Ajankohtaista > Arkisto 2013

Humiseva harju hurmaa ja vavisuttaa

2013

Emily Brontën romaani on saanut uuden näyttämötulkinnan Lappeenrannan Kaupunginteatterissa.

Lija Fischerin ohjaama ja sovittama esitys tuo klassikkoromaanin ajattomat teemat teatterin lavalle raikkaalla ja nykyaikaisella tavalla. Visuaalisesti voimakas tulkinta hyödyntää niin nukkeja kuin videotekniikkaakin, mutta perustuu silti ennen kaikkea vahvalle tekstille ja näyttelijäntyölle.

Näytelmän teksti on piakkoin saatavilla Näytelmäkulman verkkokirjastosta.

Frankenstein ensi-iltaan

2013

Nick Dearin uusi tulkinta Mary Shelleyn klassikkoromaanista sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa 23.1.

Nerokas Viktor Frankenstein ryhtyy sormeilemaan jumalallista luonnonjärjestystä ja onnistuu luomaan ihmisenkaltaisen Olion. Kun täydelliseksi ihmiseksi suunniteltu Olio osoittautuu rujoksi ja väkivahvaksi hirviöksi, Frankenstein pakenee ja jättää Olion oman onnensa nojaan. Olio lähtee yksin maailmaan, oppii nopeasti sen armottomat lait ja alkaa karttaa vihamielisiä ihmisiä. Olio kaipaa rakkautta, jota se ei ihmisiltä saa. Sen viimeiseksi mahdollisuudeksi jää etsiä käsiinsä Frankenstein, joka ainoana ihmisenä on kykenevä luomaan hänelle rakastavan puolison. Syntyy säälimätön taistelu luojan ja luodun välillä, jossa jo onnettomuudeksi muuttuneen tilanteen ratkaisuyritykset johtavat vain yhä suurempaan onnettomuuteen.




Sivut