 1939 ilmestynyt Sotilaspoika on pasifistisen kirjallisuuden merkkipylväs, jonka Essi Räisänen on sovittanut ja ohjannut Lappeenrannan kaupunginteatteriin. Johannes Holopainen esittää nuorta sotilasta, joka makaa raajansa menettäneenä, sokeana, mykkänä ja kuurona sairaalassa. Niin teksti kuin Holopaisen roolisuorituskin ovat saaneet katsojat vaikuttumaan:
"Sotilaspoika on järkyttävän hyvä ja vavisuttavasti ajatuksia herättävä.
Se on sodanvastainen manifesti, pasifistista sarjatulta, sodan
mielettömyyden takomista nyrkillä kasvoihin."
"Essi Räisäsen ohjaus lähes mahdottomasta ohjattavasta teoksesta on uroteko, jonka tuo henkiin ilmiö nimeltään Johannes Holopainen."
Maaria Drake, Etelä-Saimaa
Pohjoisessa lauletaan elämästä ja kuolemasta
2015
Mihkel Raudin American Monkey on saanut Suomen kantaesityksensä Rovaniemellä.
Näytelmä on toteutettu Oulun, Kemin ja Kajaanin kaupunginteattereiden ja Rovaniemen Teatterin yhteistuotantona, ja se nähdään kevään aikana kaikissa neljässä teatterissa. Linda Wallgrenin ohjaama musta komedia kuvaa tv-laulukilpailua, joka muuttuu henkiinjäämiskamppailuksi, kun eräs kilpailijoista ei suostu hyväksymään putoamistaan jatkosta. Mihkel Raud on suosittu virolainen muusikko ja kirjailija, joka on itsekin toiminut Idols-kisan tuomarina.
"Meno on kipeää sanan kaikissa merkityksissä: sekä riipaisevaa että hiukan ellottavaa."
- Tenka Issakainen, Lapin Kansa
Veronan rakastavaiset kohtaavat uudelleen
2015
Entä jos Romeo ja Julia eivät olisikaan kuolleet?
Lauri Siparin ja Liisa Urpelaisen Romeo vs. Julia muuttaa Shakespearen kuuluisan lemmenparin ikääntyväksi, eronneeksi pariskunnaksi, joka eräänä päivänä kohtaa uudestaan rautatieasemalla. Kohtaamisessa käydään läpi niin menneisyys kuin nykyisyyskin, kauniit ja kirvelevät muistot.
KOM-teatterin esityksessä veteraaninäyttelijät Erkki Saarela ja Marja-Leena Kouki pääsevät näyttämään taitojaan ja karismaansa tavalla, joka on herkistänyt monet sydämet.
"Esitys on herkkua perinteisen puheteatterin ystäville.
Tästä pitävät huolen uskottavasti sanailtu dialogi, elämänmakuinen
huumori, nokkelat viittaukset William Shakespearen klassikkoon sekä
tietenkin karismaattiset näyttelijät."
Annina Karhu, Turun Sanomat
"Kaksi melko mehevää roolia kokeneille näyttelijöille tarjoavan näytelmän
luulisi kiinnostavan laajemminkin. Tekijöiden ikäistä yleisöä
teattereissa riittää, ja vaikka suhteet ja olosuhteet muuttuvat, on aihe
tietysti ikuinen: rakkaus."
Suna Vuori, Helsingin Sanomat
Sormet hunajapurkissa herättää naurua ja ajatuksia
2015
Kari Heiskasen komedia saa uuden tulemisen Tampereella.
Sormet hunajapurkissa nähtiin ensimmäisen kerran viime keväänä Ryhmäteatterissa, ja nyt siitä pääsee nauttimaan Tampereen Työväen Teatterissa Anna-Elina Lyytikäisen ohjaamana vauhdikkaana ja terävänä esityksenä. Egoistisen näyttelijän ja hänen ex-rakastettunsa kipakka välienselvittely saa kiitosta niin tekstistään kuin toteutuksestaankin.
"Sormet hunajapurkissa on sillä tavalla filosofinen teos, että se potkii
eri tavoin kuoleman portteja ja sitä kautta pohtii elämän outoutta. Se
on nykyaikainen elämän, rakkauden ja ihmissuhteiden absurdiuden ja
turhauttavuuden manifesti."
Anna-Elina Lyytikäisen ohjaus ei kikkaile vaan antaa tekstin ja
näyttelijöiden puhua. Keskittyy siis oleelliseen. Rytmi toimii ja
kokonaisuus on tasapainoinen."
Anu Ala-Korpela, Aamulehti
"Kari Heiskanen on kirjoittanut hienon tekstin, ja
taidokas dialogi piti minut otteessaan koko ajan. Kekseliäitä
repliikkejä ja sanoja jäi esityksen aikana pyörimään ajatuksiini."
Satu Hakala, Keskustori.fi