"Lämmintä teatteria", toteaa Maria Säkö palkitun romaanin pohjalta syntyneestä näytelmästä.

Kari Hotakaisen Ihmisen osa sai kantaesityksensä Helsingin kaupunginteatterissa 24.2.2011.

[E]sitys kääntyy moneksi: koko sodanjälkeisen Suomen muuttumisen, hyvinvointivaltion, työelämän murroksen, laman ja sukupolvien välisen kuilun analyysiksi. ...

[Raila] Leppäkoski uskaltaa ... jättää lavalle hetkiä, joissa yleisö saa ajatella. Hotakaisen sanat tarvitsevatkin tällaisia taukoja, niille annetaan ikään kuin aikaa upota katsojien mieliin. Ihmisen osa koskettelee samoja aiheita kuin Esitystalous tai Päällystakki. Haikeita, hauskoja, karmaisevia, sydäntäsärkeviä, ahdistavia ja syvästi traagisia hetkiä syntyy lavalle Salmen puheen ja näyttämötapahtumien mosaiikista.

Maria Säkö, Helsingin Sanomat 26.2.2011

Hotakaisen tekstin tyynen pinnan alla porisee satiirinen mammonanpalvonnan iva, raivo toisten elämän piittaamattomasta tuhoamisesta.

Soila Lehtonen, Aamulehti 26.2.2011

Viimeistään nyt uskaltaa sanoa, että Klemolan arktinen trilogia on 2000-luvun merkittävimpiä teatteritapahtumia.

Jussi Suvanto, Aamulehti

Trilogian nyrjähtäneessä, mutta kokonaisessa maailmassa outous on niin sisäsyntyisiä, että se muuttuu äkkiä normaaliudeksi. Hurmaavan sekopäinen saaga ylistää loppuun asti äärimmilleen venyvää sallivuutta ja ymmärrystä.

Anu Puska, Savon sanomat

New Karleby on hurja, yhtä aikaa haiseva ja runollinen matka. Se liikuttelee rinnakkain suuria, järkälemäisiä ja pieniä, näennäisesti mitättömiä arkisia teemoja. Syntyy vastustamatonta polyfoniaa.

Esityksen vahvana pohjavirtana kulkee myyttinen yhteys johonkin ihmisen alkuhämärään. Se repii kestämätöntä nykyihmiskuvaa riekaleiksi seltaisella vapautuneella vimmalla ja huumorilla, että vastaavaa kokee harvoin.

Maria Säkö, Helsingin sanomat

Corto Maltese seikkailee Q-teatterissa esikuvalleen uskollisena.
Sarjakuvan taitava sovitus näyttämölle kerää kiitosta:

Seppo Parkkisen dramatisointi ja Fiikka Forsmanin ohjaus on muutenkin kaikinpuolin pieteetillä tehty, Hugo Prattin Corto Maltese -sarjakuvia tarkasti lukeva ja ymmärtävä. Jopa kriittiset, alkuperäisteoksille täysin olennaiset unijaksot toteutuvat Tunturikadun lavalla uskottavasti päähenkilön sisäiset demonit tavoittaen. Erityisen taitavasti Parkkisen ja Forsmanin tulkinta hoitaa siirtymät ajassa ja paikassa sekä valveesta uneen ja takaisin.

[...]

Narratiivin tasolla Corto Maltesen seikkailut kulkee, totta kai, myyttisen aarteen jäljillä. Matkan varrelle osuu monenlaista kansannousua, kapinaa ja sotaa, joiden läpi Corto purjehtii tyynesti ja hänen psykopaattinen aisaparinsa Rasputin hiukan sekavammin. Naiset ovat tarinassa mukana siksi, että katsoja ymmärtäisi Corton olevan klassinen jalo sankari, joka ei niinkään huolehdi omasta hengissä selviytymisestään kuin tarinaan liittyvien naisten kunniasta. Vain rikkauksille kumartava Rasputin asetetaan näytelmässä Corton kirkasotsaisuuden kieroutuneeksi peilikuvaksi.

Tommi Aitio, Kauppalehti 24.2.2011

***

Corto Maltesen seikkailuissa on seurattu tiukasti kuvaa. Sarjakuvasankari on aina samanlainen ja sitä kautta lukijoilleen tuttu. Siksi Tommi Korpela on ulkonäkönsä puolesta kiistämättömän onnistunut valinta Q-teatterin Corto Maltesen seikkailujen nimirooliin. Laivaton kapteeni, gibraltarilaisen mustalaisen ja cornwallilaismerimiehen poika, ajelehtii ympäri maapalloa seikkailujen, aarteiden ja ystävyyden perässä aikana, jolloin rajat ja maat olivat aivan toisia kuin nyt. Ilmeettömästi Korpela tupakka kerrallaan herättää henkiin Maltesen. Lopputuloksena on nostalginen kuva seikkailijaidealistista, jota yhdistää meidän aikaamme ainakin juurettomuus.

[...]

Seppo Parkkisen dramatisoiman tarinan dialogi kasvaa näyttämölle sopivaksi, puhekuplia suuremmaksi, ja toimiva juoni kannattelee myös niitä katsojia, joille "lyhyen maltalaisen" alkuperäisseikkailut eivät ole tuttuja.

Ilona Kangas, Turun Sanomat 19.2.2011

Tuomo Aitan nyky-Kallioon sijoitettu tulkinta Dostojevskin klassikosta vakuuttaa niin realismillaan kuin komiikallaan.

"Rikoksen nihilistisen oikeutuksen ja vääjäämättömyyden rinnalle keskeisiksi teemoiksi nousevat ihmiskauppa ja prostituutio. [...] Rikos ja rangaistus saa muodikkaiksi nousseista teemoista tukevan ja todentuntuisen otteen tarkastellessaan niitä ihmisen tasalta, ilman ulkokohtaista kauhistelua."
Eeva Kemppi, Turun Sanomat 12.2.2011

"Groteskin komiikan käyttö ei tee siitä triviaalia. Näiden ihmisten heikkoudet ja kärsimys kyllä mietityttävät [...]"
Soila Lehtonen, Aamulehti 12.2.2011

TTT:n Kellariteatterissa on saanut kanteesityksensä Manner, näyttämösovitus runoilijan kirjeenvaihdon pohjalta.

Eeva-Liisa Mannerin ja Anna-Liisa Mäenpään kirjeenvaihtoon perustuva näytelmä on pala suomalaista kulttuurihistoriaa, mutta myös yleisinhimillinen tarina ihmisten kaipuusta, yksinäisyydestä ja keskinäisestä riippuvuudesta. Se liikkuu ajatuksen nopeudella Tampereelta Espanjaan ja ottaa Mannerin runojen väkevät kuvat kiinteäksi osaksi draamaa. Hillityn kulturellin ulkokuoren alla vellovat syvät tunteet ja kosmiset näyt.

Seija Holman näyttämösovitus pojautuu osaltaan Tuula Hökän toimittamaan teokseen Kirjoittamisen aika.

Auvo Vihron ohjaamaa kantaesitystä on kiitetty kauniiksi ja kiehtovaksi näytelmäksi.

Manner-esitys ystävyydestä, yksinäisyydestä, kaipauksesta kasvaa yleispäteväksi. Katsoja ei tunne tirkistelevänsä kahden naisen yksityisyyttä, vaan pikemminkin osallistuu pohdiskeluun ihmisenä olemisen vaikeuksiin, iloihin ja suruihin.
Olli-Pekka Ulkuniemi (Ilkka)

Näennäisessä staattisuudessaan ... esitys ei ole monotoninen - sitä seuraa kuin jännityskertomusta.
Katariina Fleming (Pohjalainen)

No mitä näytelmä kahden naisen suhteesta paljastaa? Ei mitään niin pinnallista, kuin mitä lihallisuus on. Yksinäisyyden umpeutumaton haava siellä kirvelee.
Anne Välinoro (Aamulehti)