Ruohonen, Laura

Kuvaaja Tuomo Manninen

Liikkuipa hän 1600-luvun hovissa tai nykypäivän kerrostalossa, Laura Ruohonen (s. 1960) luo näytelmissään aivan omanlaisen maailmansa. Ruohosen tekstit ovat yhtä aikaa runollisia ja maanläheisiä ja yhdistävät huumorin ja tragiikan elimelliseksi kokonaisuudeksi. Hänen näytelmissään ihminen ja hänen ympäristönsä ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa, ja ihmisen sisäinen ja ulkoinen maailma heijastavat toisiaan, joskus sekoittuen. Ruohonen on monitasoinen kirjailija, jonka teokset antavat mahdollisuuksia monille tulkinnoille. Samalla niissä on silti vahva eettinen sanoma.

Laura Ruohonen on Suomen käännetyimpiä ja kansainvälisesti esitetyimpiä näytelmäkirjailijoita. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös kuunnelmia, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, sekä lastenkirjoja, minkä lisäksi hän on itse ohjannut useita näytelmiään. Hänen näytelmänsä Sotaturistit palkittiin vuoden 2008 parhaan kotimaisen näytelmän Lea-palkinnolla. Pro Finlandia –mitali Ruohoselle myönnettiin vuonna 2010. Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina hän toimi vuosina 2008-2013.