Leiri maailman laidalla palkittiin
Rovaniemen Teatterin kantaesitys sai peräti kaksi palkintoa Thalia-gaalassa.

Taava Hakalan
ohjaus palkittiin vuoden 2009 esityksenä Thalia-palkinnolla. "Esitys todistaa, kuinka mieletön generaattori on kollektiivinen näyttämöruumis. Tässä esityksessä jokainen soittaa itseään kuin viimeistä päivää. Tällaista esityskieltä voi syntyä vain leikkimisen yhteisestä himosta.", kuuluvat perustelut. Voittajan valitsi Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) puolesta ja laajemman raadin ehdotuksista Teatterimuseon johtaja Hanna-Leena Helavuori.

Esityksen visuaaliset suunnittelijat – pukusuunnittelija Ina Jakobsson ja lavastaja Sampo Pyhälä – pokkasivat lisäksi Suomen lavastustaiteilijain liiton Illusion-palkinnon erityisen onnistuneesta yhteistyötä. Leiri maailman laidalla perustuu kirjailija Seppo Saraspään samannimiseen romaaniin, jonka on dramatisoinut Lauri Sipari.
 
Ajankohtaista

Vaikuttava Vincent River

Philip Ridley on jälleen innoittanut Mikko Roihaa ohjaamaan "tiukan, rankan, tajunnan räjäyttävän esityksen". 

Parhaissakin perheissä asuu turvattomuus

Anna Krogeruksen uusin näytelmä Parhaissakin perheissä sai harvinaisen kaksoiskantaesityksen yht'aikaa niin Turussa kuin Kajaanissakin. Laatutyötä, todetaan kummastakin tuotannosta.

Iso paha susi jälleen Saksassa

Katja Krohnin hulvaton lastennäytelmä on saanut toisen tuotantonsa Saksassa.

Jumala on kauneus Saksaan

Smeds Ensemble on kutsuttu Paavo Rintalan romaaniin pohjautuvalla näytelmällä kesäkuussa Wiesbadeniin.

Arkisto