Ajankohtaista > Arkisto 2012

Klassikko tuo joulumielen

2012

Charles Dickensin rakastettu Saiturin joulu on tehnyt uusimman näyttämötulemisensa Tampereen Teatterissa.

Tommi Auvisen ohjaama ja sovittama esitys kertoo itaran Ebenezer Scroogen muutoksesta ja joulumielen löytämisestä. Sen pääosassa nähdään roolityöstään suurta kiitosta saanut Ilkka Heiskanen.

"Ohjaaja Auvinen on saanut näyttelijäjoukon ahertamaan yhteisen hyvän puolesta Dickensin tarinan hengessä. Se on tuottanut hyvähenkisen ensemblen ja lämpimän esityksen. Kyynisen aikamme näkökulmasta vähän ihanteellinen joulunsanoma muuttuu hetkeksi todelliseksi vaihtoehdoksi, jota kannattaa ainakin ajatella."

- Matti Wacklin, Aamulehti

Suomi-palkinto Anna Krogerukselle

2012

Opetusministeriö on myöntänyt 26 000 euron palkinnon näytelmäkirjailija Anna Krogerukselle.

Palkintoperustelujen mukaan Krogerus "on tuonut esiin tärkeitä puheenaiheita teatterin kielellä kotimaisen alkuperäisnäytelmän loistavana edustajana. Krogerus on puolustanut herkkävaistoisena ihmismielen tulkkina näytelmissään lapsia ja muita yhteiskuntamme haavoittuvimpia jäseniä. [---] Krogeruksen työ osoittaa, että taiteellisesti kunnianhimoista uutta draamaa voi tehdä menestyksellä muuallakin kuin Helsingin tunnetuimmilla näyttämöillä."

Energistä musiikkiteatteria Kokkolassa

2012

Jussi Moilan uutuusnäytelmä Suomi - uuteen nousuun on saanut kantaesityksensä Kokkolan Kaupunginteatterissa 24.11.

Sini Pesosen ohjaama näytelmä kertoo intiimejä tarinoita Suomen lähihistoriasta. Se on tarina perhe-elämästä, parisuhteista sekä maakuntien ja pääkaupunkiseudun kohtaamisesta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisessä Suomessa.

Näytelmän musiikin on tehnyt Olavi Uusivirta, ja pääosassa vierailee Joonas Saartamo.

Uutta kotimaista draamaa Seinäjoella

2012

Veikko Nuutisen Myötätunto ravisuttaa katsojia.

Nuoren polven kiinnostavimpiin kirjailijoihin kuuluvan Nuutisen näytelmä sai ensi-iltansa Seinäjoen Kaupunginteatterissa 14.11 Riko Saatsin ohjaamana. Väkivallasta ja tunteettomuudesta kertova Myötätunto nähdään Verstasteatteri-näyttämöllä, ja niin yleisö kuin kriitikotkin ovat ottaneet sen kiittäen vastaan:

Seinäjoella on yksi tämän syksyn tärkeimmistä esityksistä koko Suomessa.

Laitosteatterit ovat usein vähän kuin näyttämötaiteen sekatavarakauppoja, eli jokaisen katsojan makuun löytyy jotain. Myötätunto on tässä tarjonnassa pieni helmi jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin.

Jussi Kareinen, Keskipohjanmaa


Näytelmä toimii keskustelun avaajana. Se ei opeta vaan näyttää, miten asiat ovat, ja siten ravistelee aikuisia vastuuseen.

Tuula Lahdenmäki, Ilkka

Vatanescu vaeltaa Jurkassa

2012

Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis on saanut ensiesiintymisensä teatterin lavalla.

Laura Jäntin sovittama ja ohjaama esitys tuli ensi-iltaan Teatteri Jurkassa 28.9. Värikäs vaellustarina on dramatisoitu muusikolle ja kahden näyttelijälle hauskaksi ja vetoavaksi näytelmäksi.

Tuomas Kyrön aseista riisuva teksti, Laura Jäntin piirun tarkka ohjaus sekä Antti Langin, Tiina Weckströmin ja Kiureli Sammallahden virtuoosimainen näyttämötyöskentely on onnellisten tähtien alla syntynyt yhdistelmä. Huolella hiottu kokonaisuus vie ja katsoja vikisee; milloin naurusta, milloin liikutuksesta.

Anu Puska, Keskisuomalainen



I taket lyser stjärnorna kantaesityksessä

2012

Milja Sarkolan sovitus ja ohjaus Johanna Thydellin romaanista Kattona tähtitaivas on voittanut kriitikot puolelleen.

Lilla Teaternissa 27.9. ensi-iltaan tullut esitys kuvaa koskettavasti ja valloittavasti teini-ikäisen Jennan kasvukipuja ja elämää äidin sairauden varjossa.

"Tarkkuudessaan aivan omaa luokkaansa."

"
Kattona tähtitaivas tarkastelee niin hienovaraisesti sosiaalisia tilanteita ja suorastaan uppoaa hetkiin niin vaikuttavasti, että se on kertakaikkisen ainutlaatuinen kokemus kaikenikäisille."

Maria Säkö, HS, 30.9.

"I taket lyser stjärnorna --- borde få fart på modersmålslärare, skolkuratorer och fonder, ifall det så behövs."

Linnea Stara, Hbl, 29.9.

Trainspotting iskee täysillä Turussa

2012

Irvine Welshin kulttiromaani nähdään nyt ensi kertaa suomalaisella näyttämöllä.

Harry Gibsonin sovittama ja Snoopi Sirénin ohjaama esitys Edinburghin huumemaailmasta sai ensi-iltansa Linnateatterissa 1.9. ja vetosi yleisöön omaleimaisuudellaan. Helsingin Sanomien kriitikon mukaan Turun Trainspotting ottaa "näyttämöstä niin tukevan otteen, ettei Boylen elokuvaa ehdi miettiä enää lainkaan."


" (Mikko) Ran­ta­ni­va ot­taa näyt­tä­mön tör­keäs­ti hal­tuun­sa kos­ka ha­luaa ja ve­toa­val­la kat­seel­laan on­nis­tuu ke­rää­mään ylei­sön myö­tä­tun­non puo­lel­leen.

Sa­man­lai­nen te­ho on Jenni Heleniuksen ka­ris­maat­ti­ses­ti esit­tä­mäl­lä Al­li­so­nil­la.

Kat­so­ja on hel­pos­ti kou­kus­sa, ei­kä sen jäl­keen tar­vi­ta mi­tään se­li­tyk­siä."

Lauri Meri, H.S., 5.9.

Hoitokotinäytelmä menestys Tampereella

2012

Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää on saanut suursuosion Tampereen Teatterin tulkintana.

Marika Vapaavuoren ohjaama, 30.8. ensi-iltaan tullut esitys on saavuttanut niin kriitikoiden kuin yleisönkin suosion. Hoitokodin arjesta ja vanhustenhoidon tilasta kertovan näytelmän syyskauden esitysten lipuista suurin osa on jo myyty.

Tampereen Teatterin näytäntökauden koskettava avaus Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää näyttää, että teatterilla on sijansa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Krogeruksen traaginen ja hauska teksti tiivistää kattavasti vanhustenhuollon keskeiset kysymykset.

Matti Wacklin, Aamulehti, 1.9.

Ohjaaja Marika Vapaavuori on viisaasti luottanut painavan sisällön ja aihemaailman sisäistäneitten näyttelijöitten kantavuuteen.

Olli-Pekka Ulkuniemi, Ilkka, 4.9.

Suomalaiset näytelmät lähtevät Meksikoon

2012

Väli-Amerikan tärkeimpiin teatteritapahtumiin kuuluva DramaFest esittelee tänä vuonna erityisen paljon suomalaista teatteria ja näytelmäkirjallisuutta.

Juha Jokelan Mobile Horror esitetään elo-syyskuun aikana Mexico Cityssä, Taxcossa ja Acapulcossa Mario Espinosan ohjaamana. Laura Ruohosen Yksinen ja Otso Kauton Tyttö tuli! nähdään festivaalilla lukuesityksinä, minkä lisäksi niin Ruohonen kuin Kautto vetävät viikon mittaiset teatterityöpajat.

DramaFest on järjestetty vuodesta 2004 alkaen, ja sen aiempia teemamaita ovat olleet Iso-Britannia, Saksa, Yhdysvallat, Argentiina, Chile ja Espanja. Festivaalilla nähdään myös tamperelaisen Teatteri Telakan esitys Kuningatarleikit, sekä Hili Iivanaisen ohjaus meksikolaisen Elena Guiochinsin näytelmästä Connecting People.

Festivaalin suomalaisia yhteistyökumppaneita ovat Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy, Suomen Meksikon-suurlähetystö sekä Teatterin tiedotuskeskus TINFO.

Jessikan pentu sai kiitosta Teatterikesässä

2012

Leea Klemolan viime talvena Kuopiossa kantaesitetty uutuusnäytelmä on iskenyt täysillä myös Tampereen Teatterikesän yleisöön.

Uutispäivä Demarin Rolf Bamberg luonnehti Jessikan pentua yhdeksi tämän vuoden riemukkaimmista ja hulluimmista esityksistä: "Siinä on ylvästä Suomi-kuvaa, arktisen hulluuden riivaaman kansan sielua."

Aamulehden Superkatsoja Hanna Untala oli myös vaikuttunut: "Katsoja poistuu Jessikan pentu -esityksestä sisäisen hörähtelyn saattelemana päätään pyöritellen. Huh, mitä kreisiä tykitystä tulikaan nähtyä! Räävitöntäkin kielenkäyttöä, alastomuutta, yllättävää ohjausta, tekstiä yllin kyllin. Hiljaisuutta. Faktaa ja fiktiota suloisessa sekasotkussa, huikeaa näyttelijäosaamista ja noin miljoona käsikirjoitettua sulateltavaa asiaa. Aikuisten tarinaa parhaimmillaan, josta löytyy sekä pää että häntä!"

Sivut