Åbo Svenska Teater on ensimmäisenä Pohjolassa tuonut lavalle Andrew Lloyd Webberin musikaalin Tell Me on a Sunday.

















Kuvassa Marika Westerling. Kuva Robert Seger.

"Åbo svenska teaterin Webber-musikaali Tell Me on a Sunday on mielettömän hyvä, oikeastaan kaikin puolin. Sinkkunaisen mieskaipuuseen perustuva tarina on sinänsä suoraviivaisen yksinkertainen ja kehysmuodossaan arvattavakin, mutta Marika Westerlingin ilmeikkään roolisuorituksen myötä tarinasta muodostuu tärkeä ja koskettavakin.

Vaikka monologimusikaali on läpisävelletty, siitä ei muodostu raskasta, vaan jännite pysyy alusta loppuun. Tunteet ja tunnelmat vaihtuvat tilanteesta toiseen, mutta pohjalla tarina virtaa tasaisesti eteenpäin eikä siitä niin muodoin pääse muodostumaan tilkkutäkkiä."
Atte Tenkanen (Turun Sanomat)

Viime talvena  Pidän sinusta huolta täytti katsomot KOM-teatterissa.
Näytelmä on yht'aikaa farssimaisen hauska ja täynnä vakavaa asiaa läheisriippuvuudesta ja aidosta välittämisen tarpeesta.

Tuomo Aitalla on myös kaksi erinomaisesti kesäteattereille sopivaa näytelmää, Tehdas ja Aatteen ja ilon vuodet. Kaikkien kolmen näytelmän esittelyt löytyvät 'Näytelmät ja kirjailijat' -osasta kotisivultamme ja ne ovat myös ladattavissa alan ammattilaisille.

Juha Lehtolan hieno komedia nyt TTT:ssä Tiina Lymin ohjaamana.

Lundiahyllyä pystyttämässä Lotta (Kaisa Mattila) ja Jani (Aku Hirviniemi). Kuva Petri Kovalainen.

"Näytelmä on liioittelematta viime vuosien hienoimpia suomalaisia komedioita. Nauru ja itku lomittuvat siinä kiinteästi toisiinsa, ja jokainen katsoja löytää siitä jotain tunnistettavaa ja oivallettavaa.

Lehtola näyttää, kuinka vaikeaa meidän on olla kaikkein läheisimpien ihmistemme kanssa, ja kuinka he joskus tuntevat meidät kaikkein huonoimmin.

Lehtola ottaa arkisen tilanteen, vie sen äärimmäisyyksiinsä ja tuo siihen lähes surrealistisen vivahteen. Hänen kielensä on oudon kiehtovaa ja tyyliteltyä dialogia, jossa arkipuheen kätketyt vivahteet ja näkymättömät pelit nostetaan kirkkaasti esille pintermäisesti, mutta paljon hauskemmin."
Jussi Suvanto (Aamulehti)

Helsingin Kaupunginteatterin kotimainen uutuus tarttuu 1990-luvun suureen lamaan ja sen seurauksiin.

Merja Larivaara ja Carl-Kristian Rundman aviopari Rotkona,  taustalla ex-liikekumppani Jaakko Halme (Pekka Laiho). Kuva Charlotte Estman-Wennström

Näytelmä sijoittuu liikemies Henrik Rotkon hulppeaan villaan nykypäivän Genevessä, jossa hän asuu vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Mutta makean elämän loistokkaat kulissit alkavat kohta rapistua, kun ovelle ilmaantuu haamu menneisyydestä – Henrikin oppi-isä, maailmakuulu finanssinero Jaakko Halme.
Taustalla heijastuu viidentoista vuoden takainen Helsinki, suuren laman aika ja mitä silloin oikein tuli tehtyä.

Kirjailija ja teatteriohjaaja Pasi Lampelalla on suuri missio kuvata nykypäivän suomalaista todellisuutta. Helsingin kaupunginteatterin studio Elsassa esitettävä ja Lampelan itsensä ohjaama uutuusnäytelmä Geneve on silmää hivelevän tyylikäs ja muotopuhdas, mutta ei onneksi kuitenkaan rikkeettömän kaavamainen kamarinäytelmä

Geneve laajentaa Lampelan Suomi-kuvaa niihin ihmisiin, jotka 1990-luvun alun pankkikriisin aikana lähtivät rahoineen tai rahoitta pois maasta. Lampela kirjoittaa teos teokselta yhä taloudellisemmin ja näyttämöllisemmin. … Geneve on vahvasti myös ihmissuhdenäytelmä.
Lauri Meri (HS)

Ilpo Tiihosen ja Jukka Linkolan 90-luvun alun rakastettu Kallion kimallus on jälleen nähtävissä, nyt Linnanmäen Peacockissa.

Kallion kimalluksessa näyttelevät Miia Nuutila, Mika Nuojua, Eija Ahvo, Taneli Mäkelä ja Maria Ylipää. Kuva Marek Sabogal.

Ritva Holmberg on ohjannut myös tämän kotiseutunäytelmän päivitetyn version Uudessa Iloisessa Teatterissa. Näytelmän loppu on nimittäin muokattu uudestaan. Linjoilla asuvan suutari Grönbergin, hänen saunottajavaimonsa Esterin, heidän sodankäyneen poikansa Veikon, miniänsä Hilkan ja Ruotsiin muuttavan pojantyttärensä Marjukan tarinaa on jatkettu tähän päivään asti.

Ilpo Tiihosen riimittelemät ja Jukka Linkolan säveltämät 26 laulua ovat sykähdyttäviä.
Lauri Meri (Helsingin Sanomat).   

Jean-Paul Sartren näytelmä on saanut hienon toteutuksen Reita Lounatvuoren tuoreen suomennoksen pohjalta.


Heikki Kinnunen (Hoederer), Elsa Saisio (Jessica) ja Jerry Mikkelinen (Hugo), ohjaus Jotaarkka Pennanen
Kuva: Mika Hiltunen

On liiankin harvinainen nautinto päästä seuraamaan näytelmää, jossa haastava älyllinen sisältö yhdistyy mukaansa tempaavaan juoneen. ... Samaan näytelmään on saatu mahtumaan sukupolvien konflikti, idealismin ja realismin ristiiriita ja vapaan tahdon ongelma ja nämä vain muiden muassa.

Jotaarkka Pennasen ohjaus luottaa tekstin voimaan ja suodattaa sen olennaisen sisällön esiin ymmärrettävästi. ... Lopputuloksena on intensiivinen esitys, joka säilyttää tehonsa loppuun asti.

Suuri ansio tästä kuuluu myös Heikki Kinnuselle, jonka karisma täyttää näyttämön. Kinnusen Hoedererissa näkyy niin hahmon viehätysvoima ja vaarallisuus, kuin myös yksinäisyys ja melankolia.

Tampereen Teatteri onnistuu näyttämään, että Sartrella on yhä sanottavaa tämän päivän ihmiselle.
Jussi Suvanto (Aamulehti)

Minna Leinon ohjaamana Juha Jokelan Fundamentalisti on mieltä liikuttavaa teatteria.

"Kun puhtaasti tekstilähtöinen, toiminnallisesti minimalistinen esitys vangitsee katsojan, pysäyttää intensiiviseen katsomiseen, herättää tunteita ja saa ajattelemaan, teatterin taika on täydellisesti toteutunut."
Matti Wacklin (Aamulehti)

Ingmar Bergmanin hienon elokuvan teatteritulemista on saatu odottaa kauan. Nyt se nähdään Helsingissä Svenska Teaternissa.

Raija-Sinikka Rantalan ohjaama pohjoismainen kantaesitys on herättänyt kiinnostusta aina Ruotsia myöten.

Unik Bergman in memoriam otsikoi Lars Ring Svenska Dagbledetin arvionsa. Hänen mukaansa esitys tavoittaa mahdollisesti juuri sen, mitä Höstsonaten on merkinnyt Ingmar Bergmanille itselleen.
Evas (Anna Hultin) tröst och mening med livet är ändå att alltid försöka nå fram och att öva sig på att leva och våga betrakta sig själv. Det är möjligen precis vad Höstsonaten handlar om för Ingmar Bergman själv.

Arvostelija toteaa lopussa, että Höstsonaten toteutetaan murhenäytelmänä niin ihmisestä kuin taiteilijasta itsestään. 

Esitystä on arvosteluissa verrattu elokuvan näyttelijäkuuluisuuksiin, mutta kuten Eeva Kauppi Turun Sanomissa toteaa, niin väistämättömistä muistumista huolimatta Christina Indrenius-Zalewski Charlottena ja Anna Hultin Evana nostavat henkilöt uudelle tasolle ja irti esikuvistaan.

Molemmat naiset tekevät vahvaa ja perusteellisesti punnittua näyttelijäntyötä; hienovaraista ja samalla räiskyvää. Äidin ja tyttären monimutkaisesta suhteesta sävyttyy kokoajan uusia särmiä ja samalla mahdollisuuksia. Hultinin Evassa on valtavasti elinvoimaa ja myös itseironiaa, joka tuo koko tulkintaan lisää toivoa. Kauheasta lapsuudesta voi selvitä.

TTT:ssä viime vuoden alussa kantaesitetty Nollaneljäviisi on myös Draama 07 -finalisti.
Raati perustelee valintaansa näin:

Nollaneljäviisi osoittaa taitavaa draaman tajua ja muodon viimeisteltyä hallintaa. Tuottoisan kirjailijan vahva näytelmä sisältää erittäin hyvää teatteridialogia. Huumeyhteisö keskeisenä tapahtumaympäristönä muodostaa uudenlaisen, ydinperheestä poikkeavan yhteisön. Ei lohduttomuudessaankaan ole vaarassa sortua sosiaalipornoon.

Ari Wahlstenin ja Juha Hurmeen roadmoviemainen miehinen komedia Nelostie on yksi Draama 07 -finalisteista.
Nelostien kantaesityksen Q-teatterissa syksyllä 2005 sanottiin olleen teattterisyksyn riemastuttavimpia elämyksiä.

Nelostie on raapaiseva porukkahengen kuvaus... Periaatteena on, ettei kaveria jätetä, mutta se ei ihan aina onnistu.
Tuloksena on itkettävän absurdi komedia, melkein klassinen veijarikomediakin, elleivät he olisi niin painiherkkiä suomalaisia.
(Kirsikka Moring, Teatterilehti)

Draama 07 -raati perustelee valintaansa seuraavasti:

Tienrakentajista kertova veijaritarina, jonka voisi ja joka pitäisi esittää missä teatterissa tahansa. Toisenlainen näytelmä Suomen lähihistoriasta, jossa nykyteatterin karheus ja suoruus yhdistyvät valtavaan globaaliin teemaan niin, että aihe on kuitenkin paikallinen. Muoto alkaa melkein tv-sarjamaisena, mutta vuosien vieriessä näytelmä irtoaa hienosti realismista. Ja vauhti vain kiihtyy loppua kohden.